Lue keskustelun säännöt.
Kävin katsomassa Helsingin kaupungin teatterissa näytelmän ja mietin, että tuleekohan näyttelijöille koskaan työpaikkavitutus
05.02.2023 |
Eli leipääntyminen siihen näyttelemiseen illasta toiseen samaa juttua. Tietty noi jotku esitykset pyörii vain muutaman kuukauden. Mutta minkälaista näyttelijän työ on jos sitä tekee useamman vuoden?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Olavi Uusivirtakin näytti niin pieneltä. Luulin, että olisi isompi. Söpö poika sekin ja ihan hyvin veti, vaikka ei ole vissiin siis näyttelijä ammatiltaan.
Melkein toivoisin, että Sxxxxxxxxxc.
Olavi Uusivirta on teatterikorkean käynyt. Muuhun en ota kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavis luulee että taiteilijoiden työ ei ole työtä.
Uutinen : taiteilijan työ on työtä.
Mikä näytelmä? Kyllähän se puuduttaa tehdä 20-40 iltaa ja samassa talossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ kuin työ joskus leipääntyy kai jokainen omaan työhön ei se sen kummempaa kellään ole
Miten näyttelijä psyykkaa itsensä siellä takahuoneessa, että no nii taas mennään. Onko se sitä tyyliin, että tulipa tonnin sähkölasku, mutta show must go on.
Miten itse jaksat käydä töissä? Sama se on joka työssä, mikä ketäkin motivoi milloinkin.
Toistatko sinä työssä samoja lauseita ja saat aina saman vastauksen, vähän niinkuin Päiväni murmelina? Puuduttavassa asiakaspalvelutyössäkin sentään joskus on kivoja asiakkaita, jotka voi antaa kiitosta. Tosin onhan nuo näyttelijätkin sanoneet, että yleisön reaktioilla on sama vaikutus. Saa tsemppausta kun kuulee naurua ja taputusta.
(ei ap)
Brigit Bardot´n elämäkerrassa hän kertoi, että kokeiltuaan perusteatterityötä hän totesi näyttelemisen elokuvissa voittavan edellä mainitun about 100-0. Elokuvissa kohtaukset kuvataan kerran (toki joitakin voidaan tehdä useamminkin), mutta siinä sitten ovat. Elokuvat leviävät myös ihan eri tavalla katsojien ulottuville. Hän valitsi siis jo ihan nuorena mieluummin elokuvan kuin teatterin. Kaikille tällainen valinta ei tietenkään ole edes realistista. Etenkään Suomessa, jossa pienet taidepiirit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka työssä on omat hyvät ja huonotkin puolensa.
Kyllä tulee, ihan samin kun muusikoillakin on keikkoja ja päiviä jolloin ei vois vähempää kiinnostaa soittaa yhtään mitään,
mutta kun ihmiset on ammattilaisia alalla kun alalla niin ne huonotkin päivät ja pidemmätkin ajat pystyy suoriutumaan kiitettävästi, vaikka päässä tuntuis et hitto kun olisin muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No aivan varmasti leipiintyy, ihan kuten missä tahansa duunissa. Ja itse asiassa Helsingin kaupunginteatterin hassunhauskojen farssien osalta olen monta kertaa miettinyt, miten esim. Santeri Kinnunen ja Asko Sarkola niitä jaksavat. Aina sama kaava: kohelletaan, mies pukeutuu hameeseen ja pari pikkutuhmaa juttua geneerisen juonen ympärillä. Yleisönä lähes ainoastaan 60 + ikäisiä naisia, usein yhdistysten tai harrastusporukoiden kevät-/syys-/pikkujouluretki.
Vaikea ymmärtää, mikä tuossa genressä yleisöä vetää, mutta ilmeisesti ovat vaan tosi suosittuja, kun vuodesta toiseen noita vetävät.
Kyllä viihde ja höpsötys myy. Vakava taide on ain marginaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoin kerran My Fair Ladyn. Olin kuolla tylsyydestä.
Kyllä se veetutus mulle katsojana tuli. Ainakin silloin 5 v sitten, kun tytär hommasi meille liput. Ja se näytelmä jatkui ja jatkui ja . . .
Onneksi pääsin pois elävänä. Toiste en mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ kuin työ joskus leipääntyy kai jokainen omaan työhön ei se sen kummempaa kellään ole
Miten näyttelijä psyykkaa itsensä siellä takahuoneessa, että no nii taas mennään. Onko se sitä tyyliin, että tulipa tonnin sähkölasku, mutta show must go on.
Miten itse jaksat käydä töissä? Sama se on joka työssä, mikä ketäkin motivoi milloinkin.
Toistatko sinä työssä samoja lauseita ja saat aina saman vastauksen, vähän niinkuin Päiväni murmelina? Puuduttavassa asiakaspalvelutyössäkin sentään joskus on kivoja asiakkaita, jotka voi antaa kiitosta. Tosin onhan nuo näyttelijätkin sanoneet, että yleisön reaktioilla on sama vaikutus. Saa tsemppausta kun kuulee naurua ja taputusta.
(ei ap)
Toisaalta näyttelijä joutuu varmasti keskittymään työhönsä aika paljon enemmän kuin joku kassa. Ainakin itse mitä olen kassalla tai asiakaspalvelussa työskennellyt, niin se on 95% kuitenkin aika aivot narikkaa -hommaa, josta helposti myös tulee Päiväni murmelina -fiilikset. Näyttelijän pitää olla hereillä ja läsnä joka hetki näytelmässä. Tuskin siinä tylsää tulee. Ja toisekseen, ei yksikään esitys ole täysin samanlainen, vaikka samaa käsikirjoitusta läpi tahkotaankin.
Eekä ou kun kaapunninteatter!