Miksi Levottomat oli aikanaan niin kohauttava?
Ihan perus Suomi-filmi jossa perinteisesti ryypätään ja naidaan ystävien kesken. Hui!
Kommentit (32)
Eikö se ollut ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa ei vain näytelty vaan tosiaan harrastettiin seksiä.
Niin no tuon elokuvan jälkeen kaikki Suomi-rainat oli tuota samaa bylsimistä jne. Paitsi Risto Räppääjät.
Se oli sellainen sen ajan nuorille aikuisille suunnattu "käpy selän alla" yritys kohahduttaa ja ravistella. 2000-luvun nuoret ja nuoret aikuiset olivat kuitenkin siinä vaiheessa nähneet jo yhtä ja toista, joten se yritys jäi kyllä suutariksi. Tuollainen elokuva olisi noussut klassikoksi ehkä vielä 70-luvulla, mutta ei sen jälkeen enää.
Saman aikakauden elokuvista Nousukausi oli paljon parempi, tarinan opetusta ja vitsejä myöten. Myös seksikohtaus oli paljon onnistuneempi, Levottomissa kaikki seksi oli jotenkin teennäistä ja epäaitoa.
En ole koskaan jaksanut katsoa Levottomia toista kertaa. Muistaakseni kohu oli markkinointikikka, ja enemmänkin ennen kuin jälkeen julkaisun. Tekemällä tehtiin hype elokuvan ympärille katsojien keräämiseksi, ja sehän oli tuohon aikaan yleistä (Blair Witch jne).
Levottomia ei saanut esittää pääsiäisen pyhinä elokuvateatterissa kun oli niin "roisi".
Ei se Malmivaaran ja Nousiaisen suikkarikohtaus aivan selvästi näytetty vaikka hyvä kohtaus oli. Se oli kuitenkin leikattu niin että kaikkea ei näytetty suoraan? Vuosaari elokuvassa on aito suikkari kohtaus jossa Laura Birn ottaa suihin mus!alta mieheltä, kohtaus kestää muutaman sekunnin ja kaikki näkyy.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se oli oikein hyvä ja katsottava elokuva. Itse näen siinä enemmän sen ajan parikymppisten "tyhjyyden kokemuksen" kuvausta, kuin pelkästään seksiä ja kavereiden kanssa ryyppäämistä.
Siihen aikaan tosi monella ikäiselläni ystäväpiirissäni meni taloudellisesti aika hyvin. Oltiin valmistuttu tai valmistumassa yliopistosta ja töitä löytyi helposti. Helsingin yöelämä oli piristynyt ja kaupungissa oli paljon mielenkiintoista tapahtumaa ja ihan erilainen syke, kuin esimerkiksi tänä päivänä.
Me 70-luvun puolivälissä syntyneet koimme olevamme täysin erilaisia kuin sodan jälkeen syntyneet vanhempamme, jotka välttelivät tunteista puhumista ja näkivät tuttaviaan toistensa luona kakkukahvien parissa. Me 2000-luvun alun parikymppiset otimme elämästä kaiken irti ja omat tai firman luottokortit ojossa nautimme ravintoloiden tarjonnasta, matkustelimme ja hemmottelimme itseämme. Jossain sen näennäisen yltäkylläisyyden ja uusien ihmisten deittailun lomassa tuli välillä ihan turta olo, että tätäkö tämä nyt sitten tulee olemaan ja onko tämä jollain tavoin merkityksellistä elämää. Romanttisen rakkauden etsimisessä satutti joskus itsensä, kun tunteet eivät välttämättä kohdanneetkaan. Casual dating ei ollut ollenkaan niin tavallista kuin nykyään, vaan mielenkiintoisen tyypin kanssa haettiin yleensä parisuhdetta eikä vain puhtaasti seksiä.
Elokuva kertoo näistä sinänsä tavallisista teemoista Suomessa ja Helsingissä 2000-luvun alussa, joka oli monella tavalla poikkeuksellinen aikakausi. Internet teki kovalla rytinällä tuloaan ja mullisti seuraavien vuosien aikana monin eri tavoin koko maailmaa - ja samalla ihmisten ajatusmaailmaa. Se, että elokuvassa on myös seksiä, ei ole jostain syystä jäänyt itselleni lainkaan niin elävästi mieleen, kuin ne tietyt tunteet ja se ajankuva, joihin pystyin tuolloin samastumaan hyvin.
Häh? Leffahan sijoittui Turkuun.

Niin näköjään sijoittuukin. Kaupunki näytti olevan sen verran sivuosassa elokuvassa, ettei ole edes jäänyt mieleen. Wikipedian mukaan Louhimies myös alunperin suunnitteli elokuvan kuvattavaksi Helsingissä, mutta syystä tai toisesta (kustannukset?) siirsi tuotannon sitten Turkuun.
T: tuon lainaamasi kommentin kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se oli oikein hyvä ja katsottava elokuva. Itse näen siinä enemmän sen ajan parikymppisten "tyhjyyden kokemuksen" kuvausta, kuin pelkästään seksiä ja kavereiden kanssa ryyppäämistä.
