Voiko hiihtää, jos on mittari on plussan puolella?
Täksi viikoksi on luvattu jopa 7-8 astetta lämmintä. Kannattaako suksia ottaa mukaan mökkireissulle?
Kommentit (6)
Totta kai voi hiihtää jos lunta riittää, mutta plussakeli vaatii vaan ne plussakelin voiteet. Eikä ehkä kannatta ihan sillä omalla ykkössuksiparillaan lähteä, tähän aikaan vuodesta alkaa olla ikävästi roskaa laduilla/lumella.
Ei voi, näillä keleillä se saakelin hiihtopoliisi vaanii sakkovihkonsa kanssa jossain puskassa, pohjat ne katsoo kanssa ettei ole sääntöjen vastaisesti viritetty. Onneksi ehdittiin viikonloppuna heittää lenkki juuri ja juuri sallitun rajoissa, autoon kun päästiin mittari kääntyi jo nollaan.
Ja monesti pakkasyön jäljiltä aamusta lumi saattaa olla paljonkin pakkasella, eli ne suksen voiteet lumen lämpötilan mukaan, ei ilman lämpötilan.
On tyypillistä, että innokkaimmin hiihdetään alkutalvesta, kun on pimeää, kylmää ja vähän lunta. Parhaat keväthanget jäävät hyödyntämättä. Lienee perua puusuksien ajalta, jotka toimivat hyvin vain pakkasessa.
Niin kauan kun on lunta maassa, voi hiihtää. Vesikelin voiteet vaan pohjaan, jos on vesikeli. Ja sitten kesällä rulla- tai vesihiihto... :-D