Kuinka yleistä on, että 4-vuotias osaa lukea?
Vein sukulaislapselle tuliaislahjaksi kirjan. Hän on 4,5-vuotias. Hän alkoi suoraan lukemaan sitä kirjaa ääneen. Hitaasti, mutta ihan oikein kuitenkin. Oli ihan tavallinen kuvitettu satukirja tekstauskirjaimilla. Omat lapseni ovat oppineet lukemaan vasta kouluunmenon kynnyksellä. Miten yleistä voi olla, että tuon ikäinen lukee?
Kommentit (7)
Autistinen ja kehitysvammainen lapsemme luki kohtalaisen sujuvasti 4-vuotiaana, joten ei se nyt niin tavatonta ole.
Hihasta veikkaisin, että jonkin verran alle puolet tuon ikäisistä lapsista osaa lukea edes jonkin verran.
Ei mitenkään harvinaista, muttei kovin yleistäkään. Itse opin neljävuotiaana.
Aika palikka pitää olla, jos ei kouluun mennessä lukea osaa.
Varmasti valtaosa tunnistaa esim. oman nimensä mutta se ei minusta ole lukutaitoa.
Ei se ihan yleistä ole mutta ei kyllä mitenkään tavatontakaan. Omat lapseni ovat molemmat oppineet lukemaan suunnilleen tuossa iässä. Mutta ei se kamalasti kerro siitä miten se lapsi muuten kehittyy. Joillain on vain enemmän kiinnostusta lukemiseen ja sitten oppivat vain ihan vahingossa siinä samalla.