Tunnetteko ihmisiä, jotka eivät osaa luopua tavaroista?

Mieheni, ikää 52v. Tavarasta luopuminen todella vaikeaa vaikka kyse olisi rikkinäisistä sukista. Autotalli on miehen valtakuntaa, en puutu siihen mitä sinne jemmailee mutta sisällä talossa ei säästellä mitään rikkinäistä, turhaa tai sellaista mitä mahdolliset lapsenlapset voivat ehkä tarvita 39 vuoden päästä.

Äitini keräsi rintamamiestalon ja kaksi kesämökkiä täyteen roinaa, esimerkiksi rikkinäisiä sukkahousuja ja muovisia jogurttipurkkeja. Nyt hän on hoitokodissa eikä muista enää tavaroitaan, joten niiden raivaaminen jää minun vastuulleni.

Kuka määrittelee, että mistä tavaroista pitäisi luopua?

Joku haluaa upouudet kalusteet, joku toinen vaalii vanhoja. Yhden mielestä vanhasta pitäisi luopua ja toisen mielestä ei. Kolmas ostaa koko ajan uutta ja "kierrättää" kiihtyvällä tahdilla tavaraa alta pois.

Jotenkin aloituksesta tulee fiilis, että ap:n mielestä pitäisi luopua, mutta joku on toista mieltä. Makuasioita.

Vierailija kirjoitti:

Äitini keräsi rintamamiestalon ja kaksi kesämökkiä täyteen roinaa, esimerkiksi rikkinäisiä sukkahousuja ja muovisia jogurttipurkkeja. Nyt hän on hoitokodissa eikä muista enää tavaroitaan, joten niiden raivaaminen jää minun vastuulleni.

Toisaalta tuo on helppoa, koska roina joutaa roskikseen. Mitäs teet jos aiemmat sukupolvet ovat ostelleet kaikenlaista hienoa, tyylikästä ja kivaa, mutta haluaisit itse päättää millä tavaralla itsesi ympäröit etkä elää edellisten sukupolvien museossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä joo. Syynä sodan jälkeiset ankeat ajat ja siitä opittu säästäväisyys.

Oliko 80-luku sodan jälkeistä ankeaa aikaa? Ap mainitsi 40 vuotta.

No se oli esimerkki. Ap

Oli miten oli, mainitsit kumminkin. Olisiko taas pitänyt lukea rivien välistä vai tunkeutua sun aivoihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä joo. Syynä sodan jälkeiset ankeat ajat ja siitä opittu säästäväisyys.

Oliko 80-luku sodan jälkeistä ankeaa aikaa? Ap mainitsi 40 vuotta.

No se oli esimerkki. Ap

Oli miten oli, mainitsit kumminkin. Olisiko taas pitänyt lukea rivien välistä vai tunkeutua sun aivoihin?

No jos ymmärtää mitä tms tarkoittaa niin ei tarvitse lukea rivien välistä tai tunkeutua kenenkään aivoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopilla on yksi huone melkein lattiasta kattoon täynnä leluja lastenlapsille. On siis omilta lapsiltaan säästänyt kaiken jo loput haalinut jostain kirppareilta odottamaan niitä lastenlapsia vuosikausia ennen ensimmäisenkään syntymää. No arvatkaa vaan jaksaako kukaan anopin lapsista alkaa kaivamaan löytyykö tuolta huoneesta edes mitään käyttökelpoista? Ei, mieluummin ostavat ihan omat lelut lapsilleen.

Miksi nuorille ei kelpaa kierrätysideologia eli ollaanko me kuusikymppiset siis ilmastonmuutoksen kannalta parempia kuluttajia, koska emme koko ajan osta uutta kuten nuoret tekevät?

Sivusta kommentoin, että kun puhutaan lasten leluista, on materiaalien turvallisuudella ja puhtaudella todella suuri merkitys. Meidän nykyvanhempienkin omassa lapsuudessa on käytetty materiaaleja, joita ei enää katsota turvallisiksi.

Ei ole hedelmällistä yrittää kohottaa itseään muita lyttäämällä, vain yhdestä näkövinkkelistä tarkasteltuna. Jostain syystä valitettavan paljon näkee tätä ilmiötä, että 50-70v ikäiset tylyttävät nykyvanhempia, ja nimenomaan samalla itseään kehuen. Ikävää käytöstä.

Jos se nyt sinua kiinnostaa, niin ostan myös käytettyä, lahjoitan meille tarpeetonta, enkä osta koko ajan uutta, vaan harkitsen hankintoja todella tarkkaan. Mutta en myöskään anna lasteni leikkiä 30-40 vuotta vanhoilla leluilla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, esimerkiksi minä olen tuollainen. Siksi meillä on edelleen ruokapöytä, joka hankittiin 40 vuotta sitten, 6 kpl tuoleja, jotka isoisän setä teki kansakoulussa vuonna 1927 ja lipasto, joka on kulkenut Iisalmesta Sortavalan ja Hangon kautta Lahteen ja edelleen minulle parin sukupolven matkassa.

