Oletko jo vaihtanut/vaihdattanut kesärenkaat autoosi?
Kommentit (25)
Vaihdan pääsiäisenä. Vantaalla pärjää jo kesärenkailla. Liikun bussilla sitten jos iskee vielä takatalvi
No en tosiaan ole. Meillä on vielä pihassa metri lunta ja tälläkin hetkellä 9 astetta pakkasta.
Päivisin aurinko sulattaa lunta puroiksi kaduille ja yön aikana ne jäätyy, varjopaikoissa ovat pitkään päivälle jäässä, vaikka tie olisi muuten jo sula.
Ei ole vielä kesärenkaiden aika Keski-Suomessa.
Juu en. Niin kauan kuin yleisesti on yöpakkasia, ei ole mitään järkeä vaihdattaa. Tänäkin aamuna melkein 15 astetta pakkasta.
Ei ole tullut rengashotellistakaan vielä ajanvarausmuistutusta, joten ei kiirettä. Katellaan kuukauden päästä.
Menen sitten kun rengasliikkeestä/hotellista tulee kutsu. Täällä vielä ainakin aamuisin tiet jäässä.
Tänään ajattelin vaihtaa! Tiet on jo aika hyvin sulaneet lumesta ja jäästä.
No en. Täällä on vielä hanget korkeat nietokset ja lumiset/jäiset tiet. Toukokuussa ehkä pääsee vaihtamaan.
Ei todellakaan vielä. Tänä aamuna -10 ja tie paikoin jäässä.
Tarkoitus päästä hengissä töihin.
Tampereella sen verran yöpakkasia, että päivällä sulaneet lumet tekee teistä luistinratoja. Ei ehkä ihan vielä kannata hötkyillä vaihdon kanssa.
En! Koska ei ajokorttia ei autoa. Sujuvasti nopeasti pääsen liikumaan Metrolla.
Vierailija kirjoitti:
No heh heh, täällä on metri lunta ja pakkasta -15.
0/5
Taidetaan olla samoilla kulmilla :D
Tänään vaihdoin. Lumet ja jäät jo sulaneet joka paikasta missä autolla ajetaan. Pohjanmaa.
Tänään vaihdoin kun ainakin päätiet Kuopiossa jo sulia ja kuivia, lunta on enää suunnilleen varjopaikoissa. Sääennusteenkaan mukan yöpakkasia ei pitäisi enää ensi yön jälkeen olla tiedossa.
On se taas paljon mukavampi ajella kun ei nastarenkaat jyristä :)
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset ei osaa itse vaihtaa renkaita? :D
Miksi naisilla ei voimat riitä? Omat renkaat on rengashotellissa. Juon kahvia ja pojat vaihtavat renkaat. Pesevät ne ja säilyttävät. Lisäksi tarkastavat rengaspaineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset ei osaa itse vaihtaa renkaita? :D
Miksi naisilla ei voimat riitä? Omat renkaat on rengashotellissa. Juon kahvia ja pojat vaihtavat renkaat. Pesevät ne ja säilyttävät. Lisäksi tarkastavat rengaspaineet.
Renkaat köllöttelee siellä ylellisessä hotellissa silkkilakanoiden välissä ilmastoidussa ja luksusvarustellussa hotellihuoneessaan :D
Huomiseksi on aika. Tänään ja eilen on satanut lunta, tänään tosin se ei jäänyt maahan vaan suli heti
No heh heh, täällä on metri lunta ja pakkasta -15.
0/5