Mietittekö synnytysasentoa etukäteen?

Heips! Voisithan laittaa tämän viestisi myös " synnytysasiaa" -osastolle jossa saisit myöskin vastauksia!



Synnytyksen kulkua helpottaa pystyasennossa oleminen, oli se istumista tai seisomista tms mitä keksitkään tai minkä koet hyväksi! Näin sinulla on ystävämme painovoima apunasi!! Kokeile vapaasti kaikkea mahdollista (sikäli mikäli kun sinua nappaa liikkuminen sitten synnytyksessä; Itse huusin välillä tuskasta jos mieheni edes yritti siirtää kättäni, heh).

Näistä asennoista voi ottaa selvää neuvolasta tai netistäkin varmaan. Yksi hyvä on seisonta-asento jossa nainen tavallaan roikkuu rentona jalat pikaisen koukussa avittajasta poispäin kun avittaja (mies tai doula) roikottaa häntä kainaloista. Toiv saat kuvauksestani selvää... Näitä on tietnkin hyvä harjoitella etukäteen, tai siis " kouluttaa" miestä näihin :)



Jos makaat pöydällä niin puolellasi ei ole mitään avuja, kuvittele nyt miten se vauva sieltä pelkkien omien ponnistuksiesi voimalla tulee tai on sitten tulematta (ilman apua) ulos kun olet makuuasennossa.

Jos saat epiduraalin tai olet muuten huonossa jamassa, esim todella väsynyt (kuten minä 19t synnytyksen lopussa) tai muissa kipulääkkeissä, tai kuten yleistä, kätilöt PYYTÄVÄT sinua pöydälle lampun alle (jotta voivat itse nähdä ja mahdollisesti avittaa vauvan esiintuloa paremmin) niin ei kai siinä sitten muu auta kuin makuuasennossa ponnistaminen, ellet pistä vastaan tuohon kätilön pyyntöön.. Avuksi tulevat makuuasennossa kuitenkin usein varsinkin ensisynnyttäjillä imukuppi, pihdit tai paikkojen viiltäminen (sori en muista sanaa suomeksi) mitkä eivät tietenkään ole niin hyviä juttuja...



Yritystä siis pystyasennossa ponnistukseen ja lopputulos on luultavasti parempi ja helpompi!! Voimia raskauteen ja synnytykseen!



Kamomilla :)

Mietin jonkin verran synnytysasentoa jo ennen synnytystä... Miettiminen oli mielestäni aivan turhaa. Ajattelin, että ponnistusvaiheen haluan olla pystyasennossa,muuten jumppapallon päällä ja mahdollisimman vähän synnytyspöydällä. Pieleen meni!! Ennen epiduraalia supistukset olivat niin kipeitä, että paras oli synnytyspöydällä kyljellään ja jumppapallo ei tullut kuuloonkaan. Epiduraali vei tunnon jaloistani, joten ponnistaminen ei ollut mahdollista pystyasennossa. Pystyasennossa myös palleaan pisti myös koko ajan inhottavasti...

Jokainen ihminen ja synnytys on yksilöllinen, joten ei kannata liikaa miettiä. Kyllä sen itselleen sopivan asennon löytää sitten synnyttäessä!

Hanna

että pöydällä/pedillä ainakin saa supistusten ja ponnistusten välillä levätä ihan rentona, mutta pystyasennossa se on sitten jaksettava kokoajan kannatella itseään. Luulen, että ainakin mulla on voimat siinä vaiheessa niin vähissä, että kaikki lepomahdollisuudet on tervetulleita. Mutta jos jaksaa olla pystyssä/jakkaralla, voi olla että homma sujuu nopeammin.



Itsellänikään ei vielä kokemusta, mutta luulenpa että tulen synnyttämään ihan perinteisesti pedillä sukanvarsista kiskoen:)



Omppu rv38+2

miten voisin synnyttää, mikäli alateitse synnytän (voi olla sektio edessä, mikäli istukka ei nouse kunnolla kohdunsuun edestä). Tällä hetkellä tuntuu, että kyljellään makuu tai kyykyssä oleminen tms. olisi parasta ponnistusvaiheessa, selinmakuulla ja puoli-istuvassa asennossa en kykene rentoutumaan (selkä tulee kipeäksi ja rintaa painaa ja ahdistaa). Voisin kuvitella, että näistä asennoista ponnistaminen olisi todella rankkaa, kun jo pelkkä näissä asennoissa oleminen on rankkaa :)



Sen tarkemmin en ole miettinyt, koska kaikki riippuu siitä, miten synnytys etenee ja millainen olo minulla silloin on.



