1800-luvulla sudet söivät Suomessa 200 lasta. ja vanhuksia ja sairaita
Niin
No 1800-luvulla sudet söivät Suomessa 200 lasta.
Siksi ne poistettiin!
mm. 1880- luvulla sudet söivät 22 alle 10 v lasta. https://www.ts.fi/uutiset/1074078089
Vuosina 1710-1881 sudet söi Suomessa vähintään 245 ihmistä.
Kommentit (38)
Olin kakalla
1800-luvun lopulla taloihin alettiin hiljaksiin rakentaa hyyskiä. Mutta useimmissa taloissa ei vielä ollut pikkulaa. Talonväki teki lastinsa minne sattui. Soveliaisuussyistä, ja jos ei ollut erityistä kiirettä, mentiin ainakin metsänreunaan. Metsästä katsellen tällainen kyykkysillään oleva lapsi on mukavan kompaktin kokoinen ja asento on haavoittuva, sellainen josta on vaikea puolustautua.
Jos eläytyy suden hajumaailmaan, niin lisähoukuttimena voi olla vielä toimituksen tuoksu. Tuoksun perusteella kyse on saaliseläimestä.
Susi voi purra lapsen jalan tai käden luun poikki. Vastaanpaneminen ja puolustautuminen voi olla vaikeaa jos hampaisiin jää.
Monissa tapauksissa varmaa tietoa ei ole, että kyse olisi ollut kakalla käynnistä. Paimen on saattanut jäädä muuten jälkeen toveristaan. Ja monet hyökkäyksistä on tehty seisovillaan ollutta lasta vastaan.
Sukuni vanhemman sukupolven naiset ovat aina oudosti pelänneet susia, vaikka eivät ole koskaan nähneet luonnossa edes hännänpäätä sudesta. Yllättäen löysin asiaan sattumalta selityksen, kun löysin netistä maininnan, että 1700 -luvulla sukuni asuinpaikkakunnalla pyöri susilauma, joka söi noin kouluikäisiä lapsia suunnilleen tusinan verran. Tieto susilaumasta oli unohtunut suvussani, mutta susipelko oli säilynyt ja jopa ihan aiheellisesta syystä. Kyse ei ollut tuosta Turun seudun susijutusta vaan varhaisemmasta tapauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yritetään taas yrittää lietsoa susivihaa. Sudet eivät ole Suomessa tappaneet yhtään ihmistä tällä tai viime vuosisadalla.
Ei niin. Lapsena oltiin maalla sukuloimassa, iltaisin kuului suden ulvontaa ja siinä pellon takana metsässä oli nähty lauma. Ainoa mitä aikuiset tekivät sanoivat ettei saada yksin illalla liikkua, mökiltä toiselle välimatka oli 300 metriä. Kiellettiin menemästä sinne metsään myös, meni jokunen viikko ja lauma lähti muualle, kukaan ei kuollut edes naapuritilan lehmistä kun pitivät vasikat sen ajan sisällä.
Susia pitää välillä hätyyttää etteivät tule ihmisten tontille. Syöhän ne jo metsästäjien koiratkin. Eli harvennusta. Usassa karhut tappavat ihmisiä kun ovat liikaa kesyyntyneet.
Tuon jälkeen lähes koko kanta pyydettiin ja loput menivät sotien aikana. Eipä Suomessa ole ollut päälle 100 suden kantaa kovinkaan kauaa. Susi harvemmin on uhka aikuiselle ihmiselle, lapselle ja koiralle kylläkin. Toki jos niitä oikein paljon alkaisi olemaan ja paikallisesti ilmenisi pulaa riistasta, saattaisivat olla aikuisellekin vaaraksi.
Hassua on, että tällä hetkellä susia on huomattavasti enemmän tiheämmin asutussa länsi-Suomessa kuin idässä ja pohjoisessa, josta löytyisi enemmän asumattomia salomaita.
Vierailija kirjoitti:
Jossakin ohjelmassa kerrottiin että suden puruvoima on aivan ylivertainen mihin tahansa koiraan verrattuna, eli on todellinen peto.
Pafkaa! Mun mäyräkoirat paloiteli 3 aikuisen hirven sääriluuta! 5-6 kiloisen koiran leukaluut tekivät sen! 2 vuotiaita. Ja ne oli hali-mussukka perhekoiria jotka nukkuivat peiton alla!
Susi on paha. Venäjällä sudet ovat pitäneet kokonaisia kyliä kauhun vallassa. Susi on peto ja hirviö.
Vierailija kirjoitti:
Olin kakalla
Oliko hyvä kakka?🙂
Vierailija kirjoitti:
Luonnoneläimet syövät lihaa, ovat petoja, ihminen säätelee niiden reviiriä ja toimintaa. Suomessa petojen reviireille ei ole kauheasti tilaa ja reviiri voi olla laaja, Venäjällä voisi olla. Se pelkää ihmistä täällä yleensä, kiertää. Susia ei kuitenkaan saisi jahdata ja ajaa takaa, tai sitoa paksuun hankalaan pantaan. Susi ei ole kesykoira, kotona oleva Musti.
