Lue keskustelun säännöt.
Luovasta kirjoittamisesta tietävät, kysymys teille!
04.02.2023 |
Ideoin romaania, jota alan pian kirjoittaa. Päähenkilö on n. 8-9-vuotias poika. Kyse on muistelmamainen sävyltään, mutta silti romaani. Onko se sitten autofiktiota.
Miten kirjoitan tuon ikäisestä pojan näkökulmasta? Minä muodossa tietysti, mutta missä aikamuodossa? Lapsuus aiheuttaa tiettyä haasteita imperfektille, joten pitäisikö kirjoittaa preesensissä? "Isäni itkee sängyllä ja tiedän, miksi." Vai. "Isäni itki sängyllä ja tiesin, miksi".
Täytyy ottaa huomioon kertojan nuori ikä. Jos kirjoitan imperfektissä, muistelen siis kaukaa (aikuisuudesta) enkä voi muistaa ihan kaikkea noin nuorelta, koska niitä ei voi yksinkertaisesti muistaa. Jos siis kirjoitan tarkasti, niin eikö se olisi silloin epäuskottavaa ja preesens parempi.
Jos kirjoitan preesensissä, niin kirjoitan vain sen minkä näen ja ryyditän sitä muistoilla. Se sopisi paremmin - ehkä.
Tajusiko kukaan mitä tarkoitan? Miten tekisitte?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Aikamuotoa olennaisempaa on, että osaat kertoa tarinan niin, että se kiinnostaa lukijaa.
Aikamuoto on aika oleellinen hyvän tarinan rakentamisessa ja osa kirjoitustaitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos päähenkilö muistelee aikaa, jolloin oli lapsi, sävy on täysin erilainen kuin jos seurataan lapsen elämää hänen näkökulmastaan silloin kuin hän on 8-vuotias. Aloituksestasi jäi vähän epäselväksi kummasta tässä olisi kyse.
Lapsen näkökulmasta voi sinänsä kirjoittaa missä aikamuodossa tahansa, tai kolmannessa persoonassa.
Jos kyse on jonkinlaisesta muistelusta, mennyt aikamuoto minä-muodossa sopii yleensä paremmin.
Ideana oli kirjoittaa nimenomaan lapsen näkökulmasta kun hän on 8-vuotias. Hänen havainnoistaan, jotka paljastavat lukijalle enemmän kuin tuolle lapselle jne. Koska aikuinen lukija tajuaa miksi asioita tapahtuu, poika ei siihen vielä pysty. Paitsi vähitellen oppii, koska totuus tulee silmille. Siksi ajattelin, että preesens olisi ehkä sopivin.
ap
Siinä tapauksessa kumpi tahansa aikamuoto voisi olla sopiva riippuen siitä, millaisen tunnelman haluat luoda. Haluatko, että lukija kokee, että tämä kaikki tapahtuu juuri nyt? Silloin preesens voi olla sopiva vaihtoehto.
Toisaalta, jos tapahtumat sijoittuvat 80-luvulle, kyse on myös historiallisesta fiktiosta, jolloin imperfekti olisi tavallisempi vaihtoehto. Historiallinen fiktio preesensissä on tosin sinällään myös ihan kiinnostava ajatus, mutta vaatii kirjailijalta kykyä viestiä lapsen havaintojen kautta lukijalle, että elämme 80-lukua.
Itse kirjailijana suosittelisin noudattamaan vaistoasi. Kertooko tarina itseään sinulle preesensissä vai imperfektissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamuotoa olennaisempaa on, että osaat kertoa tarinan niin, että se kiinnostaa lukijaa.
Aikamuoto on aika oleellinen hyvän tarinan rakentamisessa ja osa kirjoitustaitoa.
On tietysti, mutta hyvä kirjoittaja osaa kirjoittaa tarinan "väärässäkin" aikamuodossa, huono kirjoittaja ei kummassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos päähenkilö muistelee aikaa, jolloin oli lapsi, sävy on täysin erilainen kuin jos seurataan lapsen elämää hänen näkökulmastaan silloin kuin hän on 8-vuotias. Aloituksestasi jäi vähän epäselväksi kummasta tässä olisi kyse.
Lapsen näkökulmasta voi sinänsä kirjoittaa missä aikamuodossa tahansa, tai kolmannessa persoonassa.
