Lue keskustelun säännöt.
Välittääkö ihmiset kumppaneistaan? Vai ovatko he vain sellainen täytepala siihen hetkeen/elämäntilanteeseen?
23.03.2023 |
Ehkä mulla ollut surkea mäihä.
Tuntuu että voisin olla kuka vain.
Mutta kun tuttujen parisuhde soppia katsoo, niin kyllä se aika sellaista hyppää matkaan - no painuppa hiiteen siitä nyt - aha, seuraava - ei tämäkään jne, nämä jutut näyttää.
Onko sellaista aitoa, oikeaa välittämistä olemassa?
Vai onko se oikeasti niin, että lähes mikä tahansa ihmisenmuoto kelpaa?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.
Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.
Tämä varmaan voisi tulla mieheni suusta.
Maksan puolet miehen laskuista (asun hänen talossaan jossa asuisi joka tapauksessa) ja annan tosiaan ns. häntää säännöllisesti. Sitä vastoin mies sietää minua.
Välitänkö minä? En oikeastaan. Mutta en välitä enää lähteäkään. Meillä oli salamarakkaus ja salamapudotus, eli vuosia olen ollut vain (sensuroitu) ja (sensuroitu), mutta olen myös ihan hyödyllinen kaveri jonka vieressä saa nukkua. Ei tarvitse olla yksin.
On aivan varmasti parempaakin tarjolla, mutta tämä on ikään kuin jonkinlainen sopimus. Siedetään toisiamme, kriiseissäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.
Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.
Tämä varmaan voisi tulla mieheni suusta.
Maksan puolet miehen laskuista (asun hänen talossaan jossa asuisi joka tapauksessa) ja annan tosiaan ns. häntää säännöllisesti. Sitä vastoin mies sietää minua.
Välitänkö minä? En oikeastaan. Mutta en välitä enää lähteäkään. Meillä oli salamarakkaus ja salamapudotus, eli vuosia olen ollut vain (sensuroitu) ja (sensuroitu), mutta olen myös ihan hyödyllinen kaveri jonka vieressä saa nukkua. Ei tarvitse olla yksin.
On aivan varmasti parempaakin tarjolla, mutta tämä on ikään kuin jonkinlainen sopimus. Siedetään toisiamme, kriiseissäkin.
Kuulostaa aivan kauhealta.
Vierailija kirjoitti:
Paras kumppani on sellainen, jonka kanssa viihtyy yhdessä. Kun toisen kanssa viihtyy, niin yhdessäolo saa rakastamaan toista. Ja kun toista rakastaa, niin haluaa hänelle vain hyvää - silloinkin, kun toinen muuttuu.
Harvemmin kukaan muuttuu, jollei saa aivovammaa tms. Yleensä kun sanotaan wttä toinen muuttui tuollaiseksi, tarkoitetaan, että toinen tuli omaksi itsekseen eli oma pää selkiytyy alkuhuuman takaa ja näkee sen toisen sellasena kun hän todellisuudessa on. Ja silloin voi sanoa, että rakastaako ihan oikeasti.
Minulla tuli 7 yhdessäolovuodwn jälkeen ärtymys kaikkiin puolison huonoihin puoliin. Mutta siitä kun pääsi yli, niin tuli vaan yhä syvempi rakkaus. Tuo ihminen on tuollaisena kuin se on, minun sielunkumppani ja maailman paras ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.
Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.
Tämä varmaan voisi tulla mieheni suusta.
Maksan puolet miehen laskuista (asun hänen talossaan jossa asuisi joka tapauksessa) ja annan tosiaan ns. häntää säännöllisesti. Sitä vastoin mies sietää minua.
Välitänkö minä? En oikeastaan. Mutta en välitä enää lähteäkään. Meillä oli salamarakkaus ja salamapudotus, eli vuosia olen ollut vain (sensuroitu) ja (sensuroitu), mutta olen myös ihan hyödyllinen kaveri jonka vieressä saa nukkua. Ei tarvitse olla yksin.
On aivan varmasti parempaakin tarjolla, mutta tämä on ikään kuin jonkinlainen sopimus. Siedetään toisiamme, kriiseissäkin.
Kuulostaa aivan kauhealta.
Olen kirjoittanut aiheesta useamminkin av:lle, mutta aina väitetään vain provoksi.