Tämä on minun tapani pienentää hiilijalanjälkeäni: en tarvitse uusia tavaroita siksi, että on kiva saada uusia tavaroita. Vanhat on yhä käyttökelpoisia.

Tämä ketju ei kuitenkaan tainnut koskea käyttökelpoista tavaraa, vaan kelvotonta roinaa, joka joutaisi roskikseen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tunnen. Puolisolleni on lähes ylivoimaista heittää turhaa tavaraa menemään. Tuoreimpana esimerkkinä mainittakoon nyt sellainen puolen litran muovinen mittamuki, josta on kulunut ne desi-merkinnät pois. Meillä on kaksi muuta samanlaista, joissa merkinnät näkyvät ja kun eilen kysyin, että eikö tuo turha mittamuki, jolla ei voi edes mitata mitään, joutaisi jo kaatopaikalle, niin tuli sellainen tyrmistynyt reaktio, että: "No ei nyt vielä mihinkään pois heitetä". Sitä ei siis edes käytetä ikinä, se on täysin turha, mutta pois sitä ei voi heittää.

No eikö voi edes antaa kierrätyskeskukselle, laittaisivat ilmaislaatikkoon?

Nämä jotka ihmettelevät että miksi pitäisi luopua eivät varmaan koskaan ole nähneet sellaisen ihmisen kaappeja, jolla on tällaista ongelmaa.

Ei kyse ole siitä, että jollain on vanhaa tavaraa, vaan siitä että arvotonta ja täysin tarpeetonta ei hennota poistaa, vaikka siitä on haittaa (=kaapit niin täynnä että hyödyllisiä asioita ei löydä).

Minun mieheni ei pysty heittämään pois esim toista vanhaa kenkäänsä. Toinen kenkä halkesi, siitä kirjaimellisesti irtosi puolet, ja sen hän raskain mielin heitti menemään. Sen kengän pari on hapertunut ja kulunut, mutta ei sentään vielä haljennut, joten siitä ei voida luopua. Tuolla se nököttää vaatehuoneessa ja sekin pitää joka siivouksessa imuroida ja siirrellä. Niin kuin erittäin monet muutkin esineet.

Vähän aikaa sitten oli tutkimus että lapsuustraumoilla on yhteyttä hamstraukseen, ja näin se varmaan menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, esimerkiksi minä olen tuollainen. Siksi meillä on edelleen ruokapöytä, joka hankittiin 40 vuotta sitten, 6 kpl tuoleja, jotka isoisän setä teki kansakoulussa vuonna 1927 ja lipasto, joka on kulkenut Iisalmesta Sortavalan ja Hangon kautta Lahteen ja edelleen minulle parin sukupolven matkassa.

Tämä on minun tapani pienentää hiilijalanjälkeäni: en tarvitse uusia tavaroita siksi, että on kiva saada uusia tavaroita. Vanhat on yhä käyttökelpoisia.

Jos nuo huonekalut ovat kerran käyttökelpoisia, niin eihän niitä pitäisikään heittää pois ja näin ollen et taida olla ihan sitä ihmistyyppiä, jota ap tarkoitti.

Ap tarkoitti ihmisiä, jotka on säästäneet jopa 40v ikäiset kamat ja juuri niinhän minä olen tehnyt, hautonut vanhaa romua nurkissani. Uutta olisi saanut kaupasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tunnen. Puolisolleni on lähes ylivoimaista heittää turhaa tavaraa menemään. Tuoreimpana esimerkkinä mainittakoon nyt sellainen puolen litran muovinen mittamuki, josta on kulunut ne desi-merkinnät pois. Meillä on kaksi muuta samanlaista, joissa merkinnät näkyvät ja kun eilen kysyin, että eikö tuo turha mittamuki, jolla ei voi edes mitata mitään, joutaisi jo kaatopaikalle, niin tuli sellainen tyrmistynyt reaktio, että: "No ei nyt vielä mihinkään pois heitetä". Sitä ei siis edes käytetä ikinä, se on täysin turha, mutta pois sitä ei voi heittää.

Mä olen myös tuollainen. Kerran luin artikkelin, että vanhoista kuluneista muovikipoista voi liueta jotain ruokiin. Tämä sai minut heittämään kaikki kuluneet pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, esimerkiksi minä olen tuollainen. Siksi meillä on edelleen ruokapöytä, joka hankittiin 40 vuotta sitten, 6 kpl tuoleja, jotka isoisän setä teki kansakoulussa vuonna 1927 ja lipasto, joka on kulkenut Iisalmesta Sortavalan ja Hangon kautta Lahteen ja edelleen minulle parin sukupolven matkassa.

Tämä on minun tapani pienentää hiilijalanjälkeäni: en tarvitse uusia tavaroita siksi, että on kiva saada uusia tavaroita. Vanhat on yhä käyttökelpoisia.

