Terveydestä asiaa; mistä kyse tämmöisessä:
Tein pihahommia, melko leppoisalla vireellä, kun yhtäkkiä kottikärryjä työntäessä menin ihan voimattomaksi ja koko kroppaan nousi hiki. Hiki ei siis tullut siitä, että ahersin liikaa.
Menin sisälle, tai pikemmin hoipuin. Join lämmintä vettä ja söin vähän, pari voileipää.(Olin syönyt jo aiemmin ihan kunnolla, lähes liikaa. Alhaisesta verensokerista ei ole kyse.)
Heikotuskohtaus kesti silti toista tuntia. Makoilin vain sohvalla viltin alla. Olen vieläkin voimaton, enkä jaksaisi edes peseytyä ja vaihtaa vaatteita.
Mikähän tämmöinen juttu oli/on?
Kommentit (11)
Minkä ikäinen olet? Onko ollut kipua tai ahdistuksen tunnetta missään?
Asutko yksin, voiko kukaan auttaa, jos tarvitset apua?
Valitettavasti en osaa sanoa, mistä voi olla kyse. Jos olo ei parane tai huonontuu, ota yhteys lääkäriin.
Googlasin juuri, että jos se on rytmihäiriö ja tulee rasituksessa, tulisi ottaa yhteys lääkäriin.
Oliko kylmänhiki, silloin voisi sopia sydänoireisiin. Toisaalta voi olla oire myös verensokerin laskusta, jos söit paljon. Jos verensokeri on noussut nopeasti niin ruumiillisen työn seurauksena se voi myös nopeasti laskea. Jotkut tunnistavat herkästi tämän oirehdinnan, vaikkei diabetesta olisikaan ja verensokeri pysyisi terveiden viitearvojen sisällä.
Sydäntutkimuksiin. Kannattaisi mittauttaa myös kalium-, kalsium- ja natriumarvot, pitkäaikainen sokeri, kilpirauhasarvot (vähintään tsh ja t4-v), hemoglobiini ja ferritiini. Elektrolyyttien eli noiden ensiksimainittujen epätasapaino voisi ainakin aiheuttaa tuollaista ja jos niissä on häikkää, pitäisi selvittää myös syy.
Vaihdevuosissa voi tulla hikoilukohtauksia, runsas hikoilu vaikuttaa neste- ja elektrolyyttitasapainoon. Toivottavasti syy selviää ja olosi paranee.
Kiitos vain kommenteista. Huomasin vasta nyt.
Moni ehdottaa rytmihäiriötä tai muuta sydänperäistä.
Tämä voi olla ihan oikea vastaus.
Sairastin vuoden alussa koronan, joka oireili lähinnä armottomana väsymyksenä, mutta sen jälkeen en ole kokenut olevani oikeasti kunnossa ollenkaan.
Ajoittain on painon tunnetta rintakehällä ja väsyn helposti. Olo on kuin saamaton kuin masentuneella, vaikka en sitä ole.
Minulla on taipumus hyvin alhaiseen verenpaineeseen ja pulssini on harva, lepopulssi 50, jopa alle. Jos tähän tulee rytmihäiriö, ei ole ihme, jos voimat äkkiä katoavat, kun
verenpaine laskee entisestään.
Asun tosiaan yksin "korvessa" ja tänne jään, jos jotain äkillistä sattuu. 😕
Mene lääkäriin, kun arki koittaa, jos ei ole kovin huono olo jo sitä ennen.
Käy sydänfilmissä. Tilaa kyyti sinne, jos olo on voimaton eli älä lähde itse rattiin. Rytmihäiriö on voinut jäädä päälle ja silloin se voi vaatia kääntämistä. Tilanne voi myös muuttua nopeasti, joten jos oireita on vielä, kävisin sinuna tutkimuksissa heti. Tai soita 112 ja kysy jos tulisivat katsomaan sinua paikan päälle.
Alentunut suorituskyky, itsellä rytmihäiriö oireilee noin.