Utu Hopiavuori käy kokopäivätöissä, mutta laskujen jälkeen käteen jää 250 euroa kuussa
Suomessa on kasvava joukko ihmisiä, joiden palkka ei tahdo riittää elämiseen. Niin sanottuja työssäkäyviä köyhiä on Suomessa arviolta 200 000.
Taustalla on tyypillisesti muutamia tekijöitä: Monella on pieni palkka. Useat tekevät osa-aikatyötä, eivätkä saa lisätunteja vaikka olisivat valmiita tekemään. Ja monella on velkaa.
Erityisesti sinkut ja yksinhuoltajat ovat hankalassa tilanteessa korkeiden asumismenojen takia, sanoo yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Mikko Jakonen Jyväskylän yliopistosta. Jakonen johtaa työssäkäyviä köyhiä tutkivaa hanketta.
Yksinasuva katsotaan yleensä työssäkäyväksi köyhäksi, jos hänelle jää palkasta käteen verojen jälkeen alle 1 200 euroa kuussa. Kahden lapsen yksinhuoltajalla raja on 2 200 euroa kuussa.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten tarhaan ei tarvitse koulutusta, kun menee palkkatuella, moni on vaihtanut omalle lapselle aikanaan vaippoja.
Kaupunki säästää rahaa, kun valtio maksaa puolet palkasta. Lapsille tietysti miinus, kun hoitajat vaihtuu 6 kuukauden välein.
Joku vanhempi kysyikin, että miksi hoitajat tarhassa vaihtuu?
Öööö....
Ne ovat harjoittelijoita. Ei ongelmallisia, tai muuten vajaakykyisiä, päästetä lasten pariin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on nettopalkka kokoaikatyöstä on noin 1450-1500€/kk. Käteen jää joka kuukausi kaiken pakollisen (asuminen, pakollisen auton kulut) jälkeen 500e, josta ruoka ja hygienia sekä tarvittaessa lääkäri-/lääkelaskut. Eihän sillä juhlita, mutta yksin asuvana pärjään oikeastaan hintoja katselemattakin ja saan ihan vähän sukan varteenkin laitettua. Silti koen olevani työssäkäyvä köyhä, sillä ei mitään isompaa tai kalliimpaa tarpeellistakaan ei ole mahdollista hankkia ja esim. juuri ne lääkärilaskut, lääkkeet tai vaikka auton yllättävät korjaukset kyllä tuntuu heti lompakossa.
Lapsia on tällä palkalla turha haaveilla, sillä sit alkaa juosta lapsen elämisen kulut, päivähoitomaksut, lapsen harrastukset, asumiskulut yms. Toki silloin pärjäisi, jos puoliso tienaisi reilusti enemmän ja pystyisi ottamaan taloudellisesti isoimman vastuun. Ei paljoa perheenperustamishaaveista huolimatta tilanne rohkaise lapsentekoon, jos haluaa pärjätä edes jotenkin ilman yhteiskunnan tukia. Toki voisi kouluttautua lisää ja yrittää paremmille palkoille, mutta koen olevani palkan pienuudesta huolimatta unelma-alallani, enkä haluaisi siitä luopua.
Pienituloisten ei tarvi maksaa päivähoitomaksuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama raha jää minulle. Olen eläkkeellä. Tein ensin 20 vuotta töitä, sitten sain kaksi lasta ja mies kuoli (emme olleet naimisissa). Koulutin lapset. Ikää oli jo tuolloin. Kukaan ei enää palkannut, koska nuoremmillekaan ei tahtonut pk-seudulta riittää enää töitä. Työeläke 670, kansanelake lisänä 400, asumistuki (yksiö) 400, vuokra 730.
Ei paljoa naurata. Kaupasta en voi ostaa oikein muuta kuin perunoita ja maitoa, kaurahiutaleita. Lisäksi tulee lääkekulut, kaksi kroonista sairautta.
Mitään mahdollisuuksia saada mitään extraduunia ei todellakaan ole. Tässäkään iässä.Miksi lapsesi eivät ottaneet opintolainaa? Niin itse jouduin tekemään, kun vanhemmilla ei ollut varaa avustaa. Neuvoisin myös muuttamaan halvempaan asuntoon pois pk-seudulta, jos ei kerran työpaikkakaan sido sinne.
