Aikuisen lapsen masennus... Miten jaksaa?

Lapset ovat äideille tärkeintä maailmassa. Niin se vain on <3

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat äideille tärkeintä maailmassa. Niin se vain on <3

Tietenkin ovat. Mutta äiti ei saa siltikään unohtaa omaa elämäänsä ja omaa itseään. Ei se lastakaan auta, jos äiti sairastuttaa itsensä leikkimällä aina jaksavaa uhrautujaa. 

Oletko ainut tuki-ihminen lapsesi elämässä? 

Voimia ap

Kaikista tärkein olet sinä itse. Hoida itseäsi, niin jaksat hoitaa muita.

Vanhemmuuteen kuuluu myös irti päästäminen. Poikasten pitää antaa lentää omilla siivillään eikä koko aikaa helikopteroida ympärillä. Masennus ei ole mikään syy taantua pikkulapseksi, joka ei pärjää ilman äitiä. Toki apuna ja tukena voi olla, mutta raja pitää vetää siihenkin. 

Tällainen peruskaava tulee mieleen. Jos tämä mitenkään pätee tilanteeseenne,  Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: 

a. otat kiinni omasta elämästäsi, näytät mallia siitä, että ihminen voi parantaa elämäänsä vaikka tuntuu kamalalta, ja pyydät itsellesi apua vaikka mistä, että pystyt uskomaan siihen, että lapsesi lopultakin pärjää. Olet hänen äitinsä, jos et usko häneen, miten hän itsekään voisi niin tehdä?

b. ahdistut, pelkäät, voivottelet, koet epämääräistä syyllisyyttä ja pelkoa, ja viestit näitä tunteitasi lapselle vaikka et sitä tarkoittaisi. Voimistat hänen vakaumustaan, että hän on muille vain taakka ja hänen tilanteensa on kutakuinkin toivoton. 

Ihminen voi olla masentunut myös niin, ettei hän usko tilannettaan toivottomaksi. Älä ajattele, että hänen tilanteensa pitää parantua nopeasti. Älä sählää, älä panikoi. Jos et kykene estämään sitä, hae apua itsellesi. Se saattaa jo itsessään riittää vapauttamaan lapsesi isosta osasta omia syyllisyydentunteitaan. 

Mikä on hänen ikänsä ja onko tilanne ollut pitkään päällä, onko hänellä lääkitys, mikä?

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat äideille tärkeintä maailmassa. Niin se vain on <3

Ei kaikille äideille...

Lapsi parka kun on tuollainen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat äideille tärkeintä maailmassa. Niin se vain on <3

Ei kaikille äideille...

Kyllä varmasti on. Kaikki ei sitä vaan osaa näyttää.

Vaikuttaa siltä että lapsesi on perinyt ahdistuneisuutensa ja masennuksensa sinulta

Mä oon juurikin tuollainen lapsi äidilleni. Yritän kehoittaa vain äitiäni jatkamaan elämäänsä, itse haluan vain olla omillani. En toivo ambulanssia tai poliisia ovelleni, mä haluan vain olla. Yksin. Rauhassa. Eikä se ole mikään mielenosoitus äitiäni kohtaan. Mä en vain jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä lapsesi masennus johtuu?

Mun mielestä tämä on ihan validi kysymys, jos tarkoituksena on päästä masennuksesta eroon joskus eikä ylläpitää sitä.

Siis soitteleeko se lapsi sulle? Vai oletko itse vain päättänyt päivystää puhelinta vaikka kukaan ei edes ole aikeissa soittaa. Ihmettelen kun harvemmin masentunut haluaa soitella kenellekään tai vaatii että jonkun pitäisi olla saatavilla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani merkittävä tekijä masennuksesta toipumisesta oli se, että vaihtoehdot oli tasan se, että joko hoidan asiani itse tai ne jäävät hoitamatta. Makaisin yhä sängyn pohjalla, jos joku olisi alkanut tehdä asioita puolestani sen sijaan, että oli vähän niin kuin pakko nousta edes sen verran, että sai asiat hoidettua.

Hyvä kommentti. Masentuneen läheiset monesti (ymmärrettävästi) sortuvat paapomaan masentunutta liikaa. Se ikävä kyllä vain ruokkii masennusta. P'rseelle potkiminen on tehokkaampaa kuin jatkuva ymmärtäminen ja tukeminen. 

Tasapaino. Nöyryyttämällä toista ei synny mitään hyvää. Silti täytyy myös uskaltaa sanoa lujasti, että masennuksen kehästä täytyy ponnistella aktiivisesti ulos. Koettaa olla myönteinen mutta myös töniä kohti pientäkin tekemistä, aktiivisuutta.