Ihana, näen pupujussin käpälän jäljet ikkunastani lumihangella! Käynyt yöllä pihalla.
Kommentit (22)
Meillä on nytkin kauriita pihassa. Näen tästä tietokonepöydän äärestä kun yksi makailee hangessa.
Täälläkin syödään kaikki mitä ei ole suojattu. Pari vuotta jaksoin pahoittaa siitä mieleni, mutta siiten päätin että en taistele luontoa vastaan vaan muokkaan pihapiirin sellaiseksi että villieläimillekin on tilaa.
Aitasin omenatarhan kokonaan, herkät perennat, marjapensaat ja muut ovat pelkästään siellä. Olihan siinä työtä, mutta toisaalta samalla tarha kesäkanoille. Loput pihapiiristä peurat saavat kaluta. Jos istutan jotain, pistän samalla kunnon tukevan verkkoaidan ympärille. Meille on ehkä sitten kuitenkin enemmän iloa eläinten ja luonnonkasvien katselemisesta ikkunasta kuin kitukasvuisista puutarhakasveista.
Kun olen ajatellut näin, niin on noista peuroista hyötyäkin. Kaluavat kaikki ohuet nousevat vesat, jolloin metsiköt pysyvät valoisina.
Puihin olen ripustellut pönttöjä erilaisille linnuille. Olen saanut jo puukiipijän ja sinitaisen pesimään. Jätettiin myös lahopuita pystyyn, toissavuonna yhdessä oli tikanpesä.
Varmaan tärkein eläimiä houkutteleva juttu on ollut se että on annettu tontille kasvaa myös tiheiköitä. Eläimet lymyilevät niiden varjoissa. Meidän rajanaapurilla on iso edellisen omistajan hakkaama avoin pihapiiri, ja siellä nämä eläimet eivät kulje vaikka on ripustellut linnunpönttöjä piharakennusten taakse.
Katselin tuossa juuri muutamaa oravaa pihapuissa. Olen vienyt niille metsänreunaan aina silloin tällöin leivänkantoja ja pähkinöitä ja siellä ne touhuaa kovasti. Mutta äsken kun niitä seurailin, niin en keksinyt niitten toiminnalle muuta nimitystä, kuin että ne vain leikki. Ne juoksi milloin ympyrää, milloin ajoivat kuin toisiaan takaa, juoksivat puunrunkoja ylös ja alas ilman sen kummempaa päämäärää.
Jäniksen jäljet menee joka aamu pihan poikki metsään, välillä näkyy käyneen kuistin alla, saattaa olla että on nukkuneet siellä.
Ketunkin jäljet olen bongannut. Eipä haittaa, ei ole tuhoa tehneet mikään noista.