Sanna Marin Ukrainassa
Lehdessä puolustusministeri Antti Kaikkonen juuri nyt: Marin ei ole puhunut ajatuksesta kanssani etukäteen. Olisin toppuutellut häntä. Meidän kannattaa nyt miettiä muita tapoja kuin Horneteja, puolustusministeri Antti Kaikkonen painottaa Iltalehdelle.
- Marin ei ole puhunut ajatuksesta kanssani etukäteen. Olisin toppuutellut häntä, Kaikkonen sanoo.
- F-35-koneita saamme Suomeen vuodesta 2026 alkaen. Lähivuodet tarvitsemme Horneteja oman maamme turvana, Kaikkonen sanoo.
- Toisaalta vuosikymmenen lopulla ne alkavat olla aika lailla loppuun ajettuja, käyttöikänsä päässä. Niiden käyttöarvo silloin on aika vähäinen. Tällä yhtälöllä Hornetien luovuttaminen Ukrainaan taitaa olla käytännössä aika vaikea rasti, Kaikkonen arvioi.
Äsken poistetussa ketjussa oli mielipide:
[quote=Puutinki]Annetaan vaan kaikki sotavehkeet pois niin sdp voi liittyä venäjään kun he kävelevät tänne..[/quote]
Itse asiassa tuota sosiaalidemokraatit ja niiden vasen siipi (niinkun Marin on) ovat pyrkineet saamaan aikaan aina itsenäisyytemme alusta alkaen.
Tätäkö te Sanna Marinia äänestävät todella haluatte?!
Mitenkö nopeasti tämäkin ketju poistetaan?
Ja miksi?
Kommentit (1632)
Vierailija kirjoitti:
"Marin otti talvisodan esille Kiovassa
Suomi vastusti aggressiivista naapuriaan talvisodassa. Meidän taistelumme oli yhtä sankarillinen kuin teidän, mutta meidän rauhamme ei ollut sitä, mitä te toivoisitte, Marin sanoi."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009446547.html
Ymmärrän mitä Marin tarkoitti, mutta tämäkin vähän huolimaton ja historiaa tuntematon heitto. Suomalaiset taistelivat talvisodassa ukrainalaista 44 divisioonaa vastaan Raatteentiellä. Ukrainalaiset olivat talvisodassa Neuvostoliiton puolella, ehkä pakotettuina, mutta joka tapauksessa.
Marin osoitti hienotunteisuuden puutetta molempia osapuolia kohtaan, mutta ehkä hän ei todella tiennyt. Ihmiset tuntevat niin huonosti historiaa.
Ukrainalaista talvisotaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seiska: Sanna Marinin käytös hämmästytti Helsingin yössä – ”Outoa ja jopa lapsellista”
– Sanna ryhtyi antamaan vieressä istuneelle miehelle niska-hartiahierontaa. Mies ei ollut Sannan puoliso Markus Räikkönen, joka ei edes kuulunut seurueeseen.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Sanna-Marinin-kaytos-hammastytti-Helsingi…Ja tämä kuuluu keskusteluun Sanna Marin Ukrainassa. Milloin Helsinki siirtyi Ukrainaan. Putinistiääliöiden aivopieruja taas? Onko tänne tilattu koko putinistien mt-potilaiden avohoitoklubi peukuttamaan?
Täällähän nämä- Twitteristä ja vk.comista löytyy peukuttajat kommentoijista. Liekö Huuhtasella ja Tillasella jossain kahden miehen miekkari tänään. Entä Vapauden liiton ehdokas "Eroa Sanna" -adressin masinoija Vanessa Olsen? kenenkäs kanssa se Vaneessa olikaan vaaliliitossa Kristallipuolueen vai SKE:N?
SKE:n entiselle ehdokkaalle Annelöe vaan sitten jauhoja menemään, kun täyttää kohta 73 v. Kyllä putinistimummo ilahtuu ja toinen putinistimummo Helena saa osansa ja ehkä Annen ystävä ehdokas Tillanenkin. Mummotr ne jaksaa öyhöttää Sannasta kuukaudesta toiseen, mitä nyt Venäjän propagandan levittämiselta ja Vakkurin Sanna-vidoiden katselemiselta ehtivät. Aika samoja tarinoita kuin Teemulla.
