Lue keskustelun säännöt.
Vanhojen avoliitto
06.03.2023 |
Huomaan olevani hyvin vanhanaikainen. Kun luen kuuskymppisestä avoliitossa, aikuiset lapset, mietin miksi.
Toki realismi tulee heti perässä, ei enää haluta avioitua ja sotkea omaisuuksia keskenään. Tai menettää lesken eläkettä.
Asuihan appenikin leskeydyttyään 25 vuotta avoliitossa, kummallakin oma asunto samassa kerroksessa. Avopuolison lapset olivat sitäkin vastaan.
Itselleni riitti yksi pitkä liitto, ei mitään kiinnostusta.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Siis apellasi ja sen naisystävällä oli omat asunnot? Eihän ne silloin olleet avopari.
Voihan avioliitossa olevillakin olla omat asunnot.
Kyllä me ja he itse katsoivat olevansa avoliitossa, eivät seurusteleva pari. Apella oli se yksiö, muutti kotikaupungistaan siihen kaupunkiin seurustelun takia, mutta asuivat naisen isossa perheasunnossa.
Eikös tarha ja penttikin olleet pari vaikka omat asunnot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua kyllä vähän ihmetyttää mieheni sisko. On kuusikymppinen. Ollut avomiehensä kanssa neljäkymmentä vuotta. Aikuiset lapset ja lapsenlapset. Yhteinen yritys ja omaisuus. Eikö tuossa tule hankaluuksia kun toinen kuolee?
Vierailija kirjoitti:
Mua kyllä vähän ihmetyttää mieheni sisko. On kuusikymppinen. Ollut avomiehensä kanssa neljäkymmentä vuotta. Aikuiset lapset ja lapsenlapset. Yhteinen yritys ja omaisuus. Eikö tuossa tule hankaluuksia kun toinen kuolee?
Miksi tulisi? Testamentti on keksitty.
Itse et halua mihinkään liittoon ja sitten ihmettelet miksi joku uuden puolison löytänyt on avoliitossa eikä avioliitossa?
Vierailija kirjoitti:
Itse et halua mihinkään liittoon ja sitten ihmettelet miksi joku uuden puolison löytänyt on avoliitossa eikä avioliitossa?
Monien naisten oma henkinen epävarmuus ja tarve pöyhiä ja arvostella muiden ihmisten asioita ei katoa edes iän myötä, toisilla se vain pahenee merkittävästi. Aloittajalla tässä on ongelma omien korviensa välissä, ei muilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kyllä vähän ihmetyttää mieheni sisko. On kuusikymppinen. Ollut avomiehensä kanssa neljäkymmentä vuotta. Aikuiset lapset ja lapsenlapset. Yhteinen yritys ja omaisuus. Eikö tuossa tule hankaluuksia kun toinen kuolee?
Lapsia kun on, he ovat perijöitä. Jos ei olisi yhteisiä lapsia, avopuolison asema olisi huonompi. Kai avoliitossakin esim asunto voi olla 50/50 ?
Tutuissa oli tapaus kun avoliitossa mies kuoli. Lapsensa hakivat kaikki tavarat pois, tuttu oli mennyt miehen asuntoon asumaan. Asunto oli vuokra-asunto, avoleski etsi yksiötä - ilman tuoliakaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse et halua mihinkään liittoon ja sitten ihmettelet miksi joku uuden puolison löytänyt on avoliitossa eikä avioliitossa?
Siksi juuri ihmettelin. Minulla riitti yksi liki 50 vuotta, siitä lapset, muistot.
Ettäkö jotain vaarinkäppänää rupeisin etsimään ja hänen lapsiaan kiusaamaan pelolla, mummo vie isän tavarat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse et halua mihinkään liittoon ja sitten ihmettelet miksi joku uuden puolison löytänyt on avoliitossa eikä avioliitossa?
Siksi juuri ihmettelin. Minulla riitti yksi liki 50 vuotta, siitä lapset, muistot.
Ettäkö jotain vaarinkäppänää rupeisin etsimään ja hänen lapsiaan kiusaamaan pelolla, mummo vie isän tavarat.
Edelleenkään en ymmärrä miksi haikailet ko. parin avioliiton perään, kun ovat vain avoliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse et halua mihinkään liittoon ja sitten ihmettelet miksi joku uuden puolison löytänyt on avoliitossa eikä avioliitossa?
Siksi juuri ihmettelin. Minulla riitti yksi liki 50 vuotta, siitä lapset, muistot.
Ettäkö jotain vaarinkäppänää rupeisin etsimään ja hänen lapsiaan kiusaamaan pelolla, mummo vie isän tavarat.
Sinäpä vasta positiivinen ihminen olet. Kuule, rakkaus ei katso ikää. Taidat olla hyvinkin katkeroitunut, etkä halua ymmärtää muiden onnea. Onnea valitsemallasi tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua tätä, miten avioliitosta aiheutuisi omistusten sotkeminen keskenään. Avioehto on ainakin itselleni ollut itsestäänselvyys aina. En halua kenenkään omaisuutta.
Uskovaisena avioliitto ainut hyväksyttävä vaihtoehto.
Ei ole mitään hyötyä mennä naimisiin 50 ikävuoden jälkeen, leskeneläke ei silloin enää tule toisesta ajan jätettyä. Muutenkin kuten todettu täällä niin perinnönjako menee helpommin kun ei ole avioliitossa, eli menee lapsille kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kyllä vähän ihmetyttää mieheni sisko. On kuusikymppinen. Ollut avomiehensä kanssa neljäkymmentä vuotta. Aikuiset lapset ja lapsenlapset. Yhteinen yritys ja omaisuus. Eikö tuossa tule hankaluuksia kun toinen kuolee?
Lapsia kun on, he ovat perijöitä. Jos ei olisi yhteisiä lapsia, avopuolison asema olisi huonompi. Kai avoliitossakin esim asunto voi olla 50/50 ?
Tutuissa oli tapaus kun avoliitossa mies kuoli. Lapsensa hakivat kaikki tavarat pois, tuttu oli mennyt miehen asuntoon asumaan. Asunto oli vuokra-asunto, avoleski etsi yksiötä - ilman tuoliakaan.
Lapset hakivat avoleskenkin tavarat pois?
Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia, kun niistä tulee hirviöitä kasvaessaan.
Vierailija kirjoitti:
Siksi juuri ihmettelin. Minulla riitti yksi liki 50 vuotta, siitä lapset, muistot.
Ettäkö jotain vaarinkäppänää rupeisin etsimään ja hänen lapsiaan kiusaamaan pelolla, mummo vie isän tavarat.
Katkera miesvihainen vanha nainen, kaltaisiasi on tällä foorumilla paljon. Surullista, toivottavasti löytäisit iloa elämääsi edes jostain ettei tarvitsisi katkeroitua muiden ihmisten onnesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kyllä vähän ihmetyttää mieheni sisko. On kuusikymppinen. Ollut avomiehensä kanssa neljäkymmentä vuotta. Aikuiset lapset ja lapsenlapset. Yhteinen yritys ja omaisuus. Eikö tuossa tule hankaluuksia kun toinen kuolee?
Lapsia kun on, he ovat perijöitä. Jos ei olisi yhteisiä lapsia, avopuolison asema olisi huonompi. Kai avoliitossakin esim asunto voi olla 50/50 ?
Tutuissa oli tapaus kun avoliitossa mies kuoli. Lapsensa hakivat kaikki tavarat pois, tuttu oli mennyt miehen asuntoon asumaan. Asunto oli vuokra-asunto, avoleski etsi yksiötä - ilman tuoliakaan.
Lapset hakivat avoleskenkin tavarat pois?
Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia, kun niistä tulee hirviöitä kasvaessaan.
Tuttavan siskon pitkäaikainen avopuoliso kuoli yllättäen. Asunto oli miehen omistusasunto ja sen myivät ja tyhjensivät miehen sisarukset. Testamenttia ei ollut.
Olin 51, kun tapasin nykyisen avopuolisoni, hänkin silloin yli viisikymppinen. Neljän vuoden seurustelun jälkeen molemmat halusimme jakaa arjen saman katon alla. Miksi ihmeessä emme siis olisi menneet avoliittoon? Kyllä sekin mahdollisuus oli olemassa, että säilyttäisimme omat asuntomme, mutta pitemmän päälle alkoi rasittaa siirtyminen aina toisen luo viikonlopun viettoon.
