Sanokaa, että olen hullu! Mulla on kaksi lasta, nuorempi täyttää just vuoden, vanhempi 2,5 vuotta.

Minä en ole mikään " vauvaihminen" kuten ei mieskään, ja mekin saatiin 2 lasta 1v2kk ikäerolla. Ja kolmas syntyi sitten 2,5v tokan jälkeen. Ja se kolmannen vauva-aika oli ihanaa aikaa! Niin paljon helpompaa kuin edelliset, isommat leikki keskenään ja minä sain rauhassa keskittyä vauvan hoitoon, joka sekin sujui rutiinilla. Ei mitään stressiä mistään.

tulossa :). Minä kyllä tykkään vauvoista kamalasti, vaikka onhan se rankkaa. Mutta eihän se vauva-aika kauaa kestä...

Vierailija:

Olen 36-vuotias, eli vanha. En ole erityisemmin pitänyt kummankaan lapsen vauva-ajasta, sen sijaan uhmaikäisen kanssa pärjään hyvin. Mies hoitaa paljon lapsia, mutta kaipaa jo vähän helpompaa aikaa, kuten minäkin. Kaksi lasta - siinä sen piti olla. Ja elämä helpottuu koko ajan...Vaan nyt olen alkanut varovasti miettiä kolmatta...Jos sittenkin...Ja mieskin sit alko miettii, että oishan se...Ja siis me ei ihan oikeasti osata olla vauvojen kanssa! Kertokaa mulle, kolmen lapsen äidit, miten kamalaa se elämä ois, että lopetan nämä typerät ajatukset!

Tosin meillä on toi kakkonen vasta ihan vauva ja on EHDOTTOMASTI viimeinen, raskausajat on ihan helvettiä, vauva-aika ihanaa mutta hormonit saa mut murehtimaan ja huolehtimaan ihan liikaa ja muuta vastaavaa, uhma-ikäisen kanssa menee hermo ihan totaalisesti ja joskus huudan ja karjun sille - silti tuossa joku ilta vilahti takaraivossa että " jos vielä se kolmaskin" . Mutta ei millään jaksaisi kolmatta kun ikäero pitäisi väkisinkin olla pieni, ei näin vanhana enää iltatähtiä tehdä...

Kaksi lasta (3 ja 1v 8kk), raskausajat todella vaikeita (toisesta 5 kk vuodelevossa), ja lapset sairastaneet paljon. Mies ehdottomasti vastaan 3. lasta ja minäkin rationaalisti ajatellen, mutta silti tekisi mieli. Ja ikää jo 37...



Tämän täytyy olla jotain biologista millä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä.