Jos pari kauan yhdessä, mutta EI kihloissa, onko rakkautta?

Sellainen rakastavaisten juttu, että ollaan " tosissaan" . Yleensänhän myös hääpäivä päätetään samalla, ja ihan kiva että on se kihlasormus " merkkinä" siitä, että ollaan menossa naimisiin:) Monestihan parilla menee jopa vuosia, ennen kun itse häitä juhlitaan, vaikkapa siksi että tahdotaan isot juhlat ja niihin säästetään rahaa. Tai sitten työ/lapset pitävät niin kiireisiä, ettei juhlia ehdi järjestää tmv.

Ja kaikki eivät halua mennä naimisiin!

lähinnä halutaan ne sormukset (avoliitossa) muttei kuitenkaan olla ihan varmoja että voisko ton kanssa nyt naimisiin mennä. tarkoitan siis pareja jotka menee kihloihin muttei naimisiin lyhyen ajan sisällä kihlauksesta.

about 5-6 vuotta ja juuri vähän aikaa sitten mietin, että mies ei kumminkaan taida ihan 100% olla sitoutunut suhteeseen, kun rinkulaa ei sormeen ilmesty. Ajattelin itseni sen naisen asemaan ja tuntui pahalta. Uskon, että suurin osa naisista sormuksen haluaisi ja se on mies, jota ei kihlat/avioliitto kiinnosta.

Tähän, jos mihin, sopii sanoa, että pitäkää nyt helvetti vaan huoli omasta elämästänne! Oikeesti, eikö todellakaan ole parempaa tekemistä ihmisellä kuin kyylätä muiden sormuksia tai niiden puutetta?

Tarkoitan, omassa lähipiirissäni ne " täydelliset parit" ovat kaikki kihlautuneet, minä edelleen odotan sormusta:( Väkisinkin tulee mieleen, että eikö mies sittenkään ole 100% sitoutunut meidän suhteeseen. Yhteisiä vuosia siis takanan jo kuusi, ja emme ole mitään teinejä olleet tavatessamme. Häistä joskus ollut puhetta, tosin -sitten joskus- meinigillä, ei mitenkään -ensi kesänä- tmv.

rituaalit merkkaa mitään. Yleensä ja toivottavasti molemmat osapuolet ovat samanlaisia ettei toinen epäile rakkautta. Ihmisä on monensorttisia nääs.

Tosin se oli mies joka sanoi, että kun kihlat ostetaan niin sitten päätetään hääpäivä samantein. Ja häät oli pidettävä 2 vuoden sisällä.

ja hyvin menee...että ei sormukset autuaaksi ketään tee.

Nyt on kyllä käsitteet sekaisin. sormuksen osto nimettömään ei ole kihlaus. Kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta.

Ja suoraan naimisiinmenoa ei ole, koska vähintään 7 päivää aiemmin on hankittava esteettömyystodistus, missä puhutaan kihlaparista, koska ovat sopineet menevänsä naimisiin.



En ymmärrä tällaista sormusmaniaa. Itse ns. kihlauduimme 2 viikon päästä tapaamisestamme. Eli sovimme menevämme naimisiin. Sormuksia emme koskaan ostaneet. Meidät vihittiin vajaan vuoden päästä tapaamisesta, mutta emme siis silti menneet suoraan naimisiin, vaikka ei ollut sormuksia.

Harva tietää meidän olevan edes naimisissa, koska meillä ei edelleenkään ole sormuksia ja kummallakin on oma sukunimi. Meidät vihittiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa.

näin mieheni että toi se on. Me ollaan ihan erilaisia, mutta yhdessä on pysytty yli 20 vuotta. Avoliitosta oltais erottu varmaan 1000 kertaa, mutta naimisissa on jotenkin molemmat sellaisessa ketjussa toiseen että sitä on pakko yrittää enemmän molempien yhteiseksi hyväksi. Ja oltiin silloin kakskymppisiä, kun tavattiin.

ettei kihlaus/naimisiin meno ole kaikille " se juttu" , mutta miksi se jolle asialla EI ole merkitystä, ei voisi joustaa sen vuoksi jolle asia on tärkeä...?

Kihlauksella ei ole mitään merkitystä, jos ei aio mennän naimisiin lainkaan. Kihlaus on vain lupaus naimisiin menosta ja jos se ei ole suunnitelmissa, niin silloin sillä ei ole mitään merkitystä.



Jos menee naimisiin ennen kuin perustaa perheen miehensä kanssa, niin silloin naimisiin menolla on se perinteinen merkitys eli perheen perustaminen miehen kanssa.