Kyllä ottivat, kun ammattiin kouluttautuivat. Tarkoitin pohjakoulutusta, lukiota yo:ksi. Ja maksoin kirjat ja muut, ei ollut vielä maksuttomuus voimassa.
Olen pk-seudulta kotoisin. Että Lappiinko tässä pitäisi suunnata. Tai Poriin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jää palkasta käteen 1400e/kk. 30h/vko työ.
Kaksi lasta ja olen eronnut. En pärjäisi ilman asumistukea (500e) enkä varmaan sitäkään ellei lapset olisi joka toista viikkoa isällään (ruokakulut laskee silloin). Lisäksi saan lapsilisät 330e. Eli saan nippanappa tuon 2200e/kk nettona tukien kanssa.
Vuokra 880e (kaupungin vuokra kerrostalo kolmio) + vesiennakko 66e syö budjetista suurimman osan. Toinen on ruoka + saippuat, veskipaperit yms johon menee 400-500e/kk. Kolmas on auto mihin menee eniten rahaa bensaan sekä ylläpitoon (väh 250e/kk), on onneksi jo velaton.
Lasten harrastuksia en pysty juurikaan makselemaan, onneksi sukulaismies tarjoutuu aina maksamaan niitä.
Opiskelen mutta se on kallista, joten nytkin opinnot eteen hitaasti koska pääasiassa pitää käydä töissä + tietty hoitaa lapset.
Kuitenkin saat yh-lapsilisät vaikka viikko/viikko-systeemi.
Mitenkäs elarit?Kai sieltäkin se 300euroa irtoaa?Yh-korotuksen saa lapsilisään, jos ei ole samassa taloudessa puolisoa. Minulla ei ole. Siis ollenkaan puolisoa. Se yh-korotus oli mukana jo tuossa 330:ssä eurossa.
Elareita en saa, koska viikko-viikko. Minä maksan lasten vaatteet ja harrastukset koska saan lapsilisän, etä ei suostu niitä maksamaan.
Viikko-viikko systeemissä voi myös saada elareita mikäli lasten toisella vanhemmalla on suuremmat tulot kuin sinulla.
Joo voi saada kyllä, mutta millä perusteilla, jos ajatellaan ihan maalaisjärjellä.
Jos lapset viikko-viikko ja molemmat vanhemmat osallistuvat lasten kuluihin tasapuolisesti, niin miksi pitäisi vielä maksaa elaritkin?
Lähivanhempi saa kuitenkin lapsilisät ja ehkä asumistukiakin, kun on lapset kirjoilla.
Etävanhempi ei saa noita.
Jos lähi vielä tuossa tilanteessa vaatii elareita, niin aika kusipäinen ja ahne on kyllä.
Yleensä kyllä sen lähihuoltajan kontolle kaatuu enemmän kaikenlaisia lasten juoksevia kuluja. Moniko isä huolehtii lastensa vaate- ja kenkäostoksista. Käyttää lääkärissä , hankkii silmälasit, ostaa lahjat kaverisynttäreille. Ruokkii lasten kaverit ja järjestää synttärit. Ongelma on erittäin yksinkertaista ratkaista, mikäli iskä tosiaan oikeasti osallistuu yhtä suurella summalla lapsen elatukseen niin mikäli on useampia lapsia niin määritellään isä osan lapsien lähihuoltajaksi. Itse kyllä olen sitä mieltä, ettei tällaisten tukien perään itkevien luusereiden kanssa kannata lisääntyä ollenkaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osasta työpaikoista on henkilökohtainen asiakaspalvelu poistettu ja siirrytty vallan puhelin ja netti ja sähköpostipalveluun, koska esim. eläkeläisillä oli tapana jutella muutakin kuin mitä olisi pitänyt eikä töistä tullut mitään. Se, että on asiakapalvelu ei tarkoita ajanvietto kuulumisten vaihto paikkaa, siellä on työntekijöillä myös muita töitä kuin se asiakaspalvelu.
Myös puhelinpalvelussa asiat pitäisi reippaasti esittää eikä jaaritella. Töitä ei päästä tekemään.
Asiakas soittaa miksi tämä asia on myöhässä.
No, sen takia kun joku koko ajan soittaa ja aika menee puhelimessa ja kaikki työt on myöhässä.Työn huono organisointi ja puutteellinen työtaito. Sen takia.
