Mitä tavallisesta "vaniljaseksistä" selvästi poikkeavaa olette ehdottaneet "tavis"kumppaneillenne? Mikä mennyt läpi ja mikä ei?
Pahoittelut ehkä joitain ärsyttävästä otsikosta, yritin tiivistää. "Vaniljaseksiksi" nimitän kahdenvälistä seksiä, sisältäen mm. suuseksi kaikissa eri muodoissaan. "Tavis"kumppanilla tarkoitan, kumppania, joka ei ole ollut omaehtoisesti aktiivinen esimerkiksi sadomasokismin, parinvaihdon, ryhmäseksin, pornon tms. suuntaan.
Miten esititte asian, pohjustittekoa asiaa puheilla ja fantasioilla vai esimerkiksi ostia pätkäytitte seksi lelun ja sitten vaan nappasitte esille ilman sen kummempia lämmittelyjä? Oliko taustalla pitkä suhde pelkällä "vaniljaseksillä"? Mikä oli reaktio?
Kommentit (27)
Olen ehdottanut. Mikään ei kiinnosta. Avioliitossa ja yhteinen laina, jota minä maksan.
Meillä on mies ilmoittanut useampaan otteeseen, että tykkää "perusseksistä" ja, että se on kuulemma riittävää hänelle.
Vähän vaikea siinä tietysti on ehdottakaan mitään, kun tietåä, ettei niin kovin kokeilunhaluinen ole vaikkei suoriltaan tyrmääkään. Itse ei ota aihetta puheeksi.
Miehen ehdoilla mennään siinä asiassa ja seksi on silloin ilmeisesti juuri sellaista, mitä hän haluaa ja mistä hän kiihottuu.
Leluja on tilattu yhdessä ja erikseenkin esim lahjaksi, mutta itse lasken lelut siihen "perusseksiin".
Dildoja, penisrenkaita, anaalitappi miehellä ja pari jotain suristinta ja sellaisia.
Minäkään en nyt mitään järin poikkeavia ehdotellut. Ehkä joku tuplapano anaali-dildo-yhdistelmä on poikkeavin ja ei saanut ajatustasolla täystyrmäystä, mutta ei sitä kyllä ole voinut toteuttaakaan.
Poikkeaa se sen verran tavallisesta kuitenkin ;)
Anaaliyhdyntää on kerran kokeiltu tässä reilu kymmenen vuoden aikana. Kyselin ensin mieheltä, onko jotain mitä haluaisi kokeilla ja kokeiltiin.
Ei ilmeisesti ollut niin kivaa ja oli sen verran tavallisesta poikkeavaa, että aiheeseen olisi palattu ;)
Itse lasken senkin "perusseksiin".
Pornoa on erikseen laitettu taustalle kerran vuosia sitten minun pyynnöstä. Omasta mielestä kiva taustalla, mutta ei olla aiheeseen palattu. Käy sinne uutisetkin ;) Minun mielestä "perusseksiin" menee sekin.
Siinä ne "hurjimmat" sitten olikin. Suuseksihommat laskettiinkin aloituksessa sinne "vaniljaosastoon" .
N46
Ehdottanut vaimolle monta kertaa kolmen kimppaa toisen miehen/naisen kanssa, sidonta kurssia ym vähän tavallisesta poikkeavaa. Viiniä juotuaan ja kiimassa ehkä lähtee näihin juttuihin jotenkin mukaan mutta arjessa ei sitten millään.
Kun ei saa vastakaikua sillein että toinen ottaisi niitä puheeksi itse koskaan niin tuntuu turhalta näitä ehdotella enempää.
Seksi muuten hyvää vaikka saisi olla enemmänkin.
Välillä tekisi mieli tehdä selän takana noita asioita kun kuitenkin mahdollisuuksia ja asiasta kiinnostuneita tuntuu olevan.
No, peppureikääni vaimo on vuosien saatossa oppinut huomioimaan esileikeissä ja orgasmin tullessa, eikä pane pahakseen vaikka hänenkin pyllylleen joskus pikkurillin pää eksyy. Tämä onnistui vuosien hitaalla etenemisellä ja vihjeillä, suora ehdotus olisi voinut olla liikaa.
