Kuinka paljon tuet aikuista lastasi?

Kun on silloin aikanaan kunnolla kasvatettu itsenäisiksi ja ahkeriksi niin ei ole tarvinnut sen kummemmin tukea.

No ihan niin paljon kuin on tarvetta. Tietysti. Taloudellisesti ovat pärjänneet hyvin, joten siinä ei ole ollut tarpeellista olla osallisena enää.

Monessa asiassa tarvitsevat yhä apua ja kääntyy puoleeni.

Näin aikuisen lapsen suulla sanon etten pyydä mitään, koska aina pyyntöihin suostuttiin niin pitkin hampain. Taloudellista apua en ole koskaan pyytänyt sen jälkeen kun parikymppisenä pyysin äitiäni ostamaan mulle kermapurkin. Aina muistettiin mainita miten olen taloudellinen taakka heille, vaikka asuin omillani enkä tuota kermapurkkia lukuunottamatta ollut pyytänyt mitään. Sisarukselleni sen sijaan syydettiin rahaa ja vietiin kauppakasseja.

Hoidan kaikki raha-asiat ja laskujen maksamisen.

Lukiossa olevan tyttären ruokaostokset maksan, vaikka hän ei asu kotona. Muuten osallistun samoin lukion kustannuksiin tai annan rahaa muuten vaan.

Tuen henkisesti molempia lapsia elämässä, meillä avoimet välit ja keskustelemme kaikesta. Jos on murhetta heillä, olen entistä enemmän tukena ja apuna

Esikoinen 22v on itsenäistynyt täysin. Viime vuonna ostin hänelle pyykkikoneen, kun itse halusin ostaa hänelle uuteen kotiin jotain. Keskimmäinen on 19v ja avustan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Näin aikuisen lapsen suulla sanon etten pyydä mitään, koska aina pyyntöihin suostuttiin niin pitkin hampain. Taloudellista apua en ole koskaan pyytänyt sen jälkeen kun parikymppisenä pyysin äitiäni ostamaan mulle kermapurkin. Aina muistettiin mainita miten olen taloudellinen taakka heille, vaikka asuin omillani enkä tuota kermapurkkia lukuunottamatta ollut pyytänyt mitään. Sisarukselleni sen sijaan syydettiin rahaa ja vietiin kauppakasseja.

Lisään vielä että tämä kermapurkkiepisodi tapahtui kaupassa, jossa olimme molemmat ostoksilla. Sain kaupassa paniikkikohtauksen ja ostosreissu oli minun osaltani jätettävä siihen. Tuon kerman tarvitsin välttämättä, muut ostokset sai jäädä. Ja äiti valitti kun joutui maksumieheksi ja lupasi ettei koskaan enää lähde kanssani kauppaan. Tämä veisu kaupassa, en tiedä kuuliko kukaan. Ja toki maksoin tämän kermatötsän jälkeenpäin. 

En ollenkaan. Kun lapsi täyttää 18 hän on omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin aikuisen lapsen suulla sanon etten pyydä mitään, koska aina pyyntöihin suostuttiin niin pitkin hampain. Taloudellista apua en ole koskaan pyytänyt sen jälkeen kun parikymppisenä pyysin äitiäni ostamaan mulle kermapurkin. Aina muistettiin mainita miten olen taloudellinen taakka heille, vaikka asuin omillani enkä tuota kermapurkkia lukuunottamatta ollut pyytänyt mitään. Sisarukselleni sen sijaan syydettiin rahaa ja vietiin kauppakasseja.

Lisään vielä että tämä kermapurkkiepisodi tapahtui kaupassa, jossa olimme molemmat ostoksilla. Sain kaupassa paniikkikohtauksen ja ostosreissu oli minun osaltani jätettävä siihen. Tuon kerman tarvitsin välttämättä, muut ostokset sai jäädä. Ja äiti valitti kun joutui maksumieheksi ja lupasi ettei koskaan enää lähde kanssani kauppaan. Tämä veisu kaupassa, en tiedä kuuliko kukaan. Ja toki maksoin tämän kermatötsän jälkeenpäin. 

Ikävä kuulla, että sulla tuollaisia kokemuksia. Itsellänikin haastava suhde vanhempiini. Kysehän ei ole itse siitä kermapurkista, vaan siitä ettei voi se vertaa tehdä ja auttaa. Vielä pahempaa, jos on muutenkin saanut paniikkikohtauksen kaupassa ja joutuu tuollaista valitusta kuuntelemaan, siinä hetkessä kaipaisi sympatiaa. Et oo siis ainut, jolla haastava suhde vanhempiin. On meitä muitakin. Niitä vanhempia vaan kun ei voi valita tai vaihtaa. Itse olen oppinut sen, että pitää tehdä mikä tuntuu itselle hyvältä ja jos muut ei kohtele mua siten miten ansaitsen tulla kohdelluksi, sitä ei kannata jäädä katselemaan. 