Tällaisia suhteitakin kuitenkin on, niistä pitäisi puhua enemmän, etteivät ihmiset jäisi niihin.
- sama
Varmaan nuorena monella on että kuhan on edes joku siinä tai ei tiedä paremmasta. Varsinkin jos on huono itsetunto niin on innoissaan siitä että edes jollekin tai pettäjillä varmaan sillätavoin paikataan itsetuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kyllä välittää! Olen yli 60 ja saman miehen kanssa vuodesta 1980 - ja yhä riittää rakkautta. Osa ystävistä ja sisaruksistamme on eronnut ja löytänyt uuden (pitkäaikaisen) kumppanin, ja kyllä heidänkin parisuhteissaan on rakkautta ja välittämistä. Myös aikuiset lapset näyttävät olevan hyvissä, itselleen mieluisissa parisuhteissa/liitoissa.
En tiedä, missä ympyröissä liikut, mutta muutakin on tarjolla.
Minä kyllä välitin, mutta kun mieheltä ei tullut koskaan muuta kuin vähättelyä ja haukkumista niin lopetin suhteen.
Tämä x 3.
En ole pitkään aikaan jaksanut sitten edes yrittää parisuhdetta. Kyllä varmaan vielä joskus silti ihastun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillain tuntuu olevan joku kummallinen yksin kuolemisen pelko ja sen takia sitten on kiire hommata aina uusi tyyppi siihen vierelle.
'I am determined that nothing but the very deepest love will induce me into matrimony.'
Filosofiani. Tai ei ihan kirjaimellisesti, avioliitto ei ole mikään välttämättömyys, mutta muutenkin huolin kumppanin vain, jos satun tapaamaan jonkun, johon syvästi rakastun ja jota haluan rakastaa loppuelämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tiedät, että joku on sinulle HYVIN tärkeä? Se ensimäinen tulta ja tappuraa täynnä oleva riita. Siitä tiedät rakastatko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sellainen vanhanaikainen perinteinen avioliitto. Yhdessä tullaan olemaan hautaan asti.
Minusta ne "perinteiset" parisuhteet on nimenomaan niitä jossa ollaan väkipakolla yhdessä. Molemmat huitelee omissa jutuissaan ja haukkuu kumppaniaan muille, yhdessä ollaan koska se nyt vaan on pakko. Miksi? No kun pakko. Kun vaimo löytää miehen kännykästä naispuoleisen työkaverin numeron niin tavarat lentää ja naapurit miettii että missä vaiheessa sitä kehtaa soittaa häkeen. Miehen tietämys lasten asioista ulottuu siihen että ne on täysi-ikäisiä, jollakin niistä oli synttärit marraskuussa ja Tiina opiskeli jossain jotain mikä ehkä liittyi terveydenhuoltoon. Vai talouteen? No, t-kirjaimella se ainakin alkoi.
Tuollainen kuulostaa ihan vain häiriintyneiden yksilöiden suhteelta. Olen suvussa todistanut yhtä perinteistä avioliittoa, joka oli mulle aidon rakkauden ja välittämisen esimerkki. Vielä 20 vuotta puolison kuoleman jälkeen leski puhuu hänestä niin liikuttavalla lämmöllä, että meinaa tippa nousta linssiin. Muita ei huolinut, vaikka ottajia olisi vanhemmallakin iällä vielä ollut, koska hän "koki jo elämänsä rakkauden eikä muita tarvitse".
Minusta ne "perinteiset" parisuhteet on nimenomaan niitä jossa ollaan väkipakolla yhdessä. Molemmat huitelee omissa jutuissaan ja haukkuu kumppaniaan muille, yhdessä ollaan koska se nyt vaan on pakko. Miksi? No kun pakko. Kun vaimo löytää miehen kännykästä naispuoleisen työkaverin numeron niin tavarat lentää ja naapurit miettii että missä vaiheessa sitä kehtaa soittaa häkeen. Miehen tietämys lasten asioista ulottuu siihen että ne on täysi-ikäisiä, jollakin niistä oli synttärit marraskuussa ja Tiina opiskeli jossain jotain mikä ehkä liittyi terveydenhuoltoon. Vai talouteen? No, t-kirjaimella se ainakin alkoi.