Muuten sitten kaikki asiat saavatkin hyväksynnän, jota voi parhaiten kai kuvata puolinaiseksi:
Itsetyydytystä? Voit toki tehdä ja kiva katsella, mutta en minä niin itse välitä.
Seksikästä pukeutumista? Kyllä tykkään kun sulla on nuo läpinäkyvät bokserit, mutta itse en halua.
Leluja? Hommaa vain itsellesi, mutta en minä tykkää.
Pornoa? Kyllä sinä voit katsoa halutessasi, ei sovi mulle.
Etäseksiä? Kiva lukea sinun kiihkeitä viestejä, kuvia ja videoita, mutta en minä osaa painella puhelimesta muuta kuin hymiöitä.
Karvojen ajelu? No ääh, jos noin haluat olla niin sitten olet, mutta enemmän minä tykkään kaikista karvoista. Ja itse en tosiaankaan sitten ajele!
Ja minustahan nämä nyt ovat tietenkin enemmän sitä perusseksiä kuin kinkyä, en itsekään varsinaisesta kinkyilystä oikein osaa kiihottua. Jos vaikka vaimo ehdottaisi jotain alistusjuttuja, niin vaikeaksi kokisin toteuttaa.
Sellaisista ehdotuksista ei kuitenkaan ole pelkoa, ei niitä minkäänlaisia 30 vuoteen ole juurikaan tullut. Jaa no, ihan ekana kesänämme rakasteltiin kerran luonnossa. Vähän hankalaan se oli.
Mutta loppujen lopuksi, tärkeintä tässä kuitenkin on se, että molemmat saavat omalla kohdallaan olla sillä tavalla seksuaalinen ja halukas kuin itsestä hyvälle tuntuu. Se on taannut, että seksi on pysynyt hyvänä ja säännöllisenä koko ajan, joskin tiedostan kyllä, että olisi tämä voinut mennä vaikeaksi, jos olisimme yhtään kauempana toisistamme näissä mieltymyksissä.
En saa kajota miehen pyllyyn seksuaalis-sävytteisesti. Mikä harmittaa, koska se on minulle ollut iso osa seksielämää ennen. Asiasta on yritetty löytää yhteistä säveltä mutta sitä ei ilmeisesti ole olemassa.
Tarkoittaen että kaikki lelut, sormet ja sinne on todettu että ei kiitos. Ja nuoleminen ja muu myös. Moni mies olisi kiitollinen jos olisi nainen joka näistä pitää. Mutta ei niin ei. Eipä minun peppuunikaan sitten ole asiaa ja se on sitten sovittu.
Vierailija kirjoitti:
No, peppureikääni vaimo on vuosien saatossa oppinut huomioimaan esileikeissä ja orgasmin tullessa, eikä pane pahakseen vaikka hänenkin pyllylleen joskus pikkurillin pää eksyy. Tämä onnistui vuosien hitaalla etenemisellä ja vihjeillä, suora ehdotus olisi voinut olla liikaa.
Muuten sitten kaikki asiat saavatkin hyväksynnän, jota voi parhaiten kai kuvata puolinaiseksi:
Itsetyydytystä? Voit toki tehdä ja kiva katsella, mutta en minä niin itse välitä.
Seksikästä pukeutumista? Kyllä tykkään kun sulla on nuo läpinäkyvät bokserit, mutta itse en halua.
Leluja? Hommaa vain itsellesi, mutta en minä tykkää.
Pornoa? Kyllä sinä voit katsoa halutessasi, ei sovi mulle.
Etäseksiä? Kiva lukea sinun kiihkeitä viestejä, kuvia ja videoita, mutta en minä osaa painella puhelimesta muuta kuin hymiöitä.
Karvojen ajelu? No ääh, jos noin haluat olla niin sitten olet, mutta enemmän minä tykkään kaikista karvoista. Ja itse en tosiaankaan sitten ajele!
.
