Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän mielestä normaalia olla koko ajan parisuhteessa?
30.03.2023 |
Edellisen suhteen päättyessä on jo seuraava kumppani valmiina. Mun mielestä tuo on outoa ja kertoo lähinnä vaan siitä, että ei kestä omia ajatuksiaan tai yksinoloa yhtään. Miksi ihmiset toimivat näin ja miten on mahdollista, että niitä sopivia ehdokkaita tipahtelee taivaasta nenän eteen?
Kommentit (60)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuotahan se on että yksin on liikaa aikaa ajatella ja masentua, mitä paetaan sitten parisuhteen hurmoksiin.
Enemmän pitäis olla huolestunut yksin olevista. Säälin niitä jotka ei elä suhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän pitäis olla huolestunut yksin olevista. Säälin niitä jotka ei elä suhteissa.
Et osaa kuvitella että jotkut ihan oikeasti on mieluummin yksin? Ei tarvitse huolestua, olen onnellinen.
No eihän se välttämättä täysin normaalia ole. Jotkut eivät osaa olla itsekseen. Pakonomainen parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksia? Vai olenko itse jotenkin kummallinen konservatiivi?
Ap
Et sinä kummallinen ole. Etkä tässä mielessä myöskään konservatiivi.
Pariutumisen eri tavoista ja haluista löydät sivustolta loputtomasti aineistoa.
Ei kaikki ihmiset ole niin syvällisiä. Toisille parisuhteessa riittää että on se joku, ehkä seksiä, joku joka nyt jotain juttelee ja jakaa kuluja. Ei oma exäni kokisi mitään valaistumista yksin olemallakaan, kun ei sen pää nyt vaan toimi muualla kuin sillä arkitasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ilmeisesti viihtyvät läheisessä suhteessa toisen kanssa. Minäkin menin kolmekymppiseksi asti suoraan suhteesta toiseen ja luulin olevani parisuhdeihminen. Yhden suhteen jälkeen päätin sitten pitää hetken taukoa, mikä onkin venynyt jo viideksi vuodeksi. Kuinka paljon vapautuikaan energiaa! Luovuutta! Intoa kehittää itseään!
Tottakai on! Kertoo myös hyvästä markkina arvosta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-mies oli juuri tuollainen, että sattumalta löytyi aina heti sopiva nainen edellisen jälkeen. Minua ennen oli ollut kaksi kertaa naimisissa. Kun ensimmäisestä tuli ero, niin heti löytyi toka vaimo. Sitten kun toisesta vaimosta tuli asumusero, niin löytyi harrastuksesta uusi tyttöystävä, jonka jälkeen tulin minä. Ja minun jälkeen tuli kolmas vaimo.
Mies sanoi olevansa perinteinen perhemies ja parisuhdeihminen. Tosin suhteessa hän halusi olla se joka määrää. Kyttäsi jokaista liikettä, mutta itse jäi kiinni pettämisestä. Halusi jonkun jota (anteeksi) panna, jonkun joka siivoaa ja maksaa puolet vuokrasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillekin ihmisille käy kuka vaan siihen rinnalle. Pystytään muuttamaan saman katon allekin suurin piirtein kenen tahansa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuotahan se on että yksin on liikaa aikaa ajatella ja masentua, mitä paetaan sitten parisuhteen hurmoksiin.
Ihastutaan tahdon voimalla ja tavan vuoksi. Suoritetaan kaavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yleensä jaottele asioita normaali-epänormaali -asteikolla. Enemmänkin ihmettelen, kuinka joillekin ihmisille tulee niin usein vastaan ihmisiä, joihin he rakastuvat.. Minulle sellaisia tulee paljon harvemmin kuin kerran vuodessa. Edellisen seurustelusuhteeni jälkeen olin sinkkuna seitsemän vuotta ennen kuin tapasin nykyisen avopuolisoni.
Vierailija kirjoitti:
No eihän se välttämättä täysin normaalia ole. Jotkut eivät osaa olla itsekseen. Pakonomainen parisuhde.
Vanhemmilla ihmisillä siihen liittyy olemisen tapa. Kun on kerran menty naimisiin, pitää olla aviossa tai suhteessa vaikka kumppani vaihtuisi.
Se on elämään kuuluvaa, aikuisen merkki. Ennen muinoin tällä säädeltiin seksiä ja hankittiin asunto ja elatus.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän pitäis olla huolestunut yksin olevista. Säälin niitä jotka ei elä suhteissa.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ilmeisesti viihtyvät läheisessä suhteessa toisen kanssa. Minäkin menin kolmekymppiseksi asti suoraan suhteesta toiseen ja luulin olevani parisuhdeihminen. Yhden suhteen jälkeen päätin sitten pitää hetken taukoa, mikä onkin venynyt jo viideksi vuodeksi. Kuinka paljon vapautuikaan energiaa! Luovuutta! Intoa kehittää itseään!
Tämä on ollut tosi jännä huomata! Itse alan jostain syystä myötäilemään toisen aikatauluja. Vähennän omia menemisiä ym vaikka toinen ei sellaista edes vaatisi. Voin paremmin yksin. Olen ehkä liian miellyttämisenhaluinen.
Vierailija kirjoitti:
En yleensä jaottele asioita normaali-epänormaali -asteikolla. Enemmänkin ihmettelen, kuinka joillekin ihmisille tulee niin usein vastaan ihmisiä, joihin he rakastuvat.. Minulle sellaisia tulee paljon harvemmin kuin kerran vuodessa. Edellisen seurustelusuhteeni jälkeen olin sinkkuna seitsemän vuotta ennen kuin tapasin nykyisen avopuolisoni.
Rakastutaan :D
Tarpeensa pitää tehdä, ihan turha sekoittaa siihen mitään rakkaushömppää.
Ihastus voi johtaa vähitellen pitkäaikaiseen rakkauteen. Olin minäkin nuorena yhden viikon sinkkuna eron jälkeen.
Ajatuksia? Vai olenko itse jotenkin kummallinen konservatiivi?
Ap