Anne Mäenpänen
27 helmi klo 23:13
JAUHOJENGIN JOHTAJAKO??
.
Helena Snellman
27 helmi 2023 klo 16:36
Emme malta odottaa, että pääsemme eroon tästä Suomelle HIRVEÄÄ vahinkoa aiheuttaneesta robotin lailla komottavasta vihan papittaresta
Niin, oliko tämä rumapuheinen putinistimummo entinen poliisi?
Heléna Snellman
@snellman_helena
Eikö tuota tyhjäpäätä voi jo heittää ulos, ennenkuin sen jatkuvat sodanjulistukset eskaloituvat Edes presidentti ei tiennyt hölmön eukon viimeisistä päättömyyksistä !
Heléna Snellman
@snellman_helena
"On tämä he*vetti ihme maa, että tällanen huimausaineisiin ja alkoholiin menevä pissis lupaa jo hävittäjät mihin haluaa. Kyllä on kehitys ja tasa-arvo edenny aika pitkälle" !
'
Heléna Snellman
@snellman_helena
Se joka tuota harkintakyvytöntä klikkiturskaa vielä äänestää, ei tajua vähääkään miten järkyttävät seuraukset mokoman keikoiluista maallemme koituu vielä pitkälle tulevaisuuteenkin !
Heléna Snellman
@snellman_helena
Marin oli TAAS Kiovassa hakemassa vaalinäkyvyyttä Ohisalo mukanaan. Nyt nuo hullut naiset ovat lupaavinaan Hornetteja kansanm urhaja Zelenskyylle ! Äänestäjät YMMÄRTÄKÄÄ NYT heittää Suomelle vaaralliset typerykset jo ulos
Siinä vaan tämän päivän aivopieruja Helenalta.
https://twitter.com/snellman_helena?ref_src=twsrc%5Egoogle%7Ctwcamp%5Ese...

Heléna Snellman@snellman_helena

Helenalla on ihania viestejä myös muulle "WEF-porukalle"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohisalo kulki epätietoisen ja hämmentyneen oloisena kakkosrivissä johtajan takana. Oliko mulla joku syy tulla tänne.
Ukraina on pyytänyt Suomelta apua ympäristötuhojen arviointiin. Mielestäni on parasta, että ympäristöministeri huolehtii näistä.
Aijaa.
Nyt tajuan, miksi Ohisalo oli siellä. Menikö koko vierailu ihan ns. penkin alle Marinin lapsellisen huomionhalun takia?
Luulin, että Marin oli kutsuttu Ukrainaan ja ihmettelin, että miksi ihmeessä Ohisalo oli siellä?
Ohisalon vierailulla tehtiin tällaista, lisätietoja valtioneuvoston sivuilta:
Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo on perjantaina 10.3. allekirjoittanut kaksi yhteisymmärryspöytäkirjaa Ukrainan ympäristö- ja luonnonvara- sekä kunta-, alue- ja infrastruktuuriministeriöiden kanssa. Tarkoituksena on auttaa Ukrainaa laajasti ympäristön tilan seurannassa sekä maan jälleenrakennuksessa ja vihreässä siirtymässä. Yhteistyön pyrkimyksenä on tukea Ukrainaa sääntelyn yhdenmukaistamisessa EU:n kanssa ja tukea siten Ukrainan EU-lähentymistä.
Halla-Aho ruotii erinomaisesti Sannan Hornet-hölmöilyä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/87261151-21c4-425a-9b8c-7e1d7e8e1…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seiska: Sanna Marinin käytös hämmästytti Helsingin yössä – ”Outoa ja jopa lapsellista”
– Sanna ryhtyi antamaan vieressä istuneelle miehelle niska-hartiahierontaa. Mies ei ollut Sannan puoliso Markus Räikkönen, joka ei edes kuulunut seurueeseen.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Sanna-Marinin-kaytos-hammastytti-Helsingi…Ja tämä kuuluu keskusteluun Sanna Marin Ukrainassa. Milloin Helsinki siirtyi Ukrainaan. Putinistiääliöiden aivopieruja taas? Onko tänne tilattu koko putinistien mt-potilaiden avohoitoklubi peukuttamaan?
