Toipuvan alkoholistin meno "ryyppyjuhliin" ainoana selvänä?
Miehelläni on ollut/on alkoholiongelma jo vuosia. Siten että on ollut pakottava tarve juoda itsensä humalaan kerta viikkoon. Hän ei ole ollut 4vuoteen kuin max 1viikon kerrallaan selvänä. Tätä ongelmaa oli jo ennen meidän suhdettakin.
Miehen alkoholin käyttö on aina ollut sellaista kaikki tai ei mitään - hän ei kuulemma edes nuorena ole voinut käydä vain yksillä terassilla tai juoda kahta kolmea saunakaljaa vaan joka kerta jos juo yhden niin juo 15 (eikä edes riitä). Olen tämän myös meidän suhteessa monesti joutunut huomaamaan ja joulukuussa meillä oli vakava keskustelu. Juomisen pitää loppua tai meidän suhde loppuu. Mies valitsi mielummin raittiuden.
Mies on ollut nyt 3kk täysin selvänä. Tänä aikana ei ole juonut pisaraakaan. Mies on omasta halustaan, ilman minun vaikutusta asiaan, myös lopettanut sellaiset kaveruusauhteet jotka on perustuneet pelkkään yhdessä ryyppäämiseen. Hän ei ole ollut tällaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä 3kk aikana. On myös itse sanonut suoraan että jos menisi tällaisten kavereiden seuraan tietäisi että alkaisi ryypätä.
Mieheni on aloittanut hiljattain uudessa työssä. Mies ilmoitti että firman kesken pidetään viikon päästä illanvietto ja kysyi tai pikemmin mainitsi et jos menee sinne onko mulla jotain sitä vastaan. Kysyin tarkemmin illanvietosta niin kyseessä on kuulemma firman kesken ryyppybileet ja firma tarjoaa ilmaiset viinat ja oleilun pienessä vuokratilassa jossa pääpaino on ryypätä ja olla porukalla ja jutella ja tutustua. Mies koki verkostoitumisen kannalta tärkeäksi mennä juhliin jotta tutustuu uusiin työkavereihin ja häntä oltiin erikseen kehoitettu tulemaan jotta kaikki pääsevät tutustumaan häneen. Mies sanoi että kai hän voi mennä juhliin vaikka kaikki muut ryyppäisivätkin.
Ilmaisin että minulla ei ole mitään sitä illanviettoa vastaan muutakuin että se ei ole minusta hyvä idea koska hän on vasta toipumisen tiellä alkoholiongelmasta ja tiedämme molemmat että on iso riski kun muut vetävät ilmaisella viinalla päänsä täyteen ja varmasti "houkuttelevat" ottamaan huikkaa kuten juhlan henkeen kuuluu. Mieheni on aina ennenkin ratkennut juomaan juuri vastaavissa tilanteissa. Kun joku tarjoaa tai juo seurassa. Se on aina ollut miehelleni heikko kohta. Että pitää vältellö sellaista seuraa ainakin ettwi tieten tahtoen mene ryyppäävän/humalassa olevan kaverin luo käymään.
Sanoin että estää ja kieltää en voi enkä aio eikä ole minun tehtävä ja voihan hän lähteä vaikka heti baariin ryyppään jos juoda haluaa mutta en itse koe ajatusta hyvänä hänen kannaltansa näissä olosuhteissa. Ilmaisin että jos illanvieton pääpaino olisi muu kuin firman ilmasen viinan pileet pienessä vuokratilassa niin asia olisi eri - esim jos menisivät ravintolaan tai harrastaan jotain ja osa joisi siinä sivussa mutta nämä ovat siis ihan täysin vaan ryyppybileet ja koen että riski että hänkin alkaisi dokata siellä om mielestäni suuri.
Kommentit (23)
Mites se on alkoholisti jos juo kerran viikkoon? Kaikki opiskelijat olisi sitten alkoholisteja.
Onko nyt tarkoitus tehdä miehestä absolutisti samalla? Vai pyritäänkö johonkin kohtuukäyttöön?
Minä en ymmärrä näitä työpaikkoja, joissa "verkostoituminen" vaatii ryyppäämistä työajan ulkopuolella. Olen aika monessa ollut mukana ja monenlaisissa työpaikoissa ja -yhteisöissä jäsenenä. Missään ei ole edellytetty ihmisten ryyppäävän vapaa-ajallaan toistensa kanssa sillä verukkeella, että se vaikuttaisi jotenkin erityisen positiivisestuäi työntekoon, tulokseen tms.
Kuulostaa siis siltä, että alkoholisti on jälleen kerran keksinyt selityksen, jonka varjolla mennä ja ratketa, koska on omasta mielestään nyt täysin normaali ihminen kolmen kuukauden nenänvalkaisun jälkeen, eikä mitään alkoholiongelmaa enää ole olemassakaan. Olen pahoillani ap. Olen tuon saman kokenut ja jos mies nyt ratkeaa, toivon sinulle voimia repiä itsesi irti suhteestasi.
No jos mä olisin tämä mies niin kävisin siellä alkuillasta verkostoitumassa ja tutustumassa ja sitten liukenisin nopsaan jollain tekosyyllä kun jengi alkaa olla niin tuubassa että on työporukkaan integroitumisen kannalta yhdentekevää ördääkö mukana vai ei.
Ja esittäisin juovani, koska juomarit eivät siedä selviä joukossa ja se painostus on jotain ihan hirveää. Mukista ei näe mitä siellä ja olutpurkkiin voi laittaa vettä hanasta jne. Humalaiset eivät tajua kuinka humalassa joku muu on, näkevät vain juoko joku vai ei.
Todnäk mies vetää siellä kännit ja syyttää sitä kaikkia muita paitsi itseään mut elämä on.