Ai että nyppii miehen etätyö
Tehdään molemmat hybridityötä eli osa viikosta etänä, osa toimistolla. Pyrin aina järjestämään toimistopäivät silloin kun mies etäilee. Meillä on kyllä kummallekin oma työhuone ja tilat, mutta silti olen mieluummin yksin kotona etänä. Ikävä kyllä mies usein myös päättää ettei viitsikään lähteä konttorille ja sitten ollaan molemmat kotona
Esim tänään wolttasin lounasta, olin kysynyt mieheltä mihin aikaan hänelle sopii syödä. Ruoka tuli vartin ennen tilattua aikaa niin mies alkoi kiukutella kun hänen piti kesken kokouksen avata ovi (mun työhuone on eri kerroksessa). Sitten kun menin syömään, mies alkoi kiroilla miten hänellä on kaksi palaveria samaan aikaan ja juuri silloin tulee nuohooja (jonka hän on itse sopinut). Lopulta meni hermot, sanoin etten minä voi mitään sille ettei hän osaa yhtään aikatauluttaa palaverejaan ja muita sovittuja asioitaan, otin lautasen ja menin omaan huoneeseen syömään loppuun. Ja vastaavaa on joka helevetin kerta kun ollaan samaan aikaan etänä.
Kommentit (34)
Aika lapsellista ja noloa käytöstä :D Että ryhtyy ihan kiukuttelemaan.
Hermostuuko yhtä helposti töiden ulkopuolellakin? En itse jaksaisi katsoa tuollaisen perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tylsää ja tyhjää täytyy tämän äipän elämä olla, kun jatkuvasti keksii näitä typeriä tarinoita jotta pääsisi haukkumaan miehiä?
Kuinka tyhjää ja tylsää SUN elämäsi on, kun oikein kyttäät aloituksia, jossa joku nainen on saanut ukostaan tarpeekseen?
Heh, se on kuule täyttä työtä, joskus menee jopa seitsemän minuuttia ilman uutta marttyyrivuodatusta, jolla haetaan wtmammabingon avainsanoja kuten miesvauva, narsisti jne. Eli odottavan aika on välillä pitkä, mutta yritän jaksaa. Voimia sinullekin!

Uskon kyllä, että työstä se käy. Muuta työtähän sulla ei olekaan.

No, ei tainnut mennä sitä seitsemääkään minsaa, kun seuraava oman elämänsä marttyyri avautui tohelosta miehestään, mot. Juu ja tiedän toki sinun oleva ziljoona euroa päivässä tienaava erikoisasiantuntija, niinhän te kaikki (hymiön saat miettiä itse, en jaksa niitä).7
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sull
No ei sitä mulle tarvi kiukutella jos ite ei osaa kalenteriaan lukea tai täyttää . Minä mikään jäteastia ole
No mikäs hiton prinsessa olet olevinasi jos et voi kömpiä ovea avaamaan!
Tsissus taas!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tylsää ja tyhjää täytyy tämän äipän elämä olla, kun jatkuvasti keksii näitä typeriä tarinoita jotta pääsisi haukkumaan miehiä?
Kuinka tyhjää ja tylsää SUN elämäsi on, kun oikein kyttäät aloituksia, jossa joku nainen on saanut ukostaan tarpeekseen?
Heh, se on kuule täyttä työtä, joskus menee jopa seitsemän minuuttia ilman uutta marttyyrivuodatusta, jolla haetaan wtmammabingon avainsanoja kuten miesvauva, narsisti jne. Eli odottavan aika on välillä pitkä, mutta yritän jaksaa. Voimia sinullekin!
Uskon kyllä, että työstä se käy. Muuta työtähän sulla ei olekaan.
No, ei tainnut mennä sitä seitsemääkään minsaa, kun seuraava oman elämänsä marttyyri avautui tohelosta miehestään, mot. Juu ja tiedän toki sinun oleva ziljoona euroa päivässä tienaava erikoisasiantuntija, niinhän te kaikki (hymiön saat miettiä itse, en jaksa niitä).7
Mitkä ovat sinun mielestäsi hyväksyttyjä aiheita, jos ei omasta miehestään ja elämästään saa kirjoittaa? Sinultako tulisi lupa kysyä? Voithan mennä viettämään aikaasi vaikka pieruketjuun, jos itku tulee tällaisista aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se nuohoojan tuleminen haittasi, jos miehen ei ollut alunperin edes tarkoitus olla silloin kotona.