Täällähän nämä- Twitteristä ja vk.comista löytyy peukuttajat kommentoijista. Liekö Huuhtasella ja Tillasella jossain kahden miehen miekkari tänään. Entä Vapauden liiton ehdokas "Eroa Sanna" -adressin masinoija Vanessa Olsen? kenenkäs kanssa se Vaneessa olikaan vaaliliitossa Kristallipuolueen vai SKE:N?
SKE:n entiselle ehdokkaalle Annelöe vaan sitten jauhoja menemään, kun täyttää kohta 73 v. Kyllä putinistimummo ilahtuu ja toinen putinistimummo Helena saa osansa ja ehkä Annen ystävä ehdokas Tillanenkin. Mummotr ne jaksaa öyhöttää Sannasta kuukaudesta toiseen, mitä nyt Venäjän propagandan levittämiselta ja Vakkurin Sanna-vidoiden katselemiselta ehtivät. Aika samoja tarinoita kuin Teemulla.
Anne Mäenpänen
27 helmi klo 23:13
JAUHOJENGIN JOHTAJAKO??
.
Helena Snellman
27 helmi 2023 klo 16:36
Emme malta odottaa, että pääsemme eroon tästä Suomelle HIRVEÄÄ vahinkoa aiheuttaneesta robotin lailla komottavasta vihan papittaresta
Niin, oliko tämä rumapuheinen putinistimummo entinen poliisi?
Heléna Snellman@snellman_helena
Eikö tuota tyhjäpäätä voi jo heittää ulos, ennenkuin sen jatkuvat sodanjulistukset eskaloituvat Edes presidentti ei tiennyt hölmön eukon viimeisistä päättömyyksistä !
Heléna Snellman
@snellman_helena
"On tämä he*vetti ihme maa, että tällanen huimausaineisiin ja alkoholiin menevä pissis lupaa jo hävittäjät mihin haluaa. Kyllä on kehitys ja tasa-arvo edenny aika pitkälle" !
'
Heléna Snellman@snellman_helena
Se joka tuota harkintakyvytöntä klikkiturskaa vielä äänestää, ei tajua vähääkään miten järkyttävät seuraukset mokoman keikoiluista maallemme koituu vielä pitkälle tulevaisuuteenkin !
Heléna Snellman@snellman_helena
Marin oli TAAS Kiovassa hakemassa vaalinäkyvyyttä Ohisalo mukanaan. Nyt nuo hullut naiset ovat lupaavinaan Hornetteja kansanm urhaja Zelenskyylle ! Äänestäjät YMMÄRTÄKÄÄ NYT heittää Suomelle vaaralliset typerykset jo ulos
Siinä vaan tämän päivän aivopieruja Helenalta.
https://twitter.com/snellman_helena?ref_src=twsrc%5Egoogle%7Ctwcamp%5Ese...
P e r s k u t a r a l l a a . . .
Vierailija kirjoitti:
Halla-Aho ruotii erinomaisesti Sannan Hornet-hölmöilyä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/87261151-21c4-425a-9b8c-7e1d7e8e1…
Kirjoittaako Halla-aho artikkelissa myös raiskaustoiveiluistaan ja homon ampumisfantasioistaan?
Mistä johtuu että putinistit ovat yksi toisensa jälkeen tällaisia sekopäitä? Syy vai seuraus?
Siinä mene monelle Hellun terveiset
Heléna Snellman
@snellman_helena
Näiden kaikkien vähälahjaisten, narsististen pölvästien kuvitelma on, että kun he auttavat tuhoamaan kansallisvaltiot, että globalistikonnat saavat NWO:n eli totalitaarisen maailmanhallituksen, jolle kommunismikin jää toiseksi, niin he muka saavat palkaksi paikan auringossa
https://twitter.com/snellman_helena/status/1634507684031479809?cxt=HHwW…
Heléna Snellman
@snellman_helena
Vastauksena käyttäjälle
@heliramax
Marin lienee tyhmin käskyläinen Schwabin, Gatesin, von der Layenin ym WEF konnien NWO:n eli maailmanhallituksen rakentelussa ja kansallisvaltioiden tuhoamisessa. Suomen mediahan ei voi nyt kertoa totuutta miljardöörien sairaasta NWO:sta kun Puuuutin vastustaa sitä.