Jos taas on jo perustanut perheen eli muuttanut yhteen miehen kanssa, niin silloin avioliitolla ei ole enää muuta merkitystä kuin vain korkeintaan juridinen merkitys. Jos ei välttämättä halua olla juhlien keskipiste, niin silloin isoilla häillä ei ole mitään merkitystä. Mielestäni ei kannata mennä naimisiin, jos on asunut yhdessä jo pitkään miehenä ja vaimona. Tietysti jos on jokin omaisuudentapainen, jonka haluaa perimisjärjestyksen haluaa turvata, niin silloin voi käväistä maistraatissa, jotta perimisjärjestys menisi puolison kautta.

en ole uskovainen (ja tarkoitankin nyt siviili vihkimistä;)

Hääjuhla tavallaan sinetöi suhteen (vaikkei se edes varsinainen juhlatilaisuus olisi, kakkuineen ja vieraineen.) Mutta myös juridisista syistä, sillä yhteistä omaisuutta voi vuosien saatossa kertyä, vaikka sitä ei vielä olisikaan.



Toinen asia mikä liittyy tuohon, että naimisiin kannattaa mennä heti tai olla menemättä, en ole siitä ihan samaa mieltä... Esim. minun ja mieheni suhde alkoi varsin " huonosti" (HUOM: emme pettäneet yhdessä ketään, saatikka toisiamme!) mutta alkuun kuitenkin " vanhat haamut" ja kaikenlaiset vastoinkäymiset vaivasivat suhdettamme. Olimme ehkä hiukan " epäkypsässä" tilassa suhten aloittamiseen, emme ikämme puolesta (+/-30vee olimme).



Jotenkin vain sinnittelimme yhdessä. Olimme moneen otteeseen eroamassa, riitelimme kun hullut, kävimme pari kertaa hiukan jopa toisiimme fyysisesti kiinni;) mutta jotenkin vain jaksoimme jatkaa... Oli niin paljon älyttömiä pikku juttuja, jotka vaivasivat milloin mistäkin syystä... No, en itsekkään tajua jälkikäteen MIKÄ meidät piti yhdessä!?:)



Kai se oli RAKKAUS!:) Sillä nykyään suhteemme on mitä täydellisin, en pysty enää kuvitelemaan alkuaikoja, nykyään sellaiset riidat ymv. eivät tulisi edes mieleen... Meissä oli vain jotain, mikä vetosi toisimme, sitä ei osaa selittää... Jaksoimme aina pahojenkin juttujen jälkeen jatkaa (en ymmärrä millä voimin, jollakin yliluonnolisilla...;)

Varmaan kaikki läheiset kaverimme kehoittivat, jopa koittivat pakottaa meitä eroamaan, mutta vaikeuksien kautta pääsimme voittoon:)



Ja HUOM: Emme olleet toisistamme läheisriippuvaisia tmv!



Joten en ihmettele jos joku ei mene heti naimisiin;) Meillä meni pari vuotta alkutaisteluissa, niiden jälkeen elomme on ollut jo monta vuotta ihanaa ja auvoista, sekä ennen kaikkea rauhallista aikaa:) Nyt on avioliiton ja lasten aika:) Oikeastaan on ehkä parempi että juttu menee näin, yleensä ongelmat tulevat parisuhteeseen vasta myöhemmin... Minä en usko että kohtaamme enää mitään suuria ongelmia, me olemme taistelumme taistelleet, ja nyt on rakkauden aika...;)

Hei,

Itse olin 6 vuotta miehen kanssa, joka ei mennyt kanssani kihloihin etc. Kun asiasta joskus puhuimme, sanoi hän " että häntä ahdistaa sellainen" ja muuta semmoista. no, yritin ymmärtää asiaa, mutta täytyy sanoa, että pahalta tuntui, kun muut avioituivat, saivat lapsia ja sen semmoista. Joskus ihmettelin, mikä häntä siinä ahdistaa, olemme olleet vuosia yhdessä ja muuta. Mutta riidaksihan se aina meni. Hän sanoi vaan " Että sitten kun tuntuu siltä" tai muuta vastaavaa. No, lopulta hän jätti minut sitten tosi kylmästi, kun olin lähdössä junalle, niin ystävällisesti junaan noustessa ilmoitti, että se on loppu nyt...Ei ollut rohkeutta muuten ilmoittaa! TUntuu nyt jälkikäteen käsittämättömältä moinen, miten olen vuosia ollut ko. miehan kanssa ja koettanut ymmärtää! En nyt tajua sitäkään, että heti tulisi rynnätä kihloihin ja muuta, mutta ajallaan! Tuosta on onneksi kulunut jo 4 vuotta. Nyt olen toukokuussa mennyt naimisiin ja odotamme vauvaa.

