Tuntuu, että ainakin nuoremmille sukupolville miehen 180 cm:n pituus on uusi 170 cm
Nykyään 180 cm:n pituutta tunnutaan pitävän ainoastaan keskivertopituutena, jonka alle jääviä pidetään auttamattomasti kääpiöinä.
Ennen vanhaan 180 cm:n pituutta kyllä pidettiin käsittääkseni ihan selkeästi pitkän miehen pituutena, 170-179-senttiset oli niitä normaalimittaisia eikä mitään manletteja, ja vasta alle 170 cm:n mentäessä saatettiin puhua lyhyydestä. Niin ne ajat muuttuu.
Kommentit (39)
70-luvulla syntyneissä on vielä näitä lyhempiä, mutta kyllä jo kasarilla syntyneet ovat alkaneet olla vanhempiaan pitempiä pääsääntöisesti. Pienempi lapsuusiän sairastavuus, parempi ravinto, ja ennen kaikkea enempi ravinto. 70-luvulla syötiin oikeasti vielä aika vähän verrattuna nykyaikaan.
Toki jos isäsi on lyhyt, tai suku täynnä lyhyitä, niin se pituuden määräävä geeni ei silloin ole kummoinen, eikä voi olettaa että kasvua tulisi sen kummemmin.
Näkee hyvin mm. miehessäni, joka on syntynyt vuonna 1982, ja veljessään joka on syntynyt 1975. Veljensä on 172cm, ja mieheni 185cm.
Lyhyyden määritelmä on sopimuskysymys. Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen elinolotutkimuksessa raja naisilla on 157 cm ja miehillä 170 cm.
Tinderissä on tosi paljon pitkiä miehiä, sellaisia 190-200 cm. Ihmettelen vaan että eikö tällä logiikalla Tinder pitäis olla täynnä niitä lyhkäsiä miehiä jotka ei muuten saa naista?
Vähän oon miettinyt että onko se liika pituuskin sitten turn off vai eikö näitä pitkiä miehiä uskalleta lähestyä tosielämässä?
Vierailija kirjoitti:

Näitä itse ilmoitettuja pituuksia kannattaakin sokeana uskoa. Jos ikäkin valehdellaan niin varmasti myös pituus.
Haluaisin itseäni lyhyemmän miehen, edellinen oli 159 cm ja juuri sopiva. 180 cm ja yli on liian pitkä, epäesteettistä mielestäni. Itse olen 170 cm.
Odottaako naiset sitten kovin jännittävää elämää jos miehen pituudesta sitten haetaan turvaa?
Vierailija kirjoitti:
Milloin 170 cm on muka ollut ok miehelle
Eiköhän se ole ok nytkin. Ei kai siihen voi itse vaikuttaa.
180cm ei todellakaan ole mikään pitkä.
Mua ei ainakaan pitkät kiinnosta. Paras on oma mies, joka on lyhyt, hieman yksinkertainen, ylipainoinen ja viime vuonna alkanut kaljuuntua.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla syntyneissä on vielä näitä lyhempiä, mutta kyllä jo kasarilla syntyneet ovat alkaneet olla vanhempiaan pitempiä pääsääntöisesti. Pienempi lapsuusiän sairastavuus, parempi ravinto, ja ennen kaikkea enempi ravinto. 70-luvulla syötiin oikeasti vielä aika vähän verrattuna nykyaikaan.
Toki jos isäsi on lyhyt, tai suku täynnä lyhyitä, niin se pituuden määräävä geeni ei silloin ole kummoinen, eikä voi olettaa että kasvua tulisi sen kummemmin.
Näkee hyvin mm. miehessäni, joka on syntynyt vuonna 1982, ja veljessään joka on syntynyt 1975. Veljensä on 172cm, ja mieheni 185cm.
Sattuma tai sitten joku on muninu väärään väärään pesään.
Vierailija kirjoitti:
meidän naapurissa asuu sellainen 180cm kolmekymppinen. ukko sanoi, että on kai se ihan mukava. no eipä ole, on kauhee apina. en tiedä mistä se on kehittänyt moisen egon. kovasti itseään aina kehuu, muttei sitten mistään mitään tiedä, eikä osaa mitään miehelle kuuluvista käden taidoista. sepäs vasta on todella noloa. epäilen että tämä kaikki johtuu pituudesta, ja sen tuomasta naisten ihailusta, vaikka tyyppi on tyhmempi kuin puupalikka. hyi.
Tää on kiva satu, mutta trollinakin aika huono!
Ootko itse joku 160-senttinen miesoletettu 🙄?
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan pitkät kiinnosta. Paras on oma mies, joka on lyhyt, hieman yksinkertainen, ylipainoinen ja viime vuonna alkanut kaljuuntua.
Miksi haukut miestäsi?.
Vierailija kirjoitti:
Tinderissä on tosi paljon pitkiä miehiä, sellaisia 190-200 cm. Ihmettelen vaan että eikö tällä logiikalla Tinder pitäis olla täynnä niitä lyhkäsiä miehiä jotka ei muuten saa naista?
Vähän oon miettinyt että onko se liika pituuskin sitten turn off vai eikö näitä pitkiä miehiä uskalleta lähestyä tosielämässä?
Miksi alkuperäinen oletus on, että lyhyt mies ei saisi naista? Ehkä poikkeuksellisen pitkät kertovat pituutensa profiilissaan herkemmin ja se näyttää helposti yliedustukselta?
Mä aattelen, että jos on naisena esim.170 cm pitkä, niin on se silloin mukavampaa miehen ollessa pidempi.. mutta kyllä se luonne on kuitenkin se tärkein.
Alle 183cm kuuluu pikkumies-kategoriaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla syntyneissä on vielä näitä lyhempiä, mutta kyllä jo kasarilla syntyneet ovat alkaneet olla vanhempiaan pitempiä pääsääntöisesti. Pienempi lapsuusiän sairastavuus, parempi ravinto, ja ennen kaikkea enempi ravinto. 70-luvulla syötiin oikeasti vielä aika vähän verrattuna nykyaikaan.
Toki jos isäsi on lyhyt, tai suku täynnä lyhyitä, niin se pituuden määräävä geeni ei silloin ole kummoinen, eikä voi olettaa että kasvua tulisi sen kummemmin.
Näkee hyvin mm. miehessäni, joka on syntynyt vuonna 1982, ja veljessään joka on syntynyt 1975. Veljensä on 172cm, ja mieheni 185cm.
Sattuma tai sitten joku on muninu väärään väärään pesään.
Pitkillä ikäeroilla varusteuissa perheissä nuoremmat pojat on vanhempia poikia pitempiä. Juuri tuossa 70-80 lukujen aikana.
Voi itku näitä juttuja joille ei mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinderissä on tosi paljon pitkiä miehiä, sellaisia 190-200 cm. Ihmettelen vaan että eikö tällä logiikalla Tinder pitäis olla täynnä niitä lyhkäsiä miehiä jotka ei muuten saa naista?
Vähän oon miettinyt että onko se liika pituuskin sitten turn off vai eikö näitä pitkiä miehiä uskalleta lähestyä tosielämässä?
Miksi alkuperäinen oletus on, että lyhyt mies ei saisi naista? Ehkä poikkeuksellisen pitkät kertovat pituutensa profiilissaan herkemmin ja se näyttää helposti yliedustukselta?
Ei ole pituudesta kiinni Kaikki tuntemani alle 170cm mittaiset miehet ovat perheellisiä jja naimisissa.