Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koulun suhtautuminen sairasteluun

Vierailija
03.02.2023 |

Juman kekka että ärsyttää. Lapsi on sairastellut nyt, korona-aika on saanut valtavat määrät kaikenlaisia tauteja kiertämään siellä jättimäisessä koululaitoksessa.

Hänellä on kaksi perussairautta, minkä takia hän myös nyt sitten on saanut niitä siellä - vaikka on vältellyt kaikki massatilaisuudet ja käyttää maskia joukkoliikenteessä jne.

Koulu ei ollut antanut mitään ohjeita poissaoloista ilmoittamiseen ennen kuin marraskuun lopussa. Ryhmänohjaaja ei edes vastannut viestiini aiemmin kun yritin asiasta kysyä.

Koulu ei ymmärrä käsitettä puolikuntoinen tai sitä, että esimerkiksi sairauden takia ei ole 24/7 niin skarppi että kertakertomalla jokin asia heti olisi hallussa - tämä toki on sallitua niille koulun aikuisille niin, että he esimerkiksi ei vastaa viesteihin ollenkaan tai opolle joka on nyt antanut ainakin kolme kertaa väärää tietoa, mistä on ollut vahinkoa lapselle.

Koulu ei myöskään ymmärrä tilannetta, että paitsi se lapsi, myös lapsen vanhemmat voi potea sitä samaa sairautta samaan aikaan lapsen kanssa, vaan sen lisäksi että perussairauksia sairastava lapsi ei saa koskaan ollut poissa valmiustilasta, myös niiden vanhempien pitää 24/7 seurata Wilmaa ja olla kartalla - ja ikinä ei saa kysyä mitään, mikä on koulun nettisivulla tai mainittu kerran jossakin. Ei, 39 asteen kuumeessakin pitää jaksaa kaivaa se tieto sieltä netin uumenista ja lapsen poissaolot pitää laittaa AINA HETI tai on huono vanhempi.

Opetus on ollut todella sekavaa, koska ne opettajat sairastelee ja se pitää ymmärtää kyllä.

En voi ymmärtää että miksei kolmessa vuodessa ole saatu vanhemmille laadittua ohjeita siitä, että miten pitää toimia kun lapsi sairastuu. Minne ilmoittaa, miten ilmoittaa, miten sopia esimerkiksi rästiin jääneistä kokeista ilman että jokaikiselle opettajalle pitää viestiä erikseen, tingataan terveystietoja joita ei voi antaa jne.

Ja kaikkein eniten ärsyttää se että jokaikisellä opettajalla on oma henk koht tapa, joita ei missään tapauksessa missään tilanteissa voi edes yrittää yhtenäistää. Edes sitä, että milloin vuorokausi päättyy. Eli jos dedis on esimerkiksi 4.2. niin kerrottaisiin koska se 4.2. loppuu. Loppuuko se virka-ajan loputtua, kello 19, kello 21 vai kello 23.59? Tälläkin viikolla lapsi on jättänyt esseitä määräpäivinä, joiden kesto on jokaisella opettajalla ollut eri.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
03.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ompa ikävän kuuloista. En ole koskaan moiseen törmännyt, vaan asiat ovat sujuneet koulun kanssa puolin ja toisin. Poissaolot laitan Wilmaan ja luokanopettajalle tiedoksi tekstarilla. Dl aika tarkoittaa minulle, että ko päivänä sen aineen tunnin alkuun mennessä mistä on kyse.

Vierailija
2/2 |
03.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wilmassa saman päivän poissaolon ilmoittamiseen tarvii klikata kahta nappia.. mitään syytä ei edes SAA laittaa sinne, ihan lukee tämä siinä sivulla. Ja jos opettaja ei ole tosiaan ilmoittanut mihin kellonaikaan DL on, sitten se on 23.59.  Jos siitä tulee mussutusta, sitten yhteys rehtoriin suoraan. Mutta muistathan, että lapsi saa suoraan viestejä opettajalta wilmassa, jotka eivät näy sinulla ollenkaan eli ennen kuin alkaa huutamaan opelle, kannattanee kysäistä lapselta, että tietääkö hän asiasta enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä neljä