Mulla on ollut niin paljon riitoja viimeaikoina poikani kanssa, että nykyään mua edes ärsyttää nähdä koko poikaa.

Vierailija kirjoitti:

Poika asui meillä opiskeluaikanaan ollessaan noin 24-vuotias tultuaan tälle paikkakunnalle harjoittelutyöhön. Oli siis asunut opiskelupaikkakunnalla muutaman vuoden.

Kyllähän siinä käämi kärysi puolin toisin, kun kaikessa huushollihommassa sai patistaa ja tekeminen oli laiskaa löntimistä.

Nyt hän on jokusen vuoden vanhempi ja asennoituu ihan eri tavalla. Siinä menee aikansa ennen kuin ovat aikuisia ja osaavat asettua muiden asemaan.

Sanasi lohduttavat, vaikka omat parikymppiseni asuvat jo omillaan. Ehkä he vielä kehittyvät.

T. Nro 16

En keksinyt muuta kuin antaa tilaa ja ottaa tilaa. Ärsytimme toisiamme puolin ja toisin pelkällä olemassa ololla. Meni ohi aikanaan.

Paha äiti.

Varmaan aistii tuon että oot ärsyyntynyt häneen. Mun mies on samanlainen ja kyllä oma päivä menee aina pilalle kun kotiin tullessa aistii, että mua ei sinne haluta.

Kun teini valittaa, niin katsot vaan häntä hiljaa, vähän kuin itkevää vauvaa (sillä sehän se on) ja annat siinä tilanteessa omien tunteiden tulla ja mennä antamatta niille painoarvoa.

Provosoit lapsen kiukkua lähtemällä mukaan lapselliseen riitelyyn. Minä en riitele lasteni enkä kenenkään muunkaan kanssa eikä se tarkoita sitä, että olisin kaikesta samaa mieltä tai tunteita ei saisi näyttää. Ainoa ohjeeni on siis: Ala käyttäytyä kuin aikuinen sen sijaan, että kiukuttelet kuin teini.

Sinulla on selvästi sisäistettyä miesvihaa ja purat sen poikaasi. Olet kamala äiti.