Jos kyse on jonkinlaisesta muistelusta, mennyt aikamuoto minä-muodossa sopii yleensä paremmin.
Ideana oli kirjoittaa nimenomaan lapsen näkökulmasta kun hän on 8-vuotias. Hänen havainnoistaan, jotka paljastavat lukijalle enemmän kuin tuolle lapselle jne. Koska aikuinen lukija tajuaa miksi asioita tapahtuu, poika ei siihen vielä pysty. Paitsi vähitellen oppii, koska totuus tulee silmille. Siksi ajattelin, että preesens olisi ehkä sopivin.
ap
Siinä tapauksessa kumpi tahansa aikamuoto voisi olla sopiva riippuen siitä, millaisen tunnelman haluat luoda. Haluatko, että lukija kokee, että tämä kaikki tapahtuu juuri nyt? Silloin preesens voi olla sopiva vaihtoehto.
Toisaalta, jos tapahtumat sijoittuvat 80-luvulle, kyse on myös historiallisesta fiktiosta, jolloin imperfekti olisi tavallisempi vaihtoehto. Historiallinen fiktio preesensissä on tosin sinällään myös ihan kiinnostava ajatus, mutta vaatii kirjailijalta kykyä viestiä lapsen havaintojen kautta lukijalle, että elämme 80-lukua.
Itse kirjailijana suosittelisin noudattamaan vaistoasi. Kertooko tarina itseään sinulle preesensissä vai imperfektissä?
Kiitos vastauksesta.
Tarina kertoo minulle itseään imperfektissä, koska se pohjaa muistoihini. Mutta ideana on kuitenkin historiallinen fiktio preesensissä, lapsen havainnot ja sitä kautta lukijan ymmärrys. Lapselle tapahtuu asioita, jotka hän toteaa ymmärtämättä itse niitä laajemmin ikänsä vuoksi, mutta lukija aikuisena tajuaa miksi ja on tavallaan tietoisempi lapsen tilanteesta, mikä luo odottavaa jännitettä. Ainakin jollakin tasolla. Hahmo kuitenkin kehittyy ja alkaa vähitellen itsekin tajuta miksi eräitä asioita tapahtuu, miksi näin toimitaan ja miksi se sattuu hänelle. Se taas herättää hänessä erilaisia tunteita jotka vaikuttavat jatkoon. Jne.
No, mutta tämä tästä nyt. Nolottaa kirjoittaa tällaisia kysymyksiä, mutta ajattelin vaan kysyä jos täällä on vaikka ammattilaisia tai kovemman luokan harrastelijoita joita huvittaa vastata.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos päähenkilö muistelee aikaa, jolloin oli lapsi, sävy on täysin erilainen kuin jos seurataan lapsen elämää hänen näkökulmastaan silloin kuin hän on 8-vuotias. Aloituksestasi jäi vähän epäselväksi kummasta tässä olisi kyse.
Lapsen näkökulmasta voi sinänsä kirjoittaa missä aikamuodossa tahansa, tai kolmannessa persoonassa.
Jos kyse on jonkinlaisesta muistelusta, mennyt aikamuoto minä-muodossa sopii yleensä paremmin.
Ideana oli kirjoittaa nimenomaan lapsen näkökulmasta kun hän on 8-vuotias. Hänen havainnoistaan, jotka paljastavat lukijalle enemmän kuin tuolle lapselle jne. Koska aikuinen lukija tajuaa miksi asioita tapahtuu, poika ei siihen vielä pysty. Paitsi vähitellen oppii, koska totuus tulee silmille. Siksi ajattelin, että preesens olisi ehkä sopivin.
ap
Siinä tapauksessa kumpi tahansa aikamuoto voisi olla sopiva riippuen siitä, millaisen tunnelman haluat luoda. Haluatko, että lukija kokee, että tämä kaikki tapahtuu juuri nyt? Silloin preesens voi olla sopiva vaihtoehto.
Toisaalta, jos tapahtumat sijoittuvat 80-luvulle, kyse on myös historiallisesta fiktiosta, jolloin imperfekti olisi tavallisempi vaihtoehto. Historiallinen fiktio preesensissä on tosin sinällään myös ihan kiinnostava ajatus, mutta vaatii kirjailijalta kykyä viestiä lapsen havaintojen kautta lukijalle, että elämme 80-lukua.