Tuen omillaan asuvaa 18 vuotiasta lastani miten vain pystyn nyt, kun hän vielä jotain haluaa ja tarvitsee. Hän käy itse töissä ja tienaa vähän. Olen todennut, että minulta tuskin jää isoa perintöä aikanaan, ja siksi tuen nyt mahdollisimman paljon, ikään kuin saisi perintöä koko ajan jo. Eli maksan välillä hänen ruokaostoksensa, välillä netin, välillä jonkin pienen tarpeellisen, kuten hiustenleikkuun. Ajattelen, että tuen nuorta nyt, kun hän tukea tarvitsee. Ei pyydä mitään, mutta on kiva lelliä. Samalla saan olla elämässään mukana ja hyvittää sitä, että olen ollut suht köyhä työssä käyvä yksinhuoltajaäiti.

Vierailija kirjoitti:

En ollenkaan. Kun lapsi täyttää 18 hän on omillaan.

Pärjäsitkö aina itse nuorena ihan ilman kenenkään ulkopuolisen apua ikinä ollenkaan?

Autan kaikessa mitä on tarvittu, mutta eipä ole hirveästi tarvinnut. On isommat tulot kuin itselläni ei elämä kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Autan kaikessa mitä on tarvittu, mutta eipä ole hirveästi tarvinnut. On isommat tulot kuin itselläni ei elämä kunnossa.

*ja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ollenkaan. Kun lapsi täyttää 18 hän on omillaan.

Pärjäsitkö aina itse nuorena ihan ilman kenenkään ulkopuolisen apua ikinä ollenkaan?

Tätä samaa jäin itsekin miettimään. Esim. minun äitini halusi heittää minut ulos sinä päivänä kun täyttäisin 18. Tätä unelmaansa hän helli siitä saakka kun olin 16-vuotias. Kun täytin 18, sain sitten armosta jäädä asumaan "kotiin" kun äiti tajusi, että minä olen koko ajan tehnyt suurimman osan kotitöistä jo vuosien ajan. Hän itse ei pahemmin kotitöitä edes viitsinyt tehdä. Omat ruokani olin osin ostanut itselleni jo 14-v lähtien sukulaisilta saamistani lahjarahoista. Jännä miten äitini halusi minusta niin palavasti eroon, vaikka itse asui 26-vuotiaaksi vanhempiensa kodissa. Mitään kotitöitä ei tehnyt siellä milloinkaan, mutta maksoi jonkin minimaalisen ruokarahan muutaman vuoden ajan. Omia lapsiani olen tukenut kaikin tavoin mitä pystyn, jopa liikaa, koska olen jotenkin alitajuisesti halunnut hyvittää heille oman kurjan lapsuuteni. Tähän sopisi sanonta: "Tough times create strong men, strong men create easy times. Easy times create weak men, weak men create tough times." 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin aikuisen lapsen suulla sanon etten pyydä mitään, koska aina pyyntöihin suostuttiin niin pitkin hampain. Taloudellista apua en ole koskaan pyytänyt sen jälkeen kun parikymppisenä pyysin äitiäni ostamaan mulle kermapurkin. Aina muistettiin mainita miten olen taloudellinen taakka heille, vaikka asuin omillani enkä tuota kermapurkkia lukuunottamatta ollut pyytänyt mitään. Sisarukselleni sen sijaan syydettiin rahaa ja vietiin kauppakasseja.

Lisään vielä että tämä kermapurkkiepisodi tapahtui kaupassa, jossa olimme molemmat ostoksilla. Sain kaupassa paniikkikohtauksen ja ostosreissu oli minun osaltani jätettävä siihen. Tuon kerman tarvitsin välttämättä, muut ostokset sai jäädä. Ja äiti valitti kun joutui maksumieheksi ja lupasi ettei koskaan enää lähde kanssani kauppaan. Tämä veisu kaupassa, en tiedä kuuliko kukaan. Ja toki maksoin tämän kermatötsän jälkeenpäin. 

Äitinäsi olisin jättänyt sen kermapurkin kauppaan ja olisit voinut kohtauksen jälkeen parin päivän kuluttua mennä kerman ostamaan. Kesken kohtauksen kun ei laiteta ruokaa tai leivota, silloin ollaan sairaita. En keksi yhtäkään syytä sille, miksi äitisi piti jotain sillä hetkellä aika lailla tarpeetonta ostaa.

Maksetaan ihan kaikki kulut siihen asti, kunnes tienaavat enemmän kuin äitinsä (nettona 3700 e/kk).

Autan, kun apua pyydetään. Onneksi välit ovat semmoiset, että lapsi uskaltaa sitä apua pyytää kun sitä tarvitsee. Ei täällä kukaan täysin omillaan pärjää koko elämäänsä, eikä ole tarkoituskaan.

Riippuu aika paljon tilanteesta. Jos on huoli, murheita, suruja niin silloin olen tukemassa. Jos taloudellisesti tulee yllättävä heikko tilanne, niin olen tukemassa.

Jos makaa sossurottana sohvalla piereskelemässä ja vaatimassa käsi ojossa rahaa ilman, että olisi valmis tekemään itse mitään elantonsa eteen, niin tukea ei tule. Olen lapseni vanhempi, mutta en mikään Kelan, sosiaalitoimiston ja taikaseinän yhdistelmä.

Rahallisesti tuen 200 euroa kuussa.