Neuvokaa jooko, jos tiedätte!
Jos edellinen lapsi on syntynyt lähes 5 kiloisena (vaikka koko ajan lääkärit ja kätilöt sanoivat vauvan olevan 3800) niin miten seuraavan kanssa, voinko vaatia ja saanko ennen laskettua aikaa käynnistyksen, ei siis leikkausta?
Kommentit (23)
Sanoivatkin ettei käynnistely auta, jos ei yhtään ole synnytys alkamassa. Viikon verran sain pilleriä kohdunsuulle ennen kuin synnytys käynnistyi lähellä laskettua aikaa. Edelliset lapsetkin ovat syntyneet ennen la:ta, joten ei varmaan olisi kannattanut.
olen suunnitellut että jos koskaan vielä vauvan saan niin haluan suunnitellun sektion.
Repesin pahasti ja koin melkoisia ongelmia pitkään, osat vaivaavat vieläkin. En haluaisi vielä riskeerata itselleni vielä pahempia vammoja.
Usein kuitenkin vauvat on aina toinen toista isompia, näin meilläkin. Toistaiseksi vauvahaaveet on jäissä. Ei siis kuitenkaan tämän asian vuoksi.
pelottaa niin kovasti, että en uskalla alkaa edes yrittämään, jos käynnistys olisi ihan pois suljettu mahdollisuus.
ap