Ei vaan työntekijät minimissä ja sitten osa jää lomille ja sairaslomille.
Virastoihin ei voi ottaa ketä tahansa tuuraajaksi ja työtön saa niihin vuoden palkkatuen, koska opeteltavaa on niin paljon virkamiehellä.
Palkkatuki on rahallinen korvaus siitä, että työnantaja voi joutua käyttämään tavallista enemmän aikaa työntekijän työnohjaukseen työttömän vähäisen työkokemuksen, vanhentuneen osaamisen tai esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi.
Palkkatuen saavat kaikki vuoden työttömänä olleet. Myös toimitusjohtaja, jos työpaikka loppuu eikä kukaan halua palkata enää 50-vuotiasta.
Työnantaja voi saada palkkatukea, kun töihin palkataan työtön työnhakija, joka ei ole onnistunut löytämään työtä omin neuvoin. Työllistymistä voi vaikeuttaa mm. riittämätön ammattitaito, vamma tai sairaus, minkä vuoksi henkilö saattaa tarvita keskimääräistä enemmän perehdytystä ja opastusta työtehtävien tekemisessä.
Hyvinvointiyhteiskuntamme siis pitää verovaroillamme huolen noistakin heikommista. Tuntevat siten elämänsä mielekkääksi ja ihmisarvoiseksi. Eivät syrjäydy.
Työkavereilta vaatii kyllä jaksamista opettaa aina uusia vajaakykyisiä. Mutta ehkä se kuuluu työnkuvaan, ja otetaan huomioon palkkauksessa.
Kyllä se vaatii työttömältäkin se opettelu varsinkin virastossa missä asiakaspalvelu sekä suomen että englannin kielellä.

Suomi on kansainvälistynyt eikä osa asiakkaista puhu ollenkaan suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten tarhaan ei tarvitse koulutusta, kun menee palkkatuella, moni on vaihtanut omalle lapselle aikanaan vaippoja.
Kaupunki säästää rahaa, kun valtio maksaa puolet palkasta. Lapsille tietysti miinus, kun hoitajat vaihtuu 6 kuukauden välein.
Joku vanhempi kysyikin, että miksi hoitajat tarhassa vaihtuu?
Öööö....
Ne ovat harjoittelijoita. Ei ongelmallisia, tai muuten vajaakykyisiä, päästetä lasten pariin.
On harjoittelijoita, mutta myös työttömiä palkkatuella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten tarhaan ei tarvitse koulutusta, kun menee palkkatuella, moni on vaihtanut omalle lapselle aikanaan vaippoja.
Kaupunki säästää rahaa, kun valtio maksaa puolet palkasta. Lapsille tietysti miinus, kun hoitajat vaihtuu 6 kuukauden välein.
Joku vanhempi kysyikin, että miksi hoitajat tarhassa vaihtuu?
Öööö....
Ne ovat harjoittelijoita. Ei ongelmallisia, tai muuten vajaakykyisiä, päästetä lasten pariin.
Jos sinut irtisanotaan niin heti seuraavana päivänä olet vaajaakykyinen.
Mitä mieltä olet asfalttimiehistä jotka ovat talvet työttömänä?

Ja sähköposti on myös ruotsin kielellä. Olemme kaksikielinen maa.
Kyllä viranomaiset tietävät, missä työttömiä on palkkatuella, työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa.
Naurattaa kyllä tuo muiden ihmisten vastaanväittäminen ja viranomaisia naurattaa varmaan myös.
Kauheat paineet päällä että pääsee edes velkajonoon. Mitä järkeä kun maailma on jo valmis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten tarhaan ei tarvitse koulutusta, kun menee palkkatuella, moni on vaihtanut omalle lapselle aikanaan vaippoja.
Kaupunki säästää rahaa, kun valtio maksaa puolet palkasta. Lapsille tietysti miinus, kun hoitajat vaihtuu 6 kuukauden välein.
Joku vanhempi kysyikin, että miksi hoitajat tarhassa vaihtuu?
Öööö....
Ne ovat harjoittelijoita. Ei ongelmallisia, tai muuten vajaakykyisiä, päästetä lasten pariin.
Jos sinut irtisanotaan niin heti seuraavana päivänä olet vaajaakykyinen.
