Läheisyys, hellyys ja seksi

Et sä pysty muuttamaan miestäsi sellaiseksi kuin haluaisit. Ei naistakaan pysty muuttamaan halukkaammaksi, kuin hän luonteeltaan on. Sopeudu tilanteeseen tai etsi sopivampi.

Kyllä se keskustelu ja omien tarpeiden ääneen sanominen toiselle on varmasti tässäkin avain. Asian esittäminen oikeassa hetkessä ja sillä tyylillä mikä teidän välisessä kommunikoinnissa on normaalia.  20v on pitkä aika yhdessä ja varmasti on paljon vakiintuneita toimintamalleja joten voi olla että toinen ihmettelee mikähän tuollekin on tullut jos töksäyttää asian liian syyttävään sävyyn tai väärässä hetkessä :) 

Itse olen mies, olen aina parisuhteessa pyrkinyt osoittamaan läheisyyttä ja hellyyttä kumppanilleni, nykyinen naisystäväni,(olemme molemmat yli 80-vuotiaita) tuntuu kuitenkin nauttivan kun halaan otan syliini, ja suukotan, ilman että siihen liittyisi mitään seksuaalista! On  kuitenkin ihme, että me miehet emme voi osoittaa hellyttä niin, ettei siihen sisälly seksiin viittaavaa, tai muun vastapalveluksen odottelua. Miehet hellikää ja halatkaa, osoittakaa välittämistä vaikka hipaisemalla rakastaan, se kannattaa!

Kuulostaa harmilliselta ja surulliselta tilanteelta. Varsinkin on niin paljon yhteistä matkaa takana. Uskon että teillä varmasti on potentiaalia siihen eroottiseen jännitteeseen, mitä miehen ja naisen välillä kuuluu olla. Ongelmana on ehkä vain jämähtäminen tuttuihin kaavoihin. Pitäisi jotenkin saada miehen huomio tähän asiaan, mutta hän varmaan on tutun turvallisen turtunut arkeen ja ei ymmärrä että muutos on tarpeen.

Minulla ei ole mitään ylenpalttisen viisasta tähän, mutta kehoittaisin ottamaan asian puheeksi omien tunteiden kautta ja kertoa miltä asia sinusta tuntuu ja kertomaan että asiat menevät huonoon suuntaan.

Jokin kurssi tms. tai ulkopuolisen asiantuntijan kanssa keskustelu voisi murtaa jumin, mutta ymmärrän kyllä jos kynnys sellaiseen tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta. Mutta se voisi olla paras lähestymistapa. Uskon että mikään vaivannäkö 20 vuoden liiton pelastamiseksi ei ole turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se keskustelu ja omien tarpeiden ääneen sanominen toiselle on varmasti tässäkin avain. Asian esittäminen oikeassa hetkessä ja sillä tyylillä mikä teidän välisessä kommunikoinnissa on normaalia.  20v on pitkä aika yhdessä ja varmasti on paljon vakiintuneita toimintamalleja joten voi olla että toinen ihmettelee mikähän tuollekin on tullut jos töksäyttää asian liian syyttävään sävyyn tai väärässä hetkessä :) 

Tokihan on myös mahdollista että asiasta on jo käyty (paljonkin) keskustelua mutta asiat ei siitä huolimatta etene haluttuun suuntaan ja silloin pitäisikin miettiä syitä mitkä on tähän johtaneet. Onko toisen huomioiminen miesväelle yksinkertaisesti vaan liian raskasta eikä voimat/mielenkiinto riitä tähän. Voi olla että toinen kokee antavansa jo kaikkensa ylimääräinen on vaan liikaa joka näkyy toiselle piittaamattomuutena ja välinpitämättömyytenä mistä ei kuitenkaan välttämättä ole kyse. Tässä tapauksessa suosittelisin kysymään mieheltä miten hänellä oikeasti menee ja onko syystä tai toisesta elämä vaan niin raskasta ettei tällä hetkellä parempaan pysty. Näihin keskusteluihin suosittelen lähtemään äärimmäisen hienotunteisesti ettei tuu sitä syyttely fiilistä tai ettei omana itsenään riitä. Parisuhde on kuitenkin kahden kauppa ja omasta halusta täytyy kaikki lähteä. 

Kiitos asiallisesta keskustelusta. Tosiaan, saattaa olla niin, että keskustelu aukeaa silloin kun mittari on jo punaisen puolella ja on totaalisen kyllästynyt tilanteeseen. Temperamentiltaan ollaan kuin yö ja päivä ja miehen saattaa olla välillä hankala pysyä mun perässä.