Mitä ihmettä onko meillä sama vaimo? No oli miten oli, niin minäkin ajattelin pitkään noin, että kiva kun kumpikin saa olla oma itsensä vaikka halut eroaa. Mutta sitten tapasin naisen, josta tuli rakastajatar ja meillähän onkin täsmälleen samat halut. Ikävä sanoa, mutta seksi vaimon kanssa on nyt kuin katselisi mustavalkoista mykkäfilmiä. On ihan eri juttu kun toinen (rakastajatar) tietää sanomattakin mitä tehdä ja mikä kiihottaa. Pelkkä katse ja kauhea naiminen päälle.
Itsetyydytystä? Tottakai saman tien vaikka olis puolijulkinen paikka
Seksikästä pukeutumista? oletuksena
Leluja? Iso valikoima
Pornoa? Kivaa, katsotaan yhdessä
Etäseksiä? Jatkuvana virtana tuhmia viestejä ja kuvia. Ja usein NAISEN aloitteesta
Karvojen ajelu? ajettu jo
jnejne

Kiva että löysitte toisenne mutta ei ole reilua pitää vaimoa tuossa mukana. Mitä jos ryhdistäytyisit ja eroaisit.
Ehdotin, että nainen menisi kontilleen sängylle ja panisin takaapäin. Ei suostunut. On kuulemma liian eläinmäistä.

Voisin ryhdistäytyäkin. Vaimo on sen verran taiteellinen luonne, että työt ei juuri ole maistuneet. Muut hommat kylläkin mun rahoilla. Eli jää ihan tyhjän päälle ja yhteiskunnan elätiksi sitten. Olen ajatellut, että kun on muuten mukava ihminen, niin taiteilkoot siinä, mutta jos olet vahvasti tuota mieltä, niin mikäs siinä sitten. Itse ajattelen, että vaimoa kohtaan tämä on nimenomaan helkkarin reilua.
Aviomiehelle olen ehdottanut:
Saan pissata hänen sylissään -> ei
Hän pissaa mun päälle -> kyllä nykyään
Nuolen hänen pyllyään -> kyllä
Hän nuolee minun pyllyä -> ei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, peppureikääni vaimo on vuosien saatossa oppinut huomioimaan esileikeissä ja orgasmin tullessa, eikä pane pahakseen vaikka hänenkin pyllylleen joskus pikkurillin pää eksyy. Tämä onnistui vuosien hitaalla etenemisellä ja vihjeillä, suora ehdotus olisi voinut olla liikaa.
Muuten sitten kaikki asiat saavatkin hyväksynnän, jota voi parhaiten kai kuvata puolinaiseksi:
Itsetyydytystä? Voit toki tehdä ja kiva katsella, mutta en minä niin itse välitä.
Seksikästä pukeutumista? Kyllä tykkään kun sulla on nuo läpinäkyvät bokserit, mutta itse en halua.
Leluja? Hommaa vain itsellesi, mutta en minä tykkää.
Pornoa? Kyllä sinä voit katsoa halutessasi, ei sovi mulle.
Etäseksiä? Kiva lukea sinun kiihkeitä viestejä, kuvia ja videoita, mutta en minä osaa painella puhelimesta muuta kuin hymiöitä.
Karvojen ajelu? No ääh, jos noin haluat olla niin sitten olet, mutta enemmän minä tykkään kaikista karvoista. Ja itse en tosiaankaan sitten ajele!
.
Mitä ihmettä onko meillä sama vaimo? No oli miten oli, niin minäkin ajattelin pitkään noin, että kiva kun kumpikin saa olla oma itsensä vaikka halut eroaa. Mutta sitten tapasin naisen, josta tuli rakastajatar ja meillähän onkin täsmälleen samat halut. Ikävä sanoa, mutta seksi vaimon kanssa on nyt kuin katselisi mustavalkoista mykkäfilmiä. On ihan eri juttu kun toinen (rakastajatar) tietää sanomattakin mitä tehdä ja mikä kiihottaa. Pelkkä katse ja kauhea naiminen päälle.