Mitä mieltä olet asfalttimiehistä jotka ovat talvet työttömänä?
On työllistettyjä ja vajaakykyisiä palkkatukityöllistettyjä. Asfalttimiehet eivät tarvitse palkkatukea työllistymiseen. Osaavat hommansa ilman erityisiä tukia.

Näin se vaan menee. Jotkut otetaan töihin vain korvausta vastaan.
Suomessa maksetaan terveille ja työkykyisille siitä, että ovat kotona. Ei tällaista systeemiä mikään kestä pidemmän päälle..

Itse asiassa minä olen nyt töissä normaalilla työsopimuksella ja asfalttimiehet työttömänä, että kuka tässä on minkäkin kykyinen, mutta ehkä tuo ansiosidonnaisen ottaminen pois asfalttimiehiltä talvikuukausina voi vaikuttaa työkykyyn. Työmarkkinatuki ei ole iso ja moni sanoi, että jo isot sähkölaskut on vieneet yöunia mikä vaikuttaa työkykyyn.

Valtion talous ei kyllä kestä, että työttömät hyllyttävät tavaroita kaupoissa valtion maksamalla työttömyyskorvauksella ja kauppias nostaa voitot itselleen.
Työkokeilut pitäisi lopettaa kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten tarhaan ei tarvitse koulutusta, kun menee palkkatuella, moni on vaihtanut omalle lapselle aikanaan vaippoja.
Kaupunki säästää rahaa, kun valtio maksaa puolet palkasta. Lapsille tietysti miinus, kun hoitajat vaihtuu 6 kuukauden välein.
Joku vanhempi kysyikin, että miksi hoitajat tarhassa vaihtuu?
Öööö....
Ne ovat harjoittelijoita. Ei ongelmallisia, tai muuten vajaakykyisiä, päästetä lasten pariin.
Jos sinut irtisanotaan niin heti seuraavana päivänä olet vaajaakykyinen.
Mitä mieltä olet asfalttimiehistä jotka ovat talvet työttömänä?
On työllistettyjä ja vajaakykyisiä palkkatukityöllistettyjä. Asfalttimiehet eivät tarvitse palkkatukea työllistymiseen. Osaavat hommansa ilman erityisiä tukia.
Ai jaa, että valtion virastossa vajaakykyiset palkkatuella ja supon tutkinta.
Varmaan niissä työpaikoissa on vajaita vakituisia, missä ei supon tutkintaa ole.
Olen siis virallisesti köyhä, koska tienaan nettona alle 2200 e/kk ja olen totaali-yh kahdelle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten tarhaan ei tarvitse koulutusta, kun menee palkkatuella, moni on vaihtanut omalle lapselle aikanaan vaippoja.
Kaupunki säästää rahaa, kun valtio maksaa puolet palkasta. Lapsille tietysti miinus, kun hoitajat vaihtuu 6 kuukauden välein.
Joku vanhempi kysyikin, että miksi hoitajat tarhassa vaihtuu?
Öööö....
Ne ovat harjoittelijoita. Ei ongelmallisia, tai muuten vajaakykyisiä, päästetä lasten pariin.
Jos sinut irtisanotaan niin heti seuraavana päivänä olet vaajaakykyinen.
Mitä mieltä olet asfalttimiehistä jotka ovat talvet työttömänä?
On työllistettyjä ja vajaakykyisiä palkkatukityöllistettyjä. Asfalttimiehet eivät tarvitse palkkatukea työllistymiseen. Osaavat hommansa ilman erityisiä tukia.
Näin se vaan menee. Jotkut otetaan töihin vain korvausta vastaan.
Itse asiassa minä olen nyt töissä normaalilla työsopimuksella ja asfalttimiehet työttömänä, että kuka tässä on minkäkin kykyinen, mutta ehkä tuo ansiosidonnaisen ottaminen pois asfalttimiehiltä talvikuukausina voi vaikuttaa työkykyyn. Työmarkkinatuki ei ole iso ja moni sanoi, että jo isot sähkölaskut on vieneet yöunia mikä vaikuttaa työkykyyn.
Voit toki kaunistella tilannettasi,mutta kyllä meille resurssisi ja kyvyttömyytesi ovat jo käyneet selviksi. 😂