Mun on jotenkin niin vaikea epäillä hänen vilpittömyyttä tässä, vaikka Yölinnun sanoin ajattelenkin, että suuret sanat hukkuu meren aaltoihin, pieniin tekoihin mä uskoisin. Sanat ovat mulle pelkkää sanahelinää, laita käsi käteen, siitä muisto jää.

Eikai se ulkopuolinenkaan saa häntä toimimaan toisin. Hän tuskastuu, kun ei osaa antaa mulle sitä mitä haluan. Hän sanoo, että kotona ei koskaan halattu ja se on hänelle vaikeaa vieläkin. Koita sitten tehdä aloitetta...

Onneksi otin itseäni niskasta kiinni tässä asiassa ja aloin huomioida vaimoa vaikka se ei ole ollut mulla tapana . Sovimme että jompi kumpi pitää huolen jos toinen sattuu kiireessä unohtamaan että halataan ja suukotellaan vähintään 2 kertaa päivässä. Tämän päivän minimi onkin jo ylittynyt mutta tuskinpa se siihen jää . Vaikka sitä seksiä on vielä noin kerran viikkoon niin halaamisessa ja suukottelussa välillä vyöryvät tunteet haluaa kokea uudestaan ja uudestaan . Ehkäpä tuo on jotain samaa tunnetta kun silloin nuorena vähän päälle 2 kymppisinä tavattiin ja seurusteltiin vkl. ja oltiin viikot erossa ennen yhteen menoa ja ne tunteen kun taas nähtiin . Vaimo on myös ihmetellyt että olen sivumennen katsonut tv.stä näitä hääohjelmia kun ennen en ole katsonut . En ole vielä tunnustanut että en todellakaan välitä siitä hömpästä mutta välillä kun näkee näistä pareista niin selvästi miten ehdotonta on rakastuneen naisen katse miestään kohtaan. Ehkä tämä on 60v miehelle vähän erikoista mutta tämmöisen näkeminen herkistää ja on jotain mitä ei ihminen oikein ymmärrä mistä se rakkaus lopulta kumpuaa. Voi kumpa onni kestäisi kaikilla ei voi muuta sanoa .

Kerran näin yhden nuorehkon tutun parin kaupassa käytävällä ja tiesin tuolloin että parilla oli ongelmia kun vaimo oli välillä lapsien kanssa poissa mutta sen nuoren naisen katseesta miestään kohtaan näin että rakkaus ei ole kuollut ainakaan naisen puolelta . Ero tuli näille myöhemmin ja vaimo lähti lasten kanssa lopullisesti pois ,mies kun ei kyennyt muuttamaan tapojaan .

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisesta keskustelusta. Tosiaan, saattaa olla niin, että keskustelu aukeaa silloin kun mittari on jo punaisen puolella ja on totaalisen kyllästynyt tilanteeseen. Temperamentiltaan ollaan kuin yö ja päivä ja miehen saattaa olla välillä hankala pysyä mun perässä.

Mun on jotenkin niin vaikea epäillä hänen vilpittömyyttä tässä, vaikka Yölinnun sanoin ajattelenkin, että suuret sanat hukkuu meren aaltoihin, pieniin tekoihin mä uskoisin. Sanat ovat mulle pelkkää sanahelinää, laita käsi käteen, siitä muisto jää.

Eikai se ulkopuolinenkaan saa häntä toimimaan toisin. Hän tuskastuu, kun ei osaa antaa mulle sitä mitä haluan. Hän sanoo, että kotona ei koskaan halattu ja se on hänelle vaikeaa vieläkin. Koita sitten tehdä aloitetta...

Miksi miehesi ei riitä sinulle sellaisenaan kun hän on?

Sellaisen kanssa kai aloititkin seurustelun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos asiallisesta keskustelusta. Tosiaan, saattaa olla niin, että keskustelu aukeaa silloin kun mittari on jo punaisen puolella ja on totaalisen kyllästynyt tilanteeseen. Temperamentiltaan ollaan kuin yö ja päivä ja miehen saattaa olla välillä hankala pysyä mun perässä.

Mun on jotenkin niin vaikea epäillä hänen vilpittömyyttä tässä, vaikka Yölinnun sanoin ajattelenkin, että suuret sanat hukkuu meren aaltoihin, pieniin tekoihin mä uskoisin. Sanat ovat mulle pelkkää sanahelinää, laita käsi käteen, siitä muisto jää.

