Naimisissa ja rakastunut toiseen mieheen

Olimme mieheni kanssa asumuserossa 4 v sitten, ero vireillä hyvästä syystä. Tuolloin aloin tapailla toista miestä ja ihastuimme vahvasti molemminpuolisesti, itse rakastuinkin, miehestä en ole varma.

Mitta tuolloin aviomieheni kanssa tuli hankaluuksia ja palasin hänen kanssaan yhteen totta puhuen lasten vuoksi, pelkäsin mieheni tuolloisen kahjon heilan hankkiutuvan paksuksi... se satutti tuota toista miestä.

Ja mehän olemme mieheni kanssa yrittäneet tulla toimeen, mutta totta puhuen hän satuttaa minua arjessa vaikka pitkälti tarkoittamatta, en tahtoisi olla hänen kanssaan... jos lähden, se silti satuttaa häntä enkä tiedä miten sen teen. Odotan vain parempaa tilaisuutta erota, mutta odottavan aika on kyllä kammottavan pitkä. Toki se järjestyy tulevina vuosina, en pysty jättämään häntä nyt ja koen, että minun on autettava häntä vielä.

Kaipaan myös tuon miehen läheisyyttä, johon ihastuin vaikka en haaveile suhteesta. Tunteet toista miestä kohtaan sotkevat ajatukseni ja se ottaa pattiin. Tiedän, että idealisoin häntä aivan älyttömästi, häntä ei hetkauttanut että olin tavatessamme naimisissa enkä tiedä olisiko hän ollut luotettava ja rakastava pidemmän päälle. Tai liian hyvä minulle? En tiedä... mutta kaipaan häntä hirveästi. Edes pyytääkseni anteeksi ja saadakseni tietää onko hänellä asiat hyvin, ei minun tarvitsisi edes sitä kasvotusten kuulla, mutta en uskalla ottaa yhteyttä. Mitä jos hän vihaa minua?

Tahtoisin tietää mitä ajattelen liitostani ilman kuvitelmia ja liian ruusuisia haaveita rakkaudesta, jota tuo ei ollutkaan. Tuntuu että sydän on niin vietävissä enkä tiedä mikä on todella oikein. Jos totuus on, että en ansaitse rakkautta myöhemminkään? Erota sen vuoksi sitten... ja jos minun olisi parempi jättää mieheni, jos hän ansaitseekin jonkun joka rakastaisi häntä tai päästä edes minusta eroon sitä pitkittämättä vaikka hän itse sanoo, ettei tahdo ketään muuta ja pyytää jäämään. Vai onko kuitenkin oikein, etten vielä jätä häntä vaan huolehdin, että ero olisi mahdollisimman kivuton kun miehen mielenterveys, valmistautuminen, taloudellinen suunnitelma ja lasten arki on huolella järjestetty? Minusta niin tuntuu, että en voi jäädä, mutta en tahdo jättää jälkeeni kauheaa tuhoa muiden elämiin.

Miten ihmeessä pystyisin toimimaan järkevästi, moraalisesti oikein? En pysty puhumaan kellekään asioista. Mikä on oikein? Tahtoisin kuulla näkökulmia.