Suomalaisen kansanperinteen ja mytologian tunnuslause pitäisi olla että "metsä tappaa kun sinne huutaa"
Nimittäin koska mitä enemmän ja syvemmin suomalaiseen kansanperinteeseen ja -uskomuksiin tutustuu niin sitä enemmän joutuu väistämättä kohtaamaan sen totuuden että suomalaisen kansanperinteen ja -uskomusten haltija ja henkiolennot ovat oikeasti kauheita, äkkipikaisia ja verenhimoisia jotka saa kiksit siitä ja suuttuu tulisesti jos kuulee ihmisen viheltämässä, laulamassa, itkemässä, huutamassa, riitelemässä, tappelemassa tai sotimassa. Tämä havainto pakottaa myös ihmettelemään että miksi ihmeessä suomalaiset ovat halunneet uskoa 200 vuotta sitten ja sitä aikaisemmin tällaisiin murhanhimoisiin haltijoihin ja henkiin jotka ovat nykyisen etiikan ja moraalin standarteilla todellisia hirviöitä.
Eiköhän näillä aika monella ole ihan vaan kasvatuksellinen perusta. Kun aikoina ennen lasuja peltotöissä olevien vanhempien lapset ovat vahtineet toisiaan on ollut hyvä että pelkäävät kaivoissa ja vesissä oleskelevaa näkkiä.