Eikai se ulkopuolinenkaan saa häntä toimimaan toisin. Hän tuskastuu, kun ei osaa antaa mulle sitä mitä haluan. Hän sanoo, että kotona ei koskaan halattu ja se on hänelle vaikeaa vieläkin. Koita sitten tehdä aloitetta...

Miksi miehesi ei riitä sinulle sellaisenaan kun hän on?

Sellaisen kanssa kai aloititkin seurustelun?

Jos lukisit aloituksen ihan ajatuksella.

Harmi kun on tollasta sattunut sulle. Itse olen kasvanut sellaisessa perheessä jossa ei juurikaan positiivisia tuntemuksia näytetty ja jos näytti niin sitä mollattiin sekä etsimällä etsittiin siitä viat ja huonot puolet. Ei juurikaan ollut läheisyyttä,halailua,pussailua yms. Ei vanhempien kesken eikä myöskään meitä lapsia kohtaan. Negatiivisuus kyllä tuotiin joka välissä korostetusti esille. Ei liene yllätys että kun noilla pohjilla eli nuoruuden niin teininä ei seurusteltu ja aikuisena meni melkein 25 vuotiaaksi ennen kuin alkoi ensimmäinen pitkä suhde naisen kanssa ja oltiin yli 20v yhdessä. Silloin avautui ensimmäistä kertaa mitä kaikkea mun elämästä olikaan puuttunut siihen asti. Meni pitkään ennen kuin halaaminen ja pussaaminen tuntui luontevalta, vielä pidempi aika ennen kuin nuo onnistuivat oma-aloitteisesti. Mutta ajan myötä ja kärsivällisesti siihen opin ja tänä päivänä läheisyys, tunteiden näyttäminen, toisen huomioon ottaminen, seksi, puhuminen mistä tahansa asiasta onnistuvat hyvin. Mun mielestä sun pitää olla kärsivällinen ja rakastava miestäsi kohtaan ja koittaa puhua hyvässä hengessä asioista ilman negatiivisuutta. Jos hän todella rakastaa sua niin hän tekee omille asioilleen jotain. Aikaa teillä on ainakin ollut asioiden muuttamiseksi.

M46 kevätauringossa kirjoitti:

Harmi kun on tollasta sattunut sulle. Itse olen kasvanut sellaisessa perheessä jossa ei juurikaan positiivisia tuntemuksia näytetty ja jos näytti niin sitä mollattiin sekä etsimällä etsittiin siitä viat ja huonot puolet. Ei juurikaan ollut läheisyyttä,halailua,pussailua yms. Ei vanhempien kesken eikä myöskään meitä lapsia kohtaan. Negatiivisuus kyllä tuotiin joka välissä korostetusti esille. Ei liene yllätys että kun noilla pohjilla eli nuoruuden niin teininä ei seurusteltu ja aikuisena meni melkein 25 vuotiaaksi ennen kuin alkoi ensimmäinen pitkä suhde naisen kanssa ja oltiin yli 20v yhdessä. Silloin avautui ensimmäistä kertaa mitä kaikkea mun elämästä olikaan puuttunut siihen asti. Meni pitkään ennen kuin halaaminen ja pussaaminen tuntui luontevalta, vielä pidempi aika ennen kuin nuo onnistuivat oma-aloitteisesti. Mutta ajan myötä ja kärsivällisesti siihen opin ja tänä päivänä läheisyys, tunteiden näyttäminen, toisen huomioon ottaminen, seksi, puhuminen mistä tahansa asiasta onnistuvat hyvin. Mun mielestä sun pitää olla kärsivällinen ja rakastava miestäsi kohtaan ja koittaa puhua hyvässä hengessä asioista ilman negatiivisuutta. Jos hän todella rakastaa sua niin hän tekee omille asioilleen jotain. Aikaa teillä on ainakin ollut asioiden muuttamiseksi.

Kiitos viestistäsi. Hienoa kuulla, että muutos on mahdollista. Miehenikään ei nähnyt myöskään vanhempiensa halaavan tai pussaavan tpisiaan koskaan. Kuulemma ehkä kerran nähnyt halaavan. Tuli kyllä erokin. Ei edes lapsilleen antaneet hellyyttä. Olen ehkä ollut vaativa ja syyllistävä tästä asiassa, mun täytyy olla nyt niinkuin neuvoit, kärsivällinen ja rakastava.