Elämä on niin epistä! Kuinka pääsen tästä mi

mutta siis... kuinka pääsen tästä miehestä yli??



Erosin vuosi sitten. Kesällä aivan yllättäen tapasin ihanan miehen. Kesä oli super kiva. ja sitten syksyllä hän lähti takaisin toiselle paikkakunnalle. Vannoin hakevansa siirtoa. Mutta eihän siitä kaukosuhteesta tuntunut mitään tulevan. Oli meillä joka viikonloppu. Minulla on 8-v lapsi, ja tästä kasvoi sitten sellainen ongelma, että ei voinut hyväksyä lastani.



Sitten eroilimme ja emme voineet olla erossakaan. Ja koetimme tapailla kevyemmin, ilman vakavaa seurustelua. Kauheen raastavaa aina passittaa lasta jonnekin kaverin luo kylään että pääsis edes kävelylle tämän ihanaisen miehen kanssa. Johan siinä lapsikin kärsi. Lapsi käy joka toinen viikonloppu isän luona, ja silloin tietty meillä oli yhteistä aikaa tämän miehen kanssa.



Nyt viikko sitten vaadin, että meidän täytyy taas alkaa oikeasti seurustelemaan, eikä mitään tapailu-pelleilyä ilman lasta. Mutta nyyh, hän ei siihen ollut valmis. Ja erohan siitä tuli.



Olen nyt viikon naukkaillut mäkikuismaa ja tummaa suklaata ja istuskellut kirkasvalolampun eessä ja ties mitä. Kaipaan niin kauheasti häntä, ja hänkin kuulemma minua. Kun meillä on kahdestaan niin hauskaa.



Se epäreilu osuus siis on tässä, että kun kumpikin viihdytään toistemme kanssa, niin miksi elämän pitää olla niin vaikeaa?? Kaikista ikävintä on just tälleen illalla, kun aina juttelimme puhelimessa pitkät tovit illan suussa.



Ja nyt hän soitti, että haluaisi tavata minut. Mitä hyvää siitä voi seurata? suurempi kaipuu taas? Nyt koetan vaan pysyä kovana, enkä tapaa häntä - ainakaan vielä ensi viikolla. Hän haluaisi olla ystäväni. En minä voi mikään ystävä olla, kun rakastan häntä vieläkin :-(