Tämä ketju ei kuitenkaan tainnut koskea käyttökelpoista tavaraa, vaan kelvotonta roinaa, joka joutaisi roskikseen.

Ap ei kirjoittanut mitään kelvottomasta roinasta, missä vaiheessa juttu sellaisiin vaihtui.

Oma kokemus on sellainen, että tämän päivän roina on 30 vuoden kuluttua kysyttyä tavaraa kuten vaikka emalinen kahvipannu, joka kahvinkeitinten myötä katsottiin turhaksi joskus 1970-luvulla on nyt kysytty koriste- ja  käyttöesine. Moni viskoi aikanaan omansa roskiin, koska kuka sitä roinaa keräisi.

Anoppini ja mieheni. Ja tyttäreni, ikävä kyllä. Siis sellaista, että esim. uusista sukista leikattua hintalappua ei laiteta roskiin (eikä kierrätykseen). Eikä vanhoja rikkinäisiä sukkia, kenkiä, vaatteita, pyyhkeitä... Lista on loputon ja kaikkiin käy sama puolustustus: tätä voi vielä joskus tarvita.

Tunnen, itseni ja mieheni. Mitään oikeasti käyttökelvotonta romua ei tosin säilötä. Kerran vuoteen käydään myös kaapit ja varastot läpi, ja heitetään pois mitä ei ihan oikeasti-oikeasti voi enää tarvita. Sikäli kyllä ironista, että monesti tämän urakan jälkeen tulee eteen tilanne, että olisi sitä sittenkin tarvinnut jotakin poisheitettyä varaosaksi...

Moni mt-ongelma aiheuttaa tuota, esim. pakko-oireinen häiriö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, esimerkiksi minä olen tuollainen. Siksi meillä on edelleen ruokapöytä, joka hankittiin 40 vuotta sitten, 6 kpl tuoleja, jotka isoisän setä teki kansakoulussa vuonna 1927 ja lipasto, joka on kulkenut Iisalmesta Sortavalan ja Hangon kautta Lahteen ja edelleen minulle parin sukupolven matkassa.

Tämä on minun tapani pienentää hiilijalanjälkeäni: en tarvitse uusia tavaroita siksi, että on kiva saada uusia tavaroita. Vanhat on yhä käyttökelpoisia.

Tämä ketju ei kuitenkaan tainnut koskea käyttökelpoista tavaraa, vaan kelvotonta roinaa, joka joutaisi roskikseen.

Ap ei kirjoittanut mitään kelvottomasta roinasta, missä vaiheessa juttu sellaisiin vaihtui.

Oma kokemus on sellainen, että tämän päivän roina on 30 vuoden kuluttua kysyttyä tavaraa kuten vaikka emalinen kahvipannu, joka kahvinkeitinten myötä katsottiin turhaksi joskus 1970-luvulla on nyt kysytty koriste- ja  käyttöesine. Moni viskoi aikanaan omansa roskiin, koska kuka sitä roinaa keräisi.

Siis hilloat jotain kahvikannua 30 v? Muut luopuneet ja olo keveä.

Mutsini hoordaa. Kiitti vtusti, jää meidän kontollemme sitten kamojen roudaus kun siitä aika jättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autottomuus ja huonot kierrätysmahdollisuudet.

Käyhän sinulla jäteauto. Sinne vaan sekajätteeseen. Ja kaupassakäynnin yhteydessä niitä metalleja ja laseja kaupan kierrätysastioihin. Useimmissa kaupoissa on sellaiset. Ja jos ei ole,kunta on järjestänyt keräyspisteen jonnekin kaikkien,myös autottomien, saataville. Ja kun oikein avuttomaksi heittäydyt,työnnä kaikki sekajätteeseen-ohjeissahan on,että laitetaan sekajätteeseen,jos ei tiedä,minne kuuluisi...

Oon se alkuperäinen. Itseasiassa oon sahannu vanhan kolmen metrin sohvan rautasahan pätkällä jalkapallon kokoisiin paloihin Keravalla vuosina 2007-2008, että on turha urputtaa että olisin saamaton. Olen myös vienyt 100m vanhan ison putkitelkkarin 10kg läheisen vanhainkodin aulaan muina miehinä. Vika oli että tinaukset oli sulaneet liiasta kuumuudesta. 3x korjattu samasta syystä. Joskus kun piti siirtyä digin pariin. Lopettelin töllön katselun samoihin aikoihin ja siirryin aihe vapaalle.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki 40 ja 60 luvulla syntyneet on tällaisia. Niillä ei ollut silloin mitään. Nykyään taas niinpäin että 90+ syntyneet eivät edes halua tavaroita. Niille riittää tyyliin vaatekaappia ja tietokone. Mikä on hyvää kehitystä.

Suurin syy lienee palkkojen ankeus. Ostovoima on niin alhainen että ei edes nelikymppisenä ole saanut ostettua sänkyäkään. Kaikki on rikkaiden buumereiden vanhaa ylijäämäkamaa nurkissa. Palkkojen mataluus vaikuttaa moneen asiaan.