Kesä 2023. Mitä reissuja ja lomamatkoja olette jo suunnitelleet?
Kommentit (282)
Pyöräilen lähiseudulla. Matkabudjetin söi sähköyhtiö ja ruokakauppa.
Heinäkuussa Tallinnaan ja Pärnuun. Elokuussa viikonloppureissu Stadiin.
Lähijunalla Keravalle ja ehkä Onnibussilla Kouvolaan
Norjaan lähdetään taas kesäkuulla, tullaan elokuun loppupuolella.
Napoli vähän hotsittaisi elokuussa, keväällä mennään Lontooseen ja se on jo suunniteltu / kaikki liput varattu yms.
Miksi kesä? Mä matkustan ympäri vuoden. Keväällä Etelä-Koreaan.
Mallorcan itäpuolelle on varattu viikko heinäkuulle.
Pari lappua ja korillinen sieniä, eikä tarvitse lähteä matkalle lentokentän kautta.
Lomalle Lissaboniin ja yksi yö ollaan Sintrassa. Viikon matka ja sen lisäksi viikonloppureissu kotimaassa.
Sinne minne polkupyörällä pääsee ja riippukeinun voi virittää. Vähän viiniä leiliin ja pari sätkää lihaskipuihin.
En mitään. Ei ole seuraa. Yksin ei huvita kauemmas lähteä.
Huhtikuu Italiassa, samoin 5vkoa kesällä ja samoin syksyllä. Muita reissuja ei vielä mietitty
Huhtikuussa 2:ksi viikoksi rodokselle. Syksyllä myös rodokselle tarkoitus lähteä.
Ei ole vielä suunnitelmia, mutta mikäli maailma ei sotien tai pandemian takia mullistu, niin ainakin toukokuussa noin viikoksi ulkomaille ja kesällä uudestaan. Kolmen vuoden kotimaanmatkailu (vain kolme ulkomaanmatkaa sitten kevään 2020) riittää jo.
Inhoan suomalaista epäjuhlaa eli juhannusta, joten matkustan aina silloin ulkomaille. Viime vuonna olin juhannuksen Englannissa, tänä vuonna Espanjassa.
Keväällä kotimaata ristiin ja rastiin. Heinäkuussa kierros pohjoismaissa, Islanti jää kierroksesta pois.
Rovaniemeltä Hellsinkiin asti junalla. Asemalta Oodiin, vauvanvaunuissa omat eväät mukana.
Pakkohan se Oodin ilmapiiri on kokea.
Talvilomalla Espanjaan 🌞
Huhti -ja toukokuussa keski-Euroopan reissut ja lokakuussa , Madonnaan katsomaan.
Kesäloma vielä auki, kotimaan kesäkin kiinnostaa
Keväälle joku kaupunkiloma ja kesällä kolmeksi viikoksi kreikkaan.