Itsetyydytystä? Tottakai saman tien vaikka olis puolijulkinen paikka
Seksikästä pukeutumista? oletuksena
Leluja? Iso valikoima
Pornoa? Kivaa, katsotaan yhdessä
Etäseksiä? Jatkuvana virtana tuhmia viestejä ja kuvia. Ja usein NAISEN aloitteesta
Karvojen ajelu? ajettu jo
jnejne
Mjaa, ehkä on samanlaiset vaimot, mutta ei kyllä samanlaiset miehet. Ei olis mun juttu mikään rakastajatar ollenkaan, sen verran on kaikkea muutakin yhteistä, ettei pelkän seksin vuoksi voisi mitenkään kuvitella hukkaavansa sitä kaikkea muuta. Enkä mä seksiin kyllä edes pystyisi jos ei olisi aika vahvaa tunnesidettä muutenkin, ja sitten oltaisiinkin jo ongelmissa jos niin kävisi.
Mun on ihan hyvä näin, vaikka ehkä pikkuisen kärjistävästi kirjoitinkin. Otan sen vain hauskana haasteena, että aina välillä saan vietyä vaimoa mukavuusalueen reunalle omilla jutteluillani ja tekemisilläni. Aina siitä välillä jotain positiivistakin seuraa.
Kun tapasin naiseni niin puhuimme jossain kohtaa seksistä ja sovimme että kunhan toista ei satuta niin kaikesta voidaan keskustella. Olen siitä lähtien saanut uskomattomia suuhoitoja, jossa samalla pyllyn nuolemista ja eturauhasen hierontaa. Nämä ei siis olleet täysin uusia asioita naiselleni, mutta harjoitteleminen ei ikinä ole pahasta. Vaikka hän oli alunperin anaalia vastaan, niin on pitänyt kyllä pyllynreiän nuolennasta ja olen myös käyttänyt buttplugeja jotka on ottanut hyvin vastaan. Kerran olen päässyt työntymään anaaliin, mutta se kuulemma oli jälkikäteen hiukan epämukavaa, vaikka en minään singerinä työntänyt ja olin muutenkin tosi varovainen.
Olen runkannut vaimoni edessä ja roiskinut hänen rinnoilleen. Olen ollut aiemmin tosi estynyt oman kehoni suhteen ja tuo oli aivan mielettömän ihanaa. Kun hän vielä sitten otti sitä sormelleen, laittoi suuhunsa ja sanoi että spermanihan maistuu ihan hyvältä. Myöskin olen nykyisin täysin tottunut että voin tulla suuhun ja se on jopa ihan hyvä asia. Ei syljetä tai mökötetä vaan kaikki niellään. Ja olen myös sanonut ääneen "avaa suusi, haluan tulla sinne", sen sanominen on jo itsessään kiihottavaa. Mutta vielä parempaa kun nainen avaa suunsa ja odottaa lastiani.
En tiedä lasketaanko tissipano vaniljaseksiksi, mutta sitä olen saanut tehdä. Vaimoni menee sängylle makaamaan ja minä tulen hajareisin hänen päälleen. Sitten vaan työnnän kaluni rintojen väliin ja aloitan työnnöt. Tätä teen yleensä silloin kun edellisestä seksikerrasta on yli viikko aikaa. Silloin tiedän että laukean nopeasti ja spermaa lentää vaimoni ihanien rintojen päälle isoja lasteja. Joskus lipsahtaa vähän myös kasvoille😀...
Vaimo tykkää hirveesti siitä että on kontillaan, pyllistää ja nuolen hänen peräaukkoaan samassa asennossa takana ja peukalolla hieron vulvan alueelta. Sopivasti se sylki sitten valuu liukastamaan. Tuntuu kyllä itsestäkin tosi ihanan rivolta.
Vierailija kirjoitti:
En saa kajota miehen pyllyyn seksuaalis-sävytteisesti. Mikä harmittaa, koska se on minulle ollut iso osa seksielämää ennen. Asiasta on yritetty löytää yhteistä säveltä mutta sitä ei ilmeisesti ole olemassa.
Tarkoittaen että kaikki lelut, sormet ja sinne on todettu että ei kiitos. Ja nuoleminen ja muu myös. Moni mies olisi kiitollinen jos olisi nainen joka näistä pitää. Mutta ei niin ei. Eipä minun peppuunikaan sitten ole asiaa ja se on sitten sovittu.