Siihen aikaan tosi monella ikäiselläni ystäväpiirissäni meni taloudellisesti aika hyvin. Oltiin valmistuttu tai valmistumassa yliopistosta ja töitä löytyi helposti. Helsingin yöelämä oli piristynyt ja kaupungissa oli paljon mielenkiintoista tapahtumaa ja ihan erilainen syke, kuin esimerkiksi tänä päivänä.
Me 70-luvun puolivälissä syntyneet koimme olevamme täysin erilaisia kuin sodan jälkeen syntyneet vanhempamme, jotka välttelivät tunteista puhumista ja näkivät tuttaviaan toistensa luona kakkukahvien parissa. Me 2000-luvun alun parikymppiset otimme elämästä kaiken irti ja omat tai firman luottokortit ojossa nautimme ravintoloiden tarjonnasta, matkustelimme ja hemmottelimme itseämme. Jossain sen näennäisen yltäkylläisyyden ja uusien ihmisten deittailun lomassa tuli välillä ihan turta olo, että tätäkö tämä nyt sitten tulee olemaan ja onko tämä jollain tavoin merkityksellistä elämää. Romanttisen rakkauden etsimisessä satutti joskus itsensä, kun tunteet eivät välttämättä kohdanneetkaan. Casual dating ei ollut ollenkaan niin tavallista kuin nykyään, vaan mielenkiintoisen tyypin kanssa haettiin yleensä parisuhdetta eikä vain puhtaasti seksiä.
Elokuva kertoo näistä sinänsä tavallisista teemoista Suomessa ja Helsingissä 2000-luvun alussa, joka oli monella tavalla poikkeuksellinen aikakausi. Internet teki kovalla rytinällä tuloaan ja mullisti seuraavien vuosien aikana monin eri tavoin koko maailmaa - ja samalla ihmisten ajatusmaailmaa. Se, että elokuvassa on myös seksiä, ei ole jostain syystä jäänyt itselleni lainkaan niin elävästi mieleen, kuin ne tietyt tunteet ja se ajankuva, joihin pystyin tuolloin samastumaan hyvin.
Ei se meno ollut sinun (ja minun) vanhempien nuoruudessa sen siistimpää tai häveliäämpää. Vain netti ja luottokortti puuttui.
"Vain" netti ja koko maassa parantunut elintaso? Juuri ne muutokset tekivät 2000-luvusta erilaisen aikaisempaan verrattuna. Ne olivat suuria muutoksia sekä yhteiskunnallisella että yksilötasolla.
Turussa noihin aikoihin opiskelleena kiinnostavaa oli miljöö. Oli hauskaa bongailla tuttuja tapahtumapaikkoja. Eikä nyt esim. Tuomiokirkosta voinut erehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se oli oikein hyvä ja katsottava elokuva. Itse näen siinä enemmän sen ajan parikymppisten "tyhjyyden kokemuksen" kuvausta, kuin pelkästään seksiä ja kavereiden kanssa ryyppäämistä.
Siihen aikaan tosi monella ikäiselläni ystäväpiirissäni meni taloudellisesti aika hyvin. Oltiin valmistuttu tai valmistumassa yliopistosta ja töitä löytyi helposti. Helsingin yöelämä oli piristynyt ja kaupungissa oli paljon mielenkiintoista tapahtumaa ja ihan erilainen syke, kuin esimerkiksi tänä päivänä.
Me 70-luvun puolivälissä syntyneet koimme olevamme täysin erilaisia kuin sodan jälkeen syntyneet vanhempamme, jotka välttelivät tunteista puhumista ja näkivät tuttaviaan toistensa luona kakkukahvien parissa. Me 2000-luvun alun parikymppiset otimme elämästä kaiken irti ja omat tai firman luottokortit ojossa nautimme ravintoloiden tarjonnasta, matkustelimme ja hemmottelimme itseämme. Jossain sen näennäisen yltäkylläisyyden ja uusien ihmisten deittailun lomassa tuli välillä ihan turta olo, että tätäkö tämä nyt sitten tulee olemaan ja onko tämä jollain tavoin merkityksellistä elämää. Romanttisen rakkauden etsimisessä satutti joskus itsensä, kun tunteet eivät välttämättä kohdanneetkaan. Casual dating ei ollut ollenkaan niin tavallista kuin nykyään, vaan mielenkiintoisen tyypin kanssa haettiin yleensä parisuhdetta eikä vain puhtaasti seksiä.
Elokuva kertoo näistä sinänsä tavallisista teemoista Suomessa ja Helsingissä 2000-luvun alussa, joka oli monella tavalla poikkeuksellinen aikakausi. Internet teki kovalla rytinällä tuloaan ja mullisti seuraavien vuosien aikana monin eri tavoin koko maailmaa - ja samalla ihmisten ajatusmaailmaa. Se, että elokuvassa on myös seksiä, ei ole jostain syystä jäänyt itselleni lainkaan niin elävästi mieleen, kuin ne tietyt tunteet ja se ajankuva, joihin pystyin tuolloin samastumaan hyvin.
Nuoruus Helsingissä tuohon aikaan kuulostaa/tuntuu ajatuksena paljon kiehtovammalta kuin omani. Olen syntynyt -92 :D
Olin elokuvan ilmestyessä 13 v ja muistan tumputelleeni Matleenalle