Helenalla jo 39000 twiittia, ovatko kaikki yhtä ihania? Siinäpä on Mirkulla kiinni otettavaa, vasta 21 600 twiittiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohisalo kulki epätietoisen ja hämmentyneen oloisena kakkosrivissä johtajan takana. Oliko mulla joku syy tulla tänne.
Miksei Jussi Halla-aho ole pääministeri, vaikka hän selväsanaisesti heti vaalipäivän iltana ilmoitti olevansa käytettävissä tehtävään? Tuolla hän nyt olisi ollut eturivissä puhumassa ukrainaa!
Halla-Aholta lähti kaikki arvostus mun silmissä kaikki arvostus ukraina-sekoilujensa ja lausuntojensa myötä. Luulin häntä vähän kypsemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-Aho ruotii erinomaisesti Sannan Hornet-hölmöilyä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/87261151-21c4-425a-9b8c-7e1d7e8e1…
Kirjoittaako Halla-aho artikkelissa myös raiskaustoiveiluistaan ja homon ampumisfantasioistaan?
Kertooko myös vuosikausien sivusuhteestaan ja äpärälapsestaan? Taidettiin siellä tehdä muutakin kuin niskaa hieroa. Putosiko lasin sijasta housut?

Reflektoiko huomionhakuista somekäyttäytymistään ja ohjus-showtaan Ukrainalle? Oliko loppuun mietitty juttu? Vai huomiohoroilua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-Aho ruotii erinomaisesti Sannan Hornet-hölmöilyä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/87261151-21c4-425a-9b8c-7e1d7e8e1…
Kirjoittaako Halla-aho artikkelissa myös raiskaustoiveiluistaan ja homon ampumisfantasioistaan?
Sanna poseerasi äärioikeistolaisen homonampujan hautajaisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seiska: Sanna Marinin käytös hämmästytti Helsingin yössä – ”Outoa ja jopa lapsellista”
– Sanna ryhtyi antamaan vieressä istuneelle miehelle niska-hartiahierontaa. Mies ei ollut Sannan puoliso Markus Räikkönen, joka ei edes kuulunut seurueeseen.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Sanna-Marinin-kaytos-hammastytti-Helsingi…Ja tämä kuuluu keskusteluun Sanna Marin Ukrainassa. Milloin Helsinki siirtyi Ukrainaan. Putinistiääliöiden aivopieruja taas? Onko tänne tilattu koko putinistien mt-potilaiden avohoitoklubi peukuttamaan?
Täällähän nämä- Twitteristä ja vk.comista löytyy peukuttajat kommentoijista. Liekö Huuhtasella ja Tillasella jossain kahden miehen miekkari tänään. Entä Vapauden liiton ehdokas "Eroa Sanna" -adressin masinoija Vanessa Olsen? kenenkäs kanssa se Vaneessa olikaan vaaliliitossa Kristallipuolueen vai SKE:N?
SKE:n entiselle ehdokkaalle Annelöe vaan sitten jauhoja menemään, kun täyttää kohta 73 v. Kyllä putinistimummo ilahtuu ja toinen putinistimummo Helena saa osansa ja ehkä Annen ystävä ehdokas Tillanenkin. Mummotr ne jaksaa öyhöttää Sannasta kuukaudesta toiseen, mitä nyt Venäjän propagandan levittämiselta ja Vakkurin Sanna-vidoiden katselemiselta ehtivät. Aika samoja tarinoita kuin Teemulla.
Anne Mäenpänen
27 helmi klo 23:13
JAUHOJENGIN JOHTAJAKO??
.
Helena Snellman
27 helmi 2023 klo 16:36
Emme malta odottaa, että pääsemme eroon tästä Suomelle HIRVEÄÄ vahinkoa aiheuttaneesta robotin lailla komottavasta vihan papittaresta
Niin, oliko tämä rumapuheinen putinistimummo entinen poliisi?