Tämä on järkevä suhtautumistapa. Susi on kaunis eläin, eikä lähtökohtaisesti ihmiselle vaarallinen, mutta se on kuitenkin suurpeto, jolla on voimakas saalistusvietti. Se on myös lihansyöjä. Ei siihen voi suhtautua kuin naapurin kultaiseen noutajaan. Sitä ei ole tarvetta inhimillistää, mutta ei myöskään demonisoida.
Neanderthalensis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin ohjelmassa kerrottiin että suden puruvoima on aivan ylivertainen mihin tahansa koiraan verrattuna, eli on todellinen peto.
Pafkaa! Mun mäyräkoirat paloiteli 3 aikuisen hirven sääriluuta! 5-6 kiloisen koiran leukaluut tekivät sen! 2 vuotiaita. Ja ne oli hali-mussukka perhekoiria jotka nukkuivat peiton alla!
Täh? Eihän tuo kerro mitään suden puruvoimasta, pökö.
Vierailija kirjoitti:
Susia pitää välillä hätyyttää etteivät tule ihmisten tontille. Syöhän ne jo metsästäjien koiratkin. Eli harvennusta. Usassa karhut tappavat ihmisiä kun ovat liikaa kesyyntyneet.
Koirat pitää pitää kytkettynä.
Vierailija kirjoitti:
Jossakin ohjelmassa kerrottiin että suden puruvoima on aivan ylivertainen mihin tahansa koiraan verrattuna, eli on todellinen peto.
Suden puruvoimaksi on mitattu 406-661 psi, jotkut tutkijat epäilevät, että maksimi puruvoima saattaisi olla vielä tuota suurempi.
Kangal rodulle on mitattu koiramaailman suurin lukema 743 psi. Sitten järjestyksessä Cane Corso 651 psi, Mastiffi 556 psi, Pitbull ja Rottweiler 330 psi, American Bulldog 305psi, Saksanpaimenkoira 290 psi.

Kiitos, mielenkiintoinen listaus.
Viimeinen lähialueilla tapahtunut sisien tekemä, ihmisen kuolemaan johtanut hyökkäys oli Ruotsissa Kolmårdenissa. Susien hoitaja oli susiaitauksessa (yksin) kun sudet hyökkäsivät. Tästä on jo kymmenkunta vuotta.
Sitä.ennen suurpetojen hyökkäyksissa Pohjoismaissa on kuollut se lenkkeilijä karhun raatelemana.
Suurista villieläimistä vaarallisin lienee villisika, vuosittain Virossa kuolee yksi tai useampia ihmisiä villisikojen hyökkäyksissä.
Kaikkein vaarallisin eläin Suomessa on ampiainen/mehiläinen!!! Ne tappavat vuosittain parikymmentä ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susia pitää välillä hätyyttää etteivät tule ihmisten tontille. Syöhän ne jo metsästäjien koiratkin. Eli harvennusta. Usassa karhut tappavat ihmisiä kun ovat liikaa kesyyntyneet.
Koirat pitää pitää kytkettynä.
Miten toteutat hirven metsästyksen kiinni olevan koiran kanssa? Susi tappaa koiran metsästystilanteessa.

Kummalle se metsä enemmän kuuluu, irti olevalle koiralle vai sudelle?
Jos susia ei saa olla edes metsässä, niin missä sitten?
Tottakai susi saattaa tappaa metsässä yksinään juoksentelevan koiran, koska kokee sen uhkana tai ruokana. Tai vaikka kumpanakin.
Susi toimii ihan luontasella tavalla vaikka sen koiran tappaakin. Ei se tee sudesta pahaa. Se on suden luonto, ihan puhdasta suden biologiaa. Ei se tiedä että se koira on sun lemmikkis.
Mun mielestä on ihan käsittämätöntä että jotku ihmiset on sitä mieltä että sudet pitäs hävittää vain jonkun metsästyksen takia, että ite voidaan päästää koira irti juoksemaan pitkin maita ja mantuja. Jotku jättää koiran jopa yöksi yksinään metsään.
Sitten raivotaan ja itketään kun se koira löytyy raadeltuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susia pitää välillä hätyyttää etteivät tule ihmisten tontille. Syöhän ne jo metsästäjien koiratkin. Eli harvennusta. Usassa karhut tappavat ihmisiä kun ovat liikaa kesyyntyneet.
Koirat pitää pitää kytkettynä.
Niinhän ne metsästäjät nykyään tekee kun eivät halua menettää kallista lemmikkiään suden suuhun. Koiran kans metsästys alkaa olla kohta harvinaista.
Eikun siirretään ne Helsingin Kallioon ituhippien iloksi!