Mikä tää kostomentaliteetti ihmisillä oikein on seksissä? mies/vaimo ei halua X niin en sitten minäkään! (vaikka siitä tykkäisin)
Ei seksi ole mitään vaihtokauppaa. Tasa-arvo ei kuulu makuhuoneeseen. Mä en itse tykkää antaa suuseksiä, ja se oli mun eksälle täysin ok. Hän tykkäs antaa, eikä alkanut lapsellisesti vänkkäämään jotain "no en sitten minäkään!!"
Tietenkään ei pidä vaatia mitään, enkä minä häneltä vaatinut suuseksiä. Tai mitään muutakaan seksin suhteen. Asioista on hyvä kuitenkin pystyä keskustelemaan aikuismaisesti. Eikä ketään saa painostaa tai syyllistää omasta seksuaalisuudesta.
Ehdotin tyttöystävälleni sitomisleikkejä ja hän sanoi odottaneensa aina että joku ehdottaisi sitä. Nykyään haluaisi aina tulla sidotuksi ja hyväksikäytetyksi. Pitää kovasti kun "pakko vibraan" häntä kun on avuttomana X-asentoon sidottuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa kajota miehen pyllyyn seksuaalis-sävytteisesti. Mikä harmittaa, koska se on minulle ollut iso osa seksielämää ennen. Asiasta on yritetty löytää yhteistä säveltä mutta sitä ei ilmeisesti ole olemassa.
Tarkoittaen että kaikki lelut, sormet ja sinne on todettu että ei kiitos. Ja nuoleminen ja muu myös. Moni mies olisi kiitollinen jos olisi nainen joka näistä pitää. Mutta ei niin ei. Eipä minun peppuunikaan sitten ole asiaa ja se on sitten sovittu.
Mikä tää kostomentaliteetti ihmisillä oikein on seksissä? mies/vaimo ei halua X niin en sitten minäkään! (vaikka siitä tykkäisin)
Ei seksi ole mitään vaihtokauppaa. Tasa-arvo ei kuulu makuhuoneeseen. Mä en itse tykkää antaa suuseksiä, ja se oli mun eksälle täysin ok. Hän tykkäs antaa, eikä alkanut lapsellisesti vänkkäämään jotain "no en sitten minäkään!!"
Tietenkään ei pidä vaatia mitään, enkä minä häneltä vaatinut suuseksiä. Tai mitään muutakaan seksin suhteen. Asioista on hyvä kuitenkin pystyä keskustelemaan aikuismaisesti. Eikä ketään saa painostaa tai syyllistää omasta seksuaalisuudesta.
En pidä ajatuksesta peppuseksistä vastaanottavana osapuolena. Siinä se ero. Jos pitäisin jostain niin en kieltäytyisi vain itsepäisyyttäni, eihän siinä mieltä olisi.
Ei se ole kosto, vaan diili. eli kumpikin saa pitää omat rajansa. En halua olla vain se jonka pitää rajoistaan joustaa. Jos mentaliteetti ei ole kokeilunhaluinen niin se kyllä tarttuu minuunkin enkä halua edes kokeilla niitä rajojani. Ehkä jossain toisessa tilanteessa voisi. En koe olevani kostonhimoinen vaan tämä on minusta reilua näin.
Vierailija kirjoitti:
Aviomiehelle olen ehdottanut:
Saan pissata hänen sylissään -> ei
Hän pissaa mun päälle -> kyllä nykyään
Nuolen hänen pyllyään -> kyllä
Hän nuolee minun pyllyä -> ei
Toivottavasti jossain vaiheessa vapautuu ja suo myös sinulle nuo nautinnot.
Kysyin että haluaisiko puoliso nuolla pyllyreikääni, ei halua. Koko kättä saan sovitella hänen reikiinsä ja anaaliyhdyntä nyt on ihan normaalia seksiä. Sitä tosin puolisokin usein pyytää, vaikka minä sitä aikoinaan ehdotinkin ja samoin hän usein haluaa tappia pyllyyn myös pilluyhdynnän aikana. Ehkä tupla-anaalipano dildon kanssa oli myös aika kinkyä