Imetys + kiinteät - kummin päin?
Täällä on varmaan ennenkin keskusteltu kiinteiden ja imetyksen rytmittämisestä, mutta kysynpä aiheesta taas. Meillä on nyt noin kuukauden verran maisteltu kasvis- ja hedelmäsoseita. Ja edelleenkin siis lähinnä maistellaan, koska kerralla syötävä määrä ei huima ole, noin pari, kolme teelusikallista menee kerrallaan.
Itseäni nyt mietityttää miten kannattaisi tehdä, imettää vauva ensin ja sitten tarjota sosetta vai toisinpäin? Lähinnä ajattelin, että jos tarjoan ensin soseet ja sitten rintaa, niin johtaako se maidon määrän vähenemiseen kun vauva ei todennäköisesti jaksakaan juoda niin paljon kuin ennen?
Miten te olette toimineet? Kiitokset vastauksistanne jo etukäteen.
Kommentit (4)
Saat varmaan yhtä monta vastausta kuin on äitejäkin, kukin siis tavallaan. Kun meillä aloiteltiin kiinteitä, niin tarjosin niitä ennen rintaa. Sitten kun menekki alkoi kiinteissä olla isompaa, ei maito enää meinannut kelvata kiinteiden päälle. Siinä vaiheessa sitten siirryinkin imettämään ennen kiinteitä, näin teen edelleen lounasaikaan ja välipaloilla. Puuron ja päivällisen jälkeen imetän, silloin maito maistuu (usein johtuu unille menosta niiden jälkeen, silloin maito maistuu).
Sekavasti selitetty, mutta löydätte varmaan oman tienne :) Mä oon imettänyt ennen ruokaa, jos tuntuu, että maitoa ei muuten menisi. Tässä yksi linkki kiinteistä ja maidosta:
http://www.babyidea.fi/imetys/ipalsta/kiinteat.html
Kakkosen kanssa on muodostunut sellainen tapa, että imetän vauvan ensin, sitten noin puoli tuntia myöhemmin tarjoan sosetta. Tyttö on varsin innostunut maisteluista, eikä ole kieltäytynyt makuannoksista, vaikka masu onkin täynnä. Sitten kun soseita alkaa mennä enemmän, tarjoan varmaankin ensin sosetta ja rintaa sen päälle.
Esikoisen kanssa toimin toisin. Hän kieltäytyi makuannoksista, jos masu oli täynnä, joten annoin hänelle ensin soseet ja sitten maitoa päälle. Yleensä korviketta, sillä se oli helpompaa soseista sottaisen vauvan kanssa.
eka sosetta ja noin puolen tunnin päästä rintaa. Jos olisi eka ottanut mahan täyteen maitoa, ei olisi kiinteää mennyt yhtään. Kiinteän päälle saatoin antaa pari teelusikallista vettä, jotta ei jää jano.
http://www.imetys.fi/itu/imetys_ja_muuruoka.pdf.
Toivottavasti linkki toimii...