Itse kirjailijana suosittelisin noudattamaan vaistoasi. Kertooko tarina itseään sinulle preesensissä vai imperfektissä?
Kiitos vastauksesta.
Tarina kertoo minulle itseään imperfektissä, koska se pohjaa muistoihini. Mutta ideana on kuitenkin historiallinen fiktio preesensissä, lapsen havainnot ja sitä kautta lukijan ymmärrys. Lapselle tapahtuu asioita, jotka hän toteaa ymmärtämättä itse niitä laajemmin ikänsä vuoksi, mutta lukija aikuisena tajuaa miksi ja on tavallaan tietoisempi lapsen tilanteesta, mikä luo odottavaa jännitettä. Ainakin jollakin tasolla. Hahmo kuitenkin kehittyy ja alkaa vähitellen itsekin tajuta miksi eräitä asioita tapahtuu, miksi näin toimitaan ja miksi se sattuu hänelle. Se taas herättää hänessä erilaisia tunteita jotka vaikuttavat jatkoon. Jne.
No, mutta tämä tästä nyt. Nolottaa kirjoittaa tällaisia kysymyksiä, mutta ajattelin vaan kysyä jos täällä on vaikka ammattilaisia tai kovemman luokan harrastelijoita joita huvittaa vastata.
ap
Jos tarina tuntuu tulevan luonnostaan preesensissä, lähtisin sillä liikkeelle. Sen voi aina myöhemmissä käsikirjoitusvaiheissa muuttaa. Kyseessä on ilmeisesti vasta ensimmäinen versio käsikirjoituksesta, joten tärkeintä on saada ajatukset paperille (tai nykyään ruudulle), ja sitten lähteä sitä muokkaamaan. Onnea matkaan ja luomisen iloa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos päähenkilö muistelee aikaa, jolloin oli lapsi, sävy on täysin erilainen kuin jos seurataan lapsen elämää hänen näkökulmastaan silloin kuin hän on 8-vuotias. Aloituksestasi jäi vähän epäselväksi kummasta tässä olisi kyse.
Lapsen näkökulmasta voi sinänsä kirjoittaa missä aikamuodossa tahansa, tai kolmannessa persoonassa.
Jos kyse on jonkinlaisesta muistelusta, mennyt aikamuoto minä-muodossa sopii yleensä paremmin.
Ideana oli kirjoittaa nimenomaan lapsen näkökulmasta kun hän on 8-vuotias. Hänen havainnoistaan, jotka paljastavat lukijalle enemmän kuin tuolle lapselle jne. Koska aikuinen lukija tajuaa miksi asioita tapahtuu, poika ei siihen vielä pysty. Paitsi vähitellen oppii, koska totuus tulee silmille. Siksi ajattelin, että preesens olisi ehkä sopivin.
ap
Siinä tapauksessa kumpi tahansa aikamuoto voisi olla sopiva riippuen siitä, millaisen tunnelman haluat luoda. Haluatko, että lukija kokee, että tämä kaikki tapahtuu juuri nyt? Silloin preesens voi olla sopiva vaihtoehto.
Toisaalta, jos tapahtumat sijoittuvat 80-luvulle, kyse on myös historiallisesta fiktiosta, jolloin imperfekti olisi tavallisempi vaihtoehto. Historiallinen fiktio preesensissä on tosin sinällään myös ihan kiinnostava ajatus, mutta vaatii kirjailijalta kykyä viestiä lapsen havaintojen kautta lukijalle, että elämme 80-lukua.
Itse kirjailijana suosittelisin noudattamaan vaistoasi. Kertooko tarina itseään sinulle preesensissä vai imperfektissä?
Kiitos vastauksesta.
Tarina kertoo minulle itseään imperfektissä, koska se pohjaa muistoihini. Mutta ideana on kuitenkin historiallinen fiktio preesensissä, lapsen havainnot ja sitä kautta lukijan ymmärrys. Lapselle tapahtuu asioita, jotka hän toteaa ymmärtämättä itse niitä laajemmin ikänsä vuoksi, mutta lukija aikuisena tajuaa miksi ja on tavallaan tietoisempi lapsen tilanteesta, mikä luo odottavaa jännitettä. Ainakin jollakin tasolla. Hahmo kuitenkin kehittyy ja alkaa vähitellen itsekin tajuta miksi eräitä asioita tapahtuu, miksi näin toimitaan ja miksi se sattuu hänelle. Se taas herättää hänessä erilaisia tunteita jotka vaikuttavat jatkoon. Jne.