Meillä kummallakin oli perusajatus, että kihloihin ja naimisiin meno kuuluu parisuhteeseen siinä vaiheessa, kun ollaan varmopja, että tässä se on. mies vaan on hitaasti lämpenevää ja vielä hitaammin päättävää sorttia, joten kihloihin menimme 2.5 vuoden seurustelun jälkeen ja siitä häihin meni vielä 3.5 vuotta... Tosin välissä oli vaiheita, että asuimme töiden takia eri mantereilla sun muuta. Eli voi olla tosissaan ja haluta sitoutua, mutta joskus se vaan kestää, varsinkin miehillä. En usko, että se meillä olisi ollut epäilyä, mutta tuntuu, että mies vain odotti jotain jumalallista varmuuden tunnetta asiasta. Lopulta kai tajusi, etei sellaista tule ikinä minkään päätöksen suhteen.



Avioliitto on järkevä jo ihan perintöasioiden kannalta. Ja kyllä inullekin sillä on symbolinen merkitys, vaikken uskovainen olekaan. Enemmän kulttuurinen juttu.

menivät naimisiin eli 10v. yhteistä taivalta ennen papin aamenta. Tässä suhteessa on tosin niin päin että emäntä sanelee tahdin...



Me mentiin miehen kanssa kihloihin 1v2kk tuntemisen jälkeen, kihlat tuntui ihan fiksulta ratkaisulta koska ostettiin silloin yhteinen koti ja molemmat halusivat kihlautua. Naimisiin menimme sitten kaikessa hiljaisuudessa maistraatissa 6kk kihlauksen jälkeen. Olemme todella onnellisia ja edelleen yhdessä :)



Olen ihan sitä mieltä että rakkaus ei suojele avioliittoa vaan avioliitto suojelee rakkautta! Aviolitton kautta sain itse ainakin sen varmuuden että tuo toinen ihminen haluaa aikuisten oikeasti olla minun kanssa vaikka aina ei niin ruusuista yhteiselo olekaan.



Mieti tarkkaan mitä elämältäsi haluat, jos itse haluat naimisiin ja kumppanisi ei niin oletko silloin sen oikean ihmisen kanssa?

mutta miestä ei kiinnosta mennä naimisiin. Sanoo, että joskus sitten. Ei häntä kiinnosta alkaa juhlia järjetämään.. ym ym..



Mutta kyllä musta välillä tuntuu siltä, että hän ei aio mennä kanssani naimisiin... =( vaikka itse kovasti haluaisin.



Välillä tuntuu siltäkin, että hän ei rakasta minua, mutta väittää ja näyttää rakastavansa. =) Ehkä se onkin pääasia. Eikä se naimisiinmeno. =) Pääasia, että ollaan onnellisesti yhdessä. =)

Mekin ollaan oltu kimpassa 7 vuotta. Äpäriä on hankittu ja talo, koira ja pari autoa.



Kihloihin mennään KUN sovitaan HÄÄPÄIVÄ. Naimisiin menosta puhutaan ihan luonnollisesti ja tehdään siitä meijän parisuhdetta juhlistava mukava kekkeri sukulaisille ja kavereille. Lapset pääsee käveleen omin jaloin alttarille. Näen sen silmissäni.. :D



Musta on tosi outoa että mennään kihloihin rakkauden ensihuumassa.

-Mää oon ainakin aina ensihuumassa ollu ihan sekasin rakkaudesta, sitten se kaatuu pian ja jos olis ollu kihloissa niin nolottaisi erota.



Mutta tapansa tosiaan kaikilla. Pääasia että parisuhde on onnellinen.



Me mennään naimisiin, uskon miehen rakkauteen ja rakastan miestäni. Ihan se ja sama mulle mitä muut ajattelee jos me nyt ei olla kihloissa. Yhdessäpysyminen on meille se tärkein. Ei onko sormuksia, ja eikös kihloissa voi olla ilmankin sormuksia??

että toinen ikään kuin odottaa josko joku parempi ilmaantusi kuviohin. Useinhan tällaisilla vuosikausia seurustelevilla käykin sitten niin, että kun toinen (=nainen) saa sitten painostettua toisen menemään kihloihin/naimisiin, sen jälkeen pian tuleekin yllätysero. Tunnnen useita tällaisia tapauksia.