Te jotka olette pysyneet/palanneet kotiseudulle
opintojen jälkeen ja olette tarpeeksi sosiaalisia ettette välttele entisiä koulukavereita lapsuudesta ja nuoruudesta, tuntuuko kotiseutu pieneltä ja kotoisalta? Vaikka ajaessanne autolla eri puolilla kotikaupunkia voitte ajatella "Emmi on tossa päiväkodissa lastentarhanopettajana", "Maiju pyörittää nykyään tuolla metsikön laidalla olevassa rakennuksessa pieneläinklinikkaa", "Tuossa K-raudassa se Tapsa on myyjänä", "Katrin kahvila on tuossa kadunkulmassa" jne.
En itse koskaan palannut, päinvastoin muutin vielä isompaan kaupunkiin valmistuttuani. En tunne ketään ja kaikki paikat ovat vieraita. Joskus tuntuu Kokkola. Toisaalta en koskaan ollutkaan mukana kotiseutuni porukoissa kovin tiiviisti.
Kommentit (5)
Jäin Helsinkiin ja täällä on melkein koko lukioporukkani parissa kaupunginosassa. Jos maalla ollaan kotiseuturakkaita, niin eipä moni Töölöstäkään pois muuta.
Kuulostaa ahdistavalta. Oikein kurkkua kuristaa kun ajattelen että joka paikka täynnä tuttuja naamoja. Onkohan minussa jotain vikaa 😐
Olin muutaman vuoden pois ja en tunnista enää ketään. Hyvin harva mun ikäiseni tänne on jäänytkään, kaikki ovat joko yli 10 vuotta nuorempia tai reilusti vanhempia.
Kotoisalta kyllä tuntuu kun samoja maisemia tuijotellut koko ikänsä.
Aika harva lapsuuden tuttu on täällä, lapsuuden ystävistä ei kukaan, toisaalta olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa en takuulla olisi tekemisissä, jos olisin koko ikäni täällä asunut. Ja heihinkin tutustuin vasta kun myös työt siirtyivät tänne. Tämä on isomman kaupungin kehyskunta eli aika monen nukkumalähiö.
Kokkola=kolkolta