Ap lankesi tässä omaan provoansaansa.
Öh.. olisinhan minä ollut kotona nuohoojan tullessa. Mies nyt vaan päätti stressata ja kiukutella sitäkin kaikkien palaveriensa lomassa
Eikö tämä käyty jo korona-aikana. Ei toimi etäilyt. Ihminen tarvii kodinulkopuolista kontaktia (ei toki kaikki, mut suurinosa) Palaa käpy olla puolison kanssa kokoajan samassa huushollissa, vaikka toista rakastaisikin. Ihminen vain tarvii muutakin seuraa ja muun ympäristön (ei kaikki)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tylsää ja tyhjää täytyy tämän äipän elämä olla, kun jatkuvasti keksii näitä typeriä tarinoita jotta pääsisi haukkumaan miehiä?
Niinpä. Jos hänen tarkoituksensa on levittää vaan pahaa ilmaa parisuhteisiin, niin ainakaan mun kohdalla se ei päde. Osaan arvostaa ja kunniottaa miestäni entistä enemmän<3
Ei hitto.. meinaatko ihan tosiaan että joku keskustelupalstan keskustelu aiheuttaisi kenenkään muun parisuhteeseen pahaa ilmaa???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen mieheni kanssa eri kerroksessa etätöissä, mutta joudun silti pitämään kuulokkeita kun hän huutaa puhelimeen, kolistelee tuolia pitkin seiniä ja pattereita ja pitää jumalatonta älämölöä ja pauketta, josta en edes ymmärrä mistä se tulee. Plus vessakäynnit vartin välein, kas kun ei sielläkin huuda ja mesoa. Vaeltaa portaissa ja pitkin kämppää, kilisee ja kolisee keittiössä monta kertaa 8 h aikana. Pahin on, kun tulee huokailemaan ja huhhailemaan MUN selän taakse, kun yritän kirjoittaa. Jeesus miten raivostuttavaa, toimistopäivä on todellakin ilon päivä, usein lähden itse.
Onko käynyt lääkärissä tuon tiheävirtsaisuuden takia?
En tiedä eikä kiinnosta. Kaipa aikuinen mies osaa itse varata lääkäriajan, jos on huolissaan kusemisestaan.
Ihana suhde teillä! Rakkaus oikeen huokuu tänne asti
Minäkin mieluummin työskentelen toimistolla kuin miehen kanssa samaan aikaan kotona. Hän hyppää jatkuvasti röökillä ja huutonauraa työkavereiden kanssa teamsissa tai puhelimessa. Kuitenkin on vaikeuksia esim. laittaa astianpesukone päälle tai laittaa koulusta tulleelle ekaluokkalaiselle välipalaa.
Muuttakaa erilleen. Ette sovi samaan taloon asumaan jos noin typeristä asioista tulee riitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen mieheni kanssa eri kerroksessa etätöissä, mutta joudun silti pitämään kuulokkeita kun hän huutaa puhelimeen, kolistelee tuolia pitkin seiniä ja pattereita ja pitää jumalatonta älämölöä ja pauketta, josta en edes ymmärrä mistä se tulee. Plus vessakäynnit vartin välein, kas kun ei sielläkin huuda ja mesoa. Vaeltaa portaissa ja pitkin kämppää, kilisee ja kolisee keittiössä monta kertaa 8 h aikana. Pahin on, kun tulee huokailemaan ja huhhailemaan MUN selän taakse, kun yritän kirjoittaa. Jeesus miten raivostuttavaa, toimistopäivä on todellakin ilon päivä, usein lähden itse.
Onko käynyt lääkärissä tuon tiheävirtsaisuuden takia?
Pahan stressin oireet
Itse olen työtön ja joudun myös asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Pakenen usein pimeään vessaan kaikkia ärsykkeitä ja tuota sukulaista. Kaikki päivät tuon kanssa jo vuosien kanssa ovat täyttä tuskaa. Eihän tästä yhtään mitään tulisi jos pitäisi tässä vielä jotain töitäkin yrittää tehdä.