Miksi peruskoululaiset ei käy enää yhdessä laskettelemassa?
Minulle tuo oli omina kouluaikoina yksi kohokohta kouluvuodessa.
Kommentit (33)
Muistan omana kouluaikanani aina 5. ja 6. luokkalaisten käyneen laskettelemassa koulusta. Kaksi reissua siis jouduin tekemään. En osannut lasketella enkä ollut kiinnostunut edes opettelemaan. Mukaan oli silti pakko lähteä, silloin ei kyselty haluamisia. Laskettelemaan ei sentään pakotettu, vaan kuljeskelin sitten vain edestakaisin siellä laskettelukeskuksessa sen neljä tuntia minkä muut olivat rinteessä.
Missä tällaista on ollut/on? Omina kouluaikoina ei ikinä käyty laskettelemassa. Ei kertaakaan
Ennen kouluissa oli usein liikuntapäivä, jolloin oli mahdollisuus sekä ilmaisiin lajeihin, kuten luisteluun, hiihtoon jne. ja sen lisäksi maksullinen laskettelureissu niille, jotka halusivat lähteä ja maksaa. Nyt sellaista ei enää saa olla, sillä liikuntapäivässä ei saa olla maksullisia lajeja. Jos laskettelureissu tehtäisiin, niin koulun pitäisi olla valmis maksamaan matkat, varusteet ja hissiliput koko koulun oppilaille. Ei millään koululla ole sellaisia rahoja, eikä ole koskaan ollutkaan, siksihän se reissu aiemminkin maksoi.
Omana kouluaikana käytiin liikuntatunnilla joskus jossain muuallakin kuin koulun omassa salissa. Kävimme esim. yläkouluaikana joskus keilaamassa ja se maksoi oppilaille jonkun verran. Sai myös jäädä silloin koululle tekemään jotain muuta. Sellainenkin on nykyään kiellettyä, koska peruskoulu ei saa maksaa.
Tulee törmäyksiä kun puhelin vie huomion siinä silmien edessä. Muuttunut todella vaaralliseksi kaikki liikkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Se menee niin, että kenenkään ei ole pakko maksaa, mutta jokaisen on päästävä mukaan. Jos esimerkiksi kaksi huoltajaa ilmoittaa, että eivät maksa vedoten opetuksen maksuttomuuteen, niin näiden kahden kustannukset maksaa koulu tai raha pyydetään vanhempainyhdistykseltä.
Mitä ihmettä :O
Vierailija kirjoitti:
Ennen kouluissa oli usein liikuntapäivä, jolloin oli mahdollisuus sekä ilmaisiin lajeihin, kuten luisteluun, hiihtoon jne. ja sen lisäksi maksullinen laskettelureissu niille, jotka halusivat lähteä ja maksaa. Nyt sellaista ei enää saa olla, sillä liikuntapäivässä ei saa olla maksullisia lajeja. Jos laskettelureissu tehtäisiin, niin koulun pitäisi olla valmis maksamaan matkat, varusteet ja hissiliput koko koulun oppilaille. Ei millään koululla ole sellaisia rahoja, eikä ole koskaan ollutkaan, siksihän se reissu aiemminkin maksoi.
Omana kouluaikana käytiin liikuntatunnilla joskus jossain muuallakin kuin koulun omassa salissa. Kävimme esim. yläkouluaikana joskus keilaamassa ja se maksoi oppilaille jonkun verran. Sai myös jäädä silloin koululle tekemään jotain muuta. Sellainenkin on nykyään kiellettyä, koska peruskoulu ei saa maksaa.
Ei tarvitse maksaa koko koulun, vaan niiden laskettelureissulle menevien. Täällä piti valita kaksi lajia tai sitten se maksullinen laskettelureissu monien eri vaihtoehtojen joukosta. Nykyään tuo laskettelureissu on sitten poistettu valikoimista maksuttomuusvaatimuksen takia. Ei sitä monikaan silti valitsisi, kun laskettelu ei heitä kiinnosta ja laskettelumatkalle lähteneiden päivä on pidempi kuin muiden matkojen takia.

Kyllä, noin se menee. Meillä oli lapsen yläkoulussa jokakeväinen laskiaisen laskettelureissu.