Heléna Snellman@snellman_helena
Eikö tuota tyhjäpäätä voi jo heittää ulos, ennenkuin sen jatkuvat sodanjulistukset eskaloituvat Edes presidentti ei tiennyt hölmön eukon viimeisistä päättömyyksistä !
Heléna Snellman
@snellman_helena
"On tämä he*vetti ihme maa, että tällanen huimausaineisiin ja alkoholiin menevä pissis lupaa jo hävittäjät mihin haluaa. Kyllä on kehitys ja tasa-arvo edenny aika pitkälle" !
'
Heléna Snellman@snellman_helena
Se joka tuota harkintakyvytöntä klikkiturskaa vielä äänestää, ei tajua vähääkään miten järkyttävät seuraukset mokoman keikoiluista maallemme koituu vielä pitkälle tulevaisuuteenkin !
Heléna Snellman@snellman_helena
Marin oli TAAS Kiovassa hakemassa vaalinäkyvyyttä Ohisalo mukanaan. Nyt nuo hullut naiset ovat lupaavinaan Hornetteja kansanm urhaja Zelenskyylle ! Äänestäjät YMMÄRTÄKÄÄ NYT heittää Suomelle vaaralliset typerykset jo ulos
Siinä vaan tämän päivän aivopieruja Helenalta.
https://twitter.com/snellman_helena?ref_src=twsrc%5Egoogle%7Ctwcamp%5Ese...
Ihan täyttä asiaahan nuo ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-Aho ruotii erinomaisesti Sannan Hornet-hölmöilyä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/87261151-21c4-425a-9b8c-7e1d7e8e1…
Kirjoittaako Halla-aho artikkelissa myös raiskaustoiveiluistaan ja homon ampumisfantasioistaan?
Kertooko myös vuosikausien sivusuhteestaan ja äpärälapsestaan? Taidettiin siellä tehdä muutakin kuin niskaa hieroa. Putosiko lasin sijasta housut?
Oliko Hallis perso vieraiden naisten ihailulle? Siltä vähän vaikuttaa. Missä oli Hilla? Oliko aisurina kotona?
Tuosta ei aiheudu haittaa, osaavat ulkomailla arvioida poliitikon luotettavuuden.
Paljon vakavampi asia se kun päätti ilmoittaa koronan olevan ohi ja bailata saa, mistä aiheutunut kuolemia ja vammautumisia sellainen määrä mitä ei sotien jälkeen ole nähty.
https://twitter.com/jukka235/status/1634441429140291587
Kuolemilla mitattuna pandemia on pahenemassa. Kuolleiden määrä suhteessa tartuntoihin (CFR) on BQ.1-epidemian jälkeen noin kaksi kertaa korkeampi kuin edellisen aallon päätyttyä, ja noin 3.5 kertaa korkeampi kuin viime kevään BA.1/BA.2-epidemian päätyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-Aho ruotii erinomaisesti Sannan Hornet-hölmöilyä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/87261151-21c4-425a-9b8c-7e1d7e8e1…
Kirjoittaako Halla-aho artikkelissa myös raiskaustoiveiluistaan ja homon ampumisfantasioistaan?
Kertooko myös vuosikausien sivusuhteestaan ja äpärälapsestaan? Taidettiin siellä tehdä muutakin kuin niskaa hieroa. Putosiko lasin sijasta housut?
Oliko Hallis perso vieraiden naisten ihailulle? Siltä vähän vaikuttaa. Missä oli Hilla? Oliko aisurina kotona?
Ei riittänyt Halla-aholle yksi hillatolppa. Narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohisalo kulki epätietoisen ja hämmentyneen oloisena kakkosrivissä johtajan takana. Oliko mulla joku syy tulla tänne.
Ukraina on pyytänyt Suomelta apua ympäristötuhojen arviointiin. Mielestäni on parasta, että ympäristöministeri huolehtii näistä.
Suomen ympäristöministeri. Koulutukseltaan sosiologi.
Yhteiskuntatieteiden tohtori.