Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Loppuu 16.50 voe että. mitä tässä vielä jaksaa tapahtua? ilmeisesti musiikkiesitykset. Ja Camillan kruunu odottaa istuttamista vielä.
Charles on jotenkin liikuttava näky: vanha ja väsynyt mies, jännittynyt, liikuttunut ja onnellinen. 💗
Vierailija kirjoitti:
Camilla pääsee liian helpolla, ainut mikä jännittää on nukahtaako.
Charlesin kutreilla nyt huippupainava kruunu. Elisabet oli saanut kovan päänsäryn aikoinaan, juurikin tuon painavuuden vuoksi.
Camillan morsiusneidot pitää hänet hereillä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt näin Catherinen. Ihan kuin olisi ollut se kuuluisa Munsalan perinnepuku päällä. Charlotte näytti tyylikkäältä.
Joku oli suostunut ompelemaan Catherinelle Munsalan puvun. Joku Vantaalta ja halvalla. Upea lopputulos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman suurin timantti
Afrikan tähti oli aikanaan niin suuri raakatimantti että siitä lohkottiin yhdeksän tuollaista jättimäistä kul... tai siis cullinan timanttia jotka on kaikki nykyään brittihovin hallussa ja osa niistä on noissa charlesin valtikoissa ja kruunuissa yms. Lisäksi siitä riitti materiaalia isoon kasaan pienempiä timantteja.
Näin ainakin aamulla luki jossain lehdessä.
Joo, kaikki brittihovin (kuin muidenkin) kulta ja jalokivet on muualta varastettuja ja ryövättyjä.
Vierailija kirjoitti:
Louise haukottelee jo
Kauhistuttaa ajatella, jos itse olisin paikalla. En siksi, että pitäisin tätä tylsänä, mutta alan pilkkiä esimerkiksi teatterissa vaikka olisi kuinka jännä näytelmä.
Vierailija kirjoitti:
Alkaako show mukuloilla jo?
George jo väänteli naamaa.
Charlesillä sellainen ilme että tätäkö tässä tosiaan tuli jotain 70 vuotta odotettua.
Persut vastustaa tätäkin TV-lähetystä, mitä maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Loppuu 16.50 voe että. mitä tässä vielä jaksaa tapahtua? ilmeisesti musiikkiesitykset. Ja Camillan kruunu odottaa istuttamista vielä.
No ei tää kirkko niin kauan kestä, kohta alkaa juhlakulkue.
Kyllä Tuvalunkin alamaiskansalaiset näkevät mistä kana kusee.
Siinä on pikkasen seremonioilla näyttävyyttä kun kunkku saa kruunun.
Mitä jos kruunu putoaa tai Charles kompastuu!
Huhuu Charles. Kuningatar unohtui kruunata ja jäi sinne penkille.
Joko Kaarle söi kalat & sipsit? Pannumyssy painettiin jo päähän.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla jotain rauhoittavaa ottanut kingi näyttää kovin väsyneeltä
Liskot nukkuu päivällä.
Onhan tuo vanhalle pariskunnalle pitkä päivä kun minäkin väsyn katsoessa.
Vaipatko?
No "värilliset" eivät itse asiassa ole Britannian vähiten etuoikeutettu kansanosa, vaan tilastojen mukaan kaikista vähiten esimerkiksi yliopistoihin tai hyväpalkkaisiin duuneihin pääsee valkoiset työväenluokan edustajat.