Osa lapsista lähti vanhempiensa maksamana laskettelemaan ja suurin osa jäi koulun järjestämään laskiaistapahtumaan mm. pulkkamäkeen.
Sitten kun kaikkien piti päästä ilmaiseksi mihin haluaa, loppuivat reissut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kouluissa oli usein liikuntapäivä, jolloin oli mahdollisuus sekä ilmaisiin lajeihin, kuten luisteluun, hiihtoon jne. ja sen lisäksi maksullinen laskettelureissu niille, jotka halusivat lähteä ja maksaa. Nyt sellaista ei enää saa olla, sillä liikuntapäivässä ei saa olla maksullisia lajeja. Jos laskettelureissu tehtäisiin, niin koulun pitäisi olla valmis maksamaan matkat, varusteet ja hissiliput koko koulun oppilaille. Ei millään koululla ole sellaisia rahoja, eikä ole koskaan ollutkaan, siksihän se reissu aiemminkin maksoi.
Omana kouluaikana käytiin liikuntatunnilla joskus jossain muuallakin kuin koulun omassa salissa. Kävimme esim. yläkouluaikana joskus keilaamassa ja se maksoi oppilaille jonkun verran. Sai myös jäädä silloin koululle tekemään jotain muuta. Sellainenkin on nykyään kiellettyä, koska peruskoulu ei saa maksaa.
Ei tarvitse maksaa koko koulun, vaan niiden laskettelureissulle menevien. Täällä piti valita kaksi lajia tai sitten se maksullinen laskettelureissu monien eri vaihtoehtojen joukosta. Nykyään tuo laskettelureissu on sitten poistettu valikoimista maksuttomuusvaatimuksen takia. Ei sitä monikaan silti valitsisi, kun laskettelu ei heitä kiinnosta ja laskettelumatkalle lähteneiden päivä on pidempi kuin muiden matkojen takia.
Pitäisi silti olla varautunut maksamaan koko koulun oppilaiden reissu, sillä sama mahdollisuus pitäisi olla kaikilla. No johan se kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Ennen noissa reissuissa oli joku kiintiö, että joku 50 mahtui bussiin ja nopeimmat pääsivät. Omankin lapsen koulussa on 1000 oppilasta.
Meillä käy sekä eskarit että koululaiset
Vierailija kirjoitti:
Meidänkään koulussa ei ole käyty laskettelemassa eikä hiihtämässä.
Minun asuntoni lähellä olevassa koulussa olen nähnyt koululaisten käyvän hiihtämässä latureittiä päiväsaikaan ja luistelevan jäädytettyllä ulkokentällä myöhemmin omalla ajallaan. Sillä samalla kentällä pelataan kesäisin jalkapalloa ja pesäpalloa.
Itse harrastin samoin pikkupentuna ja nuorena ulkoliikuntaa jollakin koulun lähellä olevalla kentällä. Se ei maksanut muuta kuin perusvälineiden hankkinat kuten luistimet, maila, jalkapallokengät, nahkapallo ja jotain urheiluvaatteita. Savossa ja Karjalassa tuo ainakin onnistuu.
Sattuu liikaa tapaturmia eikä kukaan halua olla niistä vastuussa. Opet ei pysty nilkkejä vahtimaan rinteessä eikä kyllä muuallakaan. Eikä haluta riitaa siitä kuka korvaa kun MicceOlivia pudottaa 2000 euron iPhonen hankeen omaa pöljyyttään.
Meillä sai vielä 10 vuotta sitten valita, meneekö maksulliseen lasketteluun vai maksuttomaan (koulun kentällä luistelua tms.). Sitten tuli vaatimus, että ei saa periä kodeilta maksua, ja vanh.yhdistys alkoi maksaa laskettelijoiden maksut. Sitten tuli vaatimus, että jos yhdet menevät maksulluseen, muiden pitää päästä myös johonkin muuhun samanarvoiseen maksulliseen toimintaan. No se loppui siihen, koulu 400 oppilaan yläkoulu. Nyt on vain luistelua ja kävelyä.
Meidän koulu ei käynyt yhdessä laskettelemassa kun olin lapsi
- Ohis.