Miten ihmeessä sairaanhoitaja on Ruotsissa yliopistotutkinto ja lähihoitajat käyvät lukion ohella vain pari kurssia eikä saa tehdä juuri mitään?
Kaveri meni Ruotsiin töihin. Suomessa oli käynyt kolmivuotisen lähihoitajakoulun ja ollut pitkään esim. kotihoidossa töissä. Jakoi siellä lääkkeet, antoi pistoksia, teki haavahoitoja jne. Siis todella laaja toimenkuva ja paljon osaamista. Nyt hänellä ei ole kuin vaipanvaihtoa ja syöttämistä Ruotsissa. Palkka on toki parempi mutta osaaminen rappeutuu. Nuo sikäläisen lähihoitajakoulutuksen käyneet ovat taas aivan onnettomia mitä tulee vaikkapa aseptiikkaan, ergonomiaan tai jopa ihan perushoitoon. Hukkareissun teki.
Kommentit (34)
Sh voisi olla myös Suomessa yliopistotutkinto
Sulla on tuossa aika paljon virheitä. 😃 Sairaanhoitajakoulutus on Ruotsissakin ammattikorkeakoulutus ja koulutuksen kesto on siellä kolme vuotta.
Olikohan kaverisi siellä lähihoitajana vai sairaala-apulaisena? Niihin hommiin pääsee Ruotsissa kuka vaan, ja niinhän se taitaa kohta olla jälleen kerran Suomessakin. Tai hoiva-avustaja meillä titteli.
Ruotsissa on koko ajan arvostettu vain sairaanhoitajia. Kukaan ei ole missään kehunut että lähihoitajia arvostettaisiin. Siellä ei edes ole kuin sairaanhoitajia ja sitten näitä avustajia.
Mitä väliä? Palkka on huomattavasti parempi ja saa asua sivistysmaassa. Jos olisin nuori, lähtisin..
Vierailija kirjoitti:
Sulla on tuossa aika paljon virheitä. 😃 Sairaanhoitajakoulutus on Ruotsissakin ammattikorkeakoulutus ja koulutuksen kesto on siellä kolme vuotta.
Ota selvää asiasta. Katso vaikka Luleån yliopiston koulutustarjonta.
Itse asiassa kaikki Ruotsissa valmistuvat lähihoitajat ovat ylioppilaita! Ruotsissahan kaikki toisen asteen koulut ovat lukioita. Siellä on lukioita, joissa keskitytään akateemisiin suorituksiin ja sitten lukioita joissa opiskellaan samalla ammatillisia aineita. Tuollaisesta ammatillisesta lukiosta voi valmistua undersköterskaksi, joilla on samanlainen palkkauskin kuin Suomessa.
Ei kuuli tähän, mutta söpöintä ikinä oli kun Jasmine Tukiainen valmistui Ruotsissa Djurgymnasietista eli eläintenhoitajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on koko ajan arvostettu vain sairaanhoitajia. Kukaan ei ole missään kehunut että lähihoitajia arvostettaisiin. Siellä ei edes ole kuin sairaanhoitajia ja sitten näitä avustajia.
On siellä lähäreitäkin, eli närvårdare. Palkka on muistaakseni reilun 3 tonnia + lisät + bonarit, eli lähemmäs 4 k saa kuukaudessa tuurilla. Näppiin jää 3. Työ on aika lailla samaa kuin meillä, toki riippuu paikasta. Suomalaisia vanhuksia on paljon, niihin paikkoihin voi hakeutua kun asukkaat tykkää kun saa muistella Suomea ja puhuakin sitä, Kielitaidon ei tarvitse ihan priimaa olla, kunhan perusasiat hoituu.
Vuoden alusta on Ruotsissa tullut laki että undersköterska on nimikesuojattu joten kuka vaan ei voi enää toimia ko ammatissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on tuossa aika paljon virheitä. 😃 Sairaanhoitajakoulutus on Ruotsissakin ammattikorkeakoulutus ja koulutuksen kesto on siellä kolme vuotta.
Ota selvää asiasta. Katso vaikka Luleån yliopiston koulutustarjonta.
Hoitotiedettä voi kyllä opiskella Suomessakin maisteriksi, ja sehän on koulutusvaatimus sairaanhoitajaopiskelijoiden opettajille. Siihen tietoon minun ei todellakaan tarvitse googlata Luulajan yliopiston koulutustarjontaa. 😝
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on koko ajan arvostettu vain sairaanhoitajia. Kukaan ei ole missään kehunut että lähihoitajia arvostettaisiin. Siellä ei edes ole kuin sairaanhoitajia ja sitten näitä avustajia.
