Miten pystytte muuttamaan pois rakkaasta kodista toiseen asuntoon?

Se missä kulloinkin asuu on se rakas koti hyvin harva ei muuta elämänsä aikana toiseen asuntoon ja asu vauvaiästä kuolemaansa saakka samassa asunnossa.

Ei mun koti ole mulle rakas.

Oli pakko muuttaa pois.

Vähän kuin parisuhteissakin niin se uusi rakas on nyt se parempi ja hienompi.

Enpä ole koskaan sitoutunut materiaan niin kovin että sanoisin rakastavani sitä.

Ne lukuisat asunnot, joissa olen asunut, ovat koteja sen hetken kun asun niissä. Yhtäkään en ole rakastanut, viihtynyt ja tykännyt joistain kyllä. Lähteminen ei ole ollut mitenkään ylivoimaista. Aina on ollut joku syy lähteä, enkä ole jäänyt kipuilemaan. Miksi olisin?

Kieltämättä ihan kamala ajatus. On nyt ollut vähän pohdinnassa. Mutta en tajua, miten voin lähteä omasta asunnosta, jossa olen asunut yli 20 vuotta. Oma piha, omat polut, omat omenapuut, linnunpöntöt, pyykkinarut, marjapensaat, lenkkireitit. Mutta fysiikka alkaa tulla vastaan ja pitäisi päästä helpompaan asumismuotoon, rivariin tai kerrostaloon. Ei jaksa enää tätä omakotitalon hoitoa. 

Koska seinät eivät kotia tee.

Ymmärrän kyllä tunteen kysymyksen takana.

Myymällä vanhan, ostamalla uuden ja tilaamalla muuton.

Ukko40 kirjoitti:

Enpä ole koskaan sitoutunut materiaan niin kovin että sanoisin rakastavani sitä.

Koti on tunne, ei materiaa.

Jouduin olosuhteiden pakosta muuttamaan pois asunnosta, jossa asuin 11 vuotta. Asunto meni myyntiin. Tuntui, että samalla hyvästelin nuoruuden, kun muutin pois. Itketti hirveesti ja ainakin 19 vuotta ikävöin entiseen kotiini. Mulla on taipumusta kiintyä paikkoihin. Onneksi nyt olen 15 vuotta asunut vielä paremmassa paikassa.

En ole ikinä kiintynyt asuntoihin enkä paikkoihin noin voimakkaasti. Pidän enemmän vaihtelusta kuin paikalleen jämähtämisestä.

Tunnesiteen muodostaminen elottomaan esineeseen ei ole koskaan kovinkaan tervettä.

Talo on talo. Jos on mahdollista muuttaa parempaan ja/tai paremmalle paikalle niin lusikka jää kahvikuppiin pyörimään kun ovi pamahtaa kiinni selän takana.

Mä en oo muuttanu, kun lapsuuden kodista tähän soluu. Samat kamat mulla täällä on kun kotonakin. Ainoostaan vaatekaapin ja kattolampun jouduin ostaan. Rauhallisempaa täällä on kun siellä. Töissä mä ihan käyn, ei tää mikään opiskelijaboksi ole. Yksin asuva mahtuu hyvin yhteen huoneeseen, en mä jaksais siivota jos ois monta huonetta. harmi kun näitä soluasuntoja on näin vähän.

Onhan se hiukan haikeaa ja kalseaa saman aikaisesti, uusi on parempi.  Kyllä joihinkin paikkoihin on kiintynyt, olivat viihtyisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä ihan kamala ajatus. On nyt ollut vähän pohdinnassa. Mutta en tajua, miten voin lähteä omasta asunnosta, jossa olen asunut yli 20 vuotta. Oma piha, omat polut, omat omenapuut, linnunpöntöt, pyykkinarut, marjapensaat, lenkkireitit. Mutta fysiikka alkaa tulla vastaan ja pitäisi päästä helpompaan asumismuotoon, rivariin tai kerrostaloon. Ei jaksa enää tätä omakotitalon hoitoa. 

Ostopalveluna?

Kun muuttaa viiden vuoden välein, ei ehdi kiintyä (Tai uskalla kiintyä) asuntoon.

Olen huomannut että yleensä aina muuton jälkeen tulee koti-ikävä, mutta tiedän jo että siihen uuteen kotiin kiintyy niin että siihenkin on sittten aikanaan se koti-ikävä.

olemme katselleet pikku kunnista ok taloa omistajat kehuvat miten kalliiksi rakentaminen tuli 70-90 luvulla MARKOISSA  JA HINTA ON NOUSSUT en heidän ponnistuksiaan väheksy  EIVÄT VAAN TAJUU ETTÄ NYT PUHUTAAN EUROISTA. PÄÄDYIMME RAKENTAMAAN UUDEN. monia korjaus kelpoisiakin taloja menee purkuun kun ne vielä muutaman vuoden käyttämättömänä lahoo.  melkoinen kansantaloudellinen tappio tulee ja valitetaan asuntopulaa.

En ole koskaan ollut kiintynyt seiniin tai ympäristöön. Muutan mielelläni; on aina kivaa saada vaihtelua kotiin, ja uudessa ympäristössä saa uusia virikkeitä ja löytää aina jotain uutta. Muuttaessa saa myös helposti tehtyä inventaarion ja suursiivouksen, karsittua tavaroita reilulla kädellä.