No, mutta tämä tästä nyt. Nolottaa kirjoittaa tällaisia kysymyksiä, mutta ajattelin vaan kysyä jos täällä on vaikka ammattilaisia tai kovemman luokan harrastelijoita joita huvittaa vastata.
ap
Jos tarina tuntuu tulevan luonnostaan preesensissä, lähtisin sillä liikkeelle. Sen voi aina myöhemmissä käsikirjoitusvaiheissa muuttaa. Kyseessä on ilmeisesti vasta ensimmäinen versio käsikirjoituksesta, joten tärkeintä on saada ajatukset paperille (tai nykyään ruudulle), ja sitten lähteä sitä muokkaamaan. Onnea matkaan ja luomisen iloa!
Kiitos ystävällisestä ja viitseliäästä vastauksesta! Sujuvaa kynää myös sinulle.
ap
Tämä on taas sellainen ketju, että tappaa varmasti jokaisen aloittelevan kirjoittajan kirjoitushalut. "Et kuitenkaan osaa, älä edes yritä"
Seitsemännen portaan enkeli on ihan paras. Jos kirjoitat jotain samanlaista, niin innolla odottelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs kyselet? Kokeile mikä toimii?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on taas sellainen ketju, että tappaa varmasti jokaisen aloittelevan kirjoittajan kirjoitushalut. "Et kuitenkaan osaa, älä edes yritä"
Seitsemännen portaan enkeli on ihan paras. Jos kirjoitat jotain samanlaista, niin innolla odottelen.
Osa ei selvästi vaan tajunnut mitä ap haki takaa. Onneksi kirjailija tuli ketjuun ja oli kannustava.
Ainahan nämä ketjut on samanlaisia: kokelaat lytätään suoraan. Osan kohdalla on ehkä aihettakin, mutta ap oli asiallinen kysymyksineen. Tuollaiset kysymykset kertoo että hän on oikeasti miettinyt asiaa, kuten pitääkin. Kirjoittaminen on tärkeintä, mutta hyvä suunnittelu on jonkin arvoista sekin. Osalle tuollaiset asiat ei varmaan tule mieleenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse päättäisin ensin, kuka kertoja on. Onko hän aikuinen joka muistelee lapsuuttaan vai lapsi joka kertoo tapahtumia sitä mukaa kuin ne tapahtuvat.
Kerronnan aikamuotoja voi vaihdella erilaisia tyylejä käyttäen.
Aikuiskertojan kerronta on lähtökohtaisesti imperfektissä, mutta jotkut kohtaukset, erityisesti tärkeät hetket, voi kertoa preesensissä. Esim: "Muistan sen iltapäivän hetken. Tulen kotiin, heitän repun lattialle, potkin tennarit jaloistani. Käännyn ja näen makuuhuoneen ovenraosta isän istumassa sängynlaidalla." Jne.
Toisaalta lapsikertoja ei välttämättä ole niin vaikea toteuttaa kuin luulisi. Luin joskus suomalaiskirjailijan novellin, jossa oli kertojana pikkulapsi, jota riitelevät vanhemmat retuuttavat aamulla päiväkotiin. Innostuin itsekin kirjoittamaan novellin, jossa on pikkulapsi kertojana. Kerrontatyylin välittömyys, konkreettisuus ja epäanalyyttisyys oli hauskaa ja vapauttavaa.
Minäkin suosittelen kokeilemaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ideana oli kirjoittaa nimenomaan lapsen näkökulmasta kun hän on 8-vuotias. Hänen havainnoistaan, jotka paljastavat lukijalle enemmän kuin tuolle lapselle jne. Koska aikuinen lukija tajuaa miksi asioita tapahtuu, poika ei siihen vielä pysty. Paitsi vähitellen oppii, koska totuus tulee silmille. Siksi ajattelin, että preesens olisi ehkä sopivin.
ap