On siellä lähäreitäkin, eli närvårdare. Palkka on muistaakseni reilun 3 tonnia + lisät + bonarit, eli lähemmäs 4 k saa kuukaudessa tuurilla. Näppiin jää 3. Työ on aika lailla samaa kuin meillä, toki riippuu paikasta. Suomalaisia vanhuksia on paljon, niihin paikkoihin voi hakeutua kun asukkaat tykkää kun saa muistella Suomea ja puhuakin sitä, Kielitaidon ei tarvitse ihan priimaa olla, kunhan perusasiat hoituu.
Närvårdare on suomalainen lähihoitaja ruotsiksi käännettynä, ja Suomen ruotsinkielisistä oppilaitoksista valmistuu tittelillä närvårdare. Ja suomalaisella lähärin tutkinnolla voi toki työskennellä Ruotsissakin.
Ruotsissa on täysin erilainen lukiokoulutus, kuin meillä
Suomessa.
Ruotsissa ei ole ollenkaan mitään ylioppilas kirjoituksia, jossa testataan, onko lukion käyneellä hyvä yleinen sivystys ja asiat todella hallussa.
Ruotsissa on ylioppilas jokainen, joka on lukion käynyt.
Ilman mitään kokeita.
Vierailija kirjoitti:
Vuoden alusta on Ruotsissa tullut laki että undersköterska on nimikesuojattu joten kuka vaan ei voi enää toimia ko ammatissa.
Nimikesuojattu tarkoittaa että ei voi käyttää tuota nimikettä ilman kyseistä koulutusta. Mikään ei estä työskentelemästä silti kyseisissä työtehtävissä. Sama Suomessakin, meillä on paljon vaikkapa hammashoitajia työskentelemässä ilman alan koulutusta. He voivat tehdä ihan samoja lähihoitajan työtehtäviä, mutta eivät tietenkään voi käyttää itsestään termiä lähihoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on täysin erilainen lukiokoulutus, kuin meillä
Suomessa.Ruotsissa ei ole ollenkaan mitään ylioppilas kirjoituksia, jossa testataan, onko lukion käyneellä hyvä yleinen sivystys ja asiat todella hallussa.
Ruotsissa on ylioppilas jokainen, joka on lukion käynyt.
Ilman mitään kokeita.
Ihan samoin kuin ei Suomessa ole lähihoitajillakaan mitään kansallista loppututkintoa, josta tietty määrä aina hylätttäisiin. Itse asiassa Suomen ja Ruotsin toisen asteen tutkinnot ovat kovasti lähestyneet toisiaan, ja Suomeenkin on tehty ne kaksoistutkinnot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on koko ajan arvostettu vain sairaanhoitajia. Kukaan ei ole missään kehunut että lähihoitajia arvostettaisiin. Siellä ei edes ole kuin sairaanhoitajia ja sitten näitä avustajia.
On siellä lähäreitäkin, eli närvårdare. Palkka on muistaakseni reilun 3 tonnia + lisät + bonarit, eli lähemmäs 4 k saa kuukaudessa tuurilla. Näppiin jää 3. Työ on aika lailla samaa kuin meillä, toki riippuu paikasta. Suomalaisia vanhuksia on paljon, niihin paikkoihin voi hakeutua kun asukkaat tykkää kun saa muistella Suomea ja puhuakin sitä, Kielitaidon ei tarvitse ihan priimaa olla, kunhan perusasiat hoituu.
https://skr.se/skr/arbetsgivarekollektivavtal/kollektivavtal/faktaochst…
10 % underskötareista saa yli 30300 SEK kuussa palkkaa. (Reilu 2700 eur)

Samasta linkistä löytyy, että tavallisen sairaanhoitajan keskimääräinen kuukausipalkka on 32600 SEK. Ensihoidossa ja kouluterveydenhoitajilla sitten isompi kuukausipalkka.
Vierailija kirjoitti:
Sh voisi olla myös Suomessa yliopistotutkinto
Se on ammattikorkeakoulututkinto, ja jatko-opintooikeus tietemin.
Ihan saman tason tutkinto sairaanhoitajan tutkinto on Suomessa eli korkeakoulututkinto. Suomalaisella sh-tutkinnolla saa sairaanhoitajan pätevyyden automaattisesti Ruotsissa, kunhan osaa ruotsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sh voisi olla myös Suomessa yliopistotutkinto
Se on ammattikorkeakoulututkinto, ja jatko-opintooikeus tietemin.
Ammattikorkeakoulututkinto on korkeakoulututkinto. Se on täysin vastaava ruotsalaisen sairaanhoitajan tutkinnon kanssa.
Tuohan on hyvä systeemi.