Naimisiin meistä ei kumpikaan halua, koska ei näe siihen yhtään mitään syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kyllä vähän ihmetyttää mieheni sisko. On kuusikymppinen. Ollut avomiehensä kanssa neljäkymmentä vuotta. Aikuiset lapset ja lapsenlapset. Yhteinen yritys ja omaisuus. Eikö tuossa tule hankaluuksia kun toinen kuolee?
Lapsia kun on, he ovat perijöitä. Jos ei olisi yhteisiä lapsia, avopuolison asema olisi huonompi. Kai avoliitossakin esim asunto voi olla 50/50 ?
Tutuissa oli tapaus kun avoliitossa mies kuoli. Lapsensa hakivat kaikki tavarat pois, tuttu oli mennyt miehen asuntoon asumaan. Asunto oli vuokra-asunto, avoleski etsi yksiötä - ilman tuoliakaan.
Lapset hakivat avoleskenkin tavarat pois?
Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia, kun niistä tulee hirviöitä kasvaessaan.Tuttavan siskon pitkäaikainen avopuoliso kuoli yllättäen. Asunto oli miehen omistusasunto ja sen myivät ja tyhjensivät miehen sisarukset. Testamenttia ei ollut.
Noin meilläkin menee ja se on minulle valtava helpotus. En todellakaan haluaisi joutua aikanaan myymään tätä vanhaa ok-taloa haja-asutusalueella. Puolison suku perii tämän, minä muutan alkuun varmaan vuokralle miettimään, minne asetun, ja sen jälkeen ostan rt-osakkeen. Jos siis puoliso kuolee ennen minua.
Olen vasta vajaa 50v, mutta kommentoin silti. Ei ole ollut tarvetta mennä naimisiin, vaan viihdymme avoliitossa. Häät tuntuvat jotenkin etäiseltä uskonnolliselta rituaalilta, emme kuitenkaan kuulu kirkkoonkaan. Olemme olleet yli 30 vuotta kuitenkin yhdessä ja on yhteisiä lapsia. En ajatellut vaihtaa puolisoani elämäni aikana. Ainoa naimisen syy olisi ollut leskeneläke, jos toisesta aika jättää, mutta ei saatu aikaiseksi sitäkään ennen 50 ikävuotta. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi juuri ihmettelin. Minulla riitti yksi liki 50 vuotta, siitä lapset, muistot.
Ettäkö jotain vaarinkäppänää rupeisin etsimään ja hänen lapsiaan kiusaamaan pelolla, mummo vie isän tavarat.Katkera miesvihainen vanha nainen, kaltaisiasi on tällä foorumilla paljon. Surullista, toivottavasti löytäisit iloa elämääsi edes jostain ettei tarvitsisi katkeroitua muiden ihmisten onnesta.
Etkä sinä löydä iloa kuin miehistä? Täytyy elämän olla tyhjää.
Melkein 50 vuotta ehdimme olla yhdessä, muistot ovaT hyvät jos on huonompiakin tietysti. Menneisyyttä en rupea pilaamaan hakemalla jotain dementiaukkelia. Ja seksiäkin sain avioliitossa lopun elämän tarpeiksi.
Miten voit sanoa että olen miesvihainen? Järkeä voi olla päässä ja pitääkin olla jo tässä iässä.
Vierailija kirjoitti:
En tajua tätä, miten avioliitosta aiheutuisi omistusten sotkeminen keskenään. Avioehto on ainakin itselleni ollut itsestäänselvyys aina. En halua kenenkään omaisuutta.
Uskovaisena avioliitto ainut hyväksyttävä vaihtoehto.
Avioleski saa jäädä yhteiseen asuntoon asumaan, ja vaikka tuoda sinne uuden puolisonkin. Lapset joutuvat maksamaan perintöveron, mutta eivät voi myydä asuntoa. Voivat joutua odottamaan perintöä kymmeniä vuosia. Jollakulla asunto voi olla ainoa omaisuus, minkä lapsille voi jättää perinnöksi.
Siis apellasi ja sen naisystävällä oli omat asunnot? Eihän ne silloin olleet avopari.