Lehtialan MeToo -hetki, Aamulehden päätoimittaja joutunut eroamaan
Hyvä että näihin nykyään puututaan välittömästi. Asia on heti selvitetty, kun juhlissa on käynyt ilmi että hän on asemansa turvin lähennellyt naisia.
Kommentit (15)
Sannakin ryyppäsi, ja koski zelen luvattomasti alaselkää sekä halaili. Ei kuitenkaan ymmärrä vetää johtopäätöksiä.
Olitko eilen humalassa vai nukuitko? Vai tuliko sanonalehti sinne mörön perseessä olevaan postilaatikkoon vasta nyt?
Törkeää valta-aseman hyväksikäyttöä.
Demarien Ahde oli oikea naisten ahdistelijoiden kuningas ja kävi oikein käsiksi, ei jäänyt pelkästään puheen tasolle.
Sai jatkaa toimintaansa vuosia ja vuosikymmeniä.
Onhan näitä johtajamiehiä, jotka kuvittelevat että voivat vielä 2000-luvulla esiintyä humalassa julkisella paikalla.
Eivät ymmärrä että nykyään kuuluu valita: joko olet johtaja tai käytät alkoholia.
Tuttuni oli 80-90 luvuilla helsinkiläisessä yökerhossa töissä. Jotkut toimittajat vaativat baaritiskillä ilmaisia drinkkejä - tai "kirjoittavat ikävän artikkelin ko yökerhosta".
Viimevuosina olen ymmärtänyt pysyä erossa kaikenlaisesta kulttuuriväestä. He sotkevat omat ja muiden asiat, mutta ovat olevinaan jotenkin parempia.
Vierailija kirjoitti:
Sanna halaili ja koski Zelen alaselkää luvattomasti ja käänsi takkinsa hävittäjäasiassa, kun ei saanut vastineeksi sexiä.
Yritti väärinkäyttää valta-asemaansa heikommassa asemassa olevassa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna halaili ja koski Zelen alaselkää luvattomasti ja käänsi takkinsa hävittäjäasiassa, kun ei saanut vastineeksi sexiä.
Yritti väärinkäyttää valta-asemaansa heikommassa asemassa olevassa maassa.
Olisihan se kyllä kieltämättä melko äärimmäisen opportunistista esim. lupailla Hornetteja ryijyn lipittämisen vastineeksi. Noh, onneksi niin ei tietenkään tapahtunut.
Vostok -kiilusilmät sai taas yhden raadon aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Sanna halaili ja koski Zelen alaselkää luvattomasti ja käänsi takkinsa hävittäjäasiassa, kun ei saanut vastineeksi sexiä.
Meni sitten nyyhkyttämään uusn atzin hautajaisiin. Koska arvopohja.
Työnantaja lähentelee nuoria naisia...
Nykypäivänä jos olet heteromies ja juot viinaa niin siinä menee duuni ja maine. Ei siis kannata juoda ikinä.
Mitenkähän hän on käyttäytynyt alaisille. Tämä tuskin oli yksittäinen tapaus, vaan toimintatapa.