Jos siivojan töihin ei ole kielivaatimuksia, niin miksi niin harva suomalainen on siivoja?
Meidän työpaikalla on varmaan sata siivojaa, mutta ei yhtään suomalaista. Mistä se kertoo`?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 15min aikaa per huone. Padilta napautettiin ajastin päälle kun tullaan huoneeseen ja esimieskin seuraa padilta missä huoneessa olet ja mihin tahtiin edistyy.
Tämä just on minusta ihan järkyttävää, siis että siirtyminen huoneesta toiseen on työnantajan mielestä jotain niin turhaa, ettei siitä voi maksaa. Vaikka kyse lienee varmaankin vain sekunneista tai max. minuutista. Haluaisin nähdä, että siivousfirmojen toimitusjohtajat noudattaisivat samaa periaatetta. Pädi vaan päälle, kun käy vessassa tai siirtyy naapurihuoneeseen juttelemaan kollegan kanssa. Niiltä ajoilta ei palkkaa.
Miksi niitä kuritetaan eniten, joilla on pienin palkka?
Olen hakenut, ei ole koskaan kutsuttu edes haastatteluun. Turussa näin.
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun olin siivooja 80-90-luvun vaihteessa, olimme kaikki suomalaisia. Vaikka somaleita alkoi tunkemaan maahan, ei niitä siivoamassa nähnyt. Kumma juttu.
Meillä oli aikanaan 90-luvulla yksi somali siivousporukassa, muut suomalaisia opiskelijoita.
Vierailija kirjoitti:
9,5e/h ei kiinnosta.
Siivousfirma ottaa töihin mam**, jolle maksetaan työllistämistukea 2/3 osaa palkasta ( sinun verorahoillasi ) ja kyseinen firma joutuu maksamaan vain 1/3 osan palkasta.
Siivousfirma ei palkkaa suomalaista, jolle se joutuisi maksamaan 3/3 osaa palkasta!
Paskaduuni paikalla palkalla. Kuka haluaa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se kertoo..no se kertoo huonosta palkasta...
Vanhusten koteja siivoavat kotisiivoojat ottaa palkkaa 50 euroa tunti...mistä se kertoo..
..Jos keskimääräisellä kulurakenteella toimiva siivousfirma ottaa suomessa asiakkaalta 50 € alvillisena, siitä pystyy maksamaan 10-13 € tuntiliksaa siivoojalle riippuen miten täyteen päivä on saatu myytyä. Se kertoo lähinnä tämän maan verotasosta.
Tai sitten siivousyritysten katteesta. Isot siivousfirmat ovat ulkomaisessa omistuksessa olevia rahantekokoneita joilla ei todellakaan ole minkäänlaisia rahavaikeuksia, vaikka Suomessa yritykset joutuukin maksamaan veroja siinä missä muutkin.
Tein aikoinaan siivoushommia opintojen ohella ja omalla kohdallani isoin syy hakea muuta töitä oli se, että kohteita oli useita (esim. 3 per päivä) ja näiden väliset siirtymät oli pitkiä ja osa kohteista julkisten näkökulmasta hankalilla alueilla, eli oma auto oli pakollinen. Auton käytöstä ei maksettu kiinteää korvausta eikä matkakuluja, lisäksi siirtymiä ei voinut kirjata työtunteihin, vaan ne oli omaa aikaa. Eli palkka pienillä lisillä n. 10 eur tunnissa, työtunteja 5-6 (eli yksi kohde 1.5-2 h), siirtymiin noin 1,5 h omaa aikaa ja omasta taskusta bensakulut.
Ei kovin hyvä diili. Tästä on tosin jo yli 10 vuotta aikaa, en tiedä onko vastaavilla ehdoilla tehtyjä soppareita enää nykyään mahdollista tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkka jolla ei elä, ja huono esimiestyö on suurimpia ongelmia tuolla alalla. On esimerkiksi esimiehiä kenellä ei ole mitään alan koulutusta mutta leikitään suurta johtajaa ja haukutaan työntekijöitä jopa asiakkaan kuullen.
Niin suomalainen ei elä. Ulkomaalaiset näyttävät elävän.
Ulkomaalainen siivooja ymmärtää, että siivoojan työssä oleva ei elä keskiluokkaista elintasoa. Suomalaiselle se ei sovi.
Eli joutilaana mieluummin?
Ymmärrän kyllä parempipalkkaiseen vaihdon jos siihen pääsee.
Siivooja.
Kahdella oolla.
Opetelkaa nyt sen verran suomea kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 15min aikaa per huone. Padilta napautettiin ajastin päälle kun tullaan huoneeseen ja esimieskin seuraa padilta missä huoneessa olet ja mihin tahtiin edistyy.
Tämä just on minusta ihan järkyttävää, siis että siirtyminen huoneesta toiseen on työnantajan mielestä jotain niin turhaa, ettei siitä voi maksaa. Vaikka kyse lienee varmaankin vain sekunneista tai max. minuutista. Haluaisin nähdä, että siivousfirmojen toimitusjohtajat noudattaisivat samaa periaatetta. Pädi vaan päälle, kun käy vessassa tai siirtyy naapurihuoneeseen juttelemaan kollegan kanssa. Niiltä ajoilta ei palkkaa.
Miksi niitä kuritetaan eniten, joilla on pienin palkka?
Tuo ei varmaan olisi laillistakaan, kyllä meille sentään palkka maksettiin työpaikalla työvaatteissa vietetystä ajasta. Se naapurihuoneeseen siirtyminen kuitenkin on pakollinen osa työtä eikä omaa aikaa. Ja siirtymien aikana piti viedä esim likaisia lakanoita pois, hakea ehkä siivouskomerosta jotain jne. Padi oli sitä varten että työnantaja näkee missä huoneessa kukakin siivooja milloinkin on ja mitkä huoneet on jo siivottu. Ja sillä laskettiin myös kuinka kauan keskimäärin kesti siivota huone. Jos sinulla kestää keskimäärin 18min siivota huone niin saat kuulla siitä, pitäisi päästä 15 minuuttiin. Tämä johti siihen ettei esim juomalaseja vaihdettu asiakkaiden välissä jos vaan näyttivät silmämääräisesti puhtailta.
Vähän asian sivusta. Siivousalan yrittäjän tyttärenä sivusta seuranneena, ei niitä hakijoita ollut, vaikka avoimia työpaikkoja oli koko ajan. Yrittäjän aika meni siihen, että odotteli turhaan hakijaa sovittuun haastatteluun. Jos hakija saapui paikalle, ilmoitti heti, ettei paikka kiinnosta, että hakemus on lähetetty vain työkkärin käskystä. Pahimmillaan hakija on tullut paikalle ympäri päissään, ei sellaisestakaan työntekijäksi ollut. Työtä olisi riittänyt kokopäiväiseksi tai osa-aikaiseksi hakijan tarpeen mukaan. Onneksi firma on nyt myyty ja yrittäjä pääsi viettämään ansaittuja eläkepäiviä.
Olen pitkäaikaistyötön 58v akateemisesti koulutettu nainen. Voisin kokeilla siivoamista jos työ olisi kiireetöntä, työterveyshuolto yksityisellä ja työpaikka kävelymatkan päässä (Etelä-Espoo). Pärjäisin 2000€lla kuukaudessa koska asunto on maksettu. Liikunta- ja kulttuuriseteleitä saisi myös olla.