Han ja Rumpali 29+3

Sen verran rankalta kuulosti tuo Kamomilla80:n vastaus. Tai pätkä siitä



" Avuksi tulevat makuuasennossa kuitenkin usein varsinkin ensisynnyttäjillä imukuppi, pihdit tai paikkojen viiltäminen (sori en muista sanaa suomeksi) mitkä eivät tietenkään ole niin hyviä juttuja... "



Tästä ainakin minä saan mielikuvan että makuuasennossa synnyttäessä tapahtuu lähes aina jotain " pahoja" asioita, joita ei muissa asennoissa tapahdu. Eikä ainakaan tämän pohjalta kannata alkaa miettimään missä asennossa sitä ponnistaisi. Ja mikä ihme juttu se on että jos on saanut epiduraalin pitäisi ponnistaa lampun alla pöydällä? Empä ole ikinä ennen kuullut, eihän se puudutus vie muuta kuin kivun (tai tietysti on mahdollista, mutta ei tarkoitus)



Itse esikoista synnyttäessä sain epiduraalin ja makoilin pari tuntia pöydällä, kunnes tuli tarvetta ponnistaa. Vaikka olin ajatellut jakkaraa, ei tullut mieleenkään nousta mihinkään sillä hetkellä. Ja tosiaan en olisi pystynyt jakkaralla ponnistusten välissä rentoutumaan tai lepäämään kunnolla. Ei se sänky ainakaan minulla täysin makuuasennossa ollut, vaan sillai puoli-istuvassa. Siinä siis ponnistin, eikä tarvittu tikkejä, pihtejä saati imukuppia. Hyvin meni ja ihana lapsi syntyi. Ja koko huone oli melko hämärä, ei tosiaan minkään lampun alla oltu.



Tarkoitukseni oli vain kertoa oma mielipiteeni siitä, että asentoja kannattaa varmaan miettiä ja ottaa selvää, mutta mielestäni sitä on vaikea päättää etukäteen. Sitten ihan fiiliksen mukaan vaan.



Tipy+ipana 1v2kk+papuliini rv 28+1

mutta synnytyksessä sen vasta näkee mikä tuntuu parhaalta. Toisesta lapsesta olin suunnitellut ponnistavani jakkaralta, mutta sitten kun päästiin siihen vaiheeseen olinkin niin uupunut, ettei olisi tullut kuuloonkaan nousta siitä synnytystuolista mihinkään... Siinä kun sai levätä ihan rentona ponnistusten välillä. Puhun mieluummin synnytystuolista, kuin pöydästä, koska senhän saa nostettua ihan istuvaan asentoon jossa minäkin siinä olen aina ollut. En siis ole koskaan maannut missään pöydällä ja ihmettelen jos nykyaikana jossain vielä täysin makuullaan synnytetään.

Kannattaa ottaa etukäteen selvää ja itse synnytyksessä kokeilla, mikä tuntuu hyvältä. Vähän ihme käsityksiä ihmisillä on lääkkeellisestä kivunlievityksestä... Mä otin epiduraalin, ja siitä oli kyllä siinäkin mielessä apua, että pystyin taas pysyttelemään pystyssä ja liikkumaan. Mun tapauksessani epiduraali siis nopeutti synnytystä. Vauva laskeutui vasta synnytyksessä.



Puudutuksen vaikutus lakkasi ponnistusvaiheen alkaessa, ja ihan hyvä niin. Siinä vaiheessa supistuksista sai taustatukea ponnistamiseen. Kätilö kiikutti jakkaran ja ponnistin siinä aikani. Loppujen lopuksi halusin itse sängylle puoli-istuvaan (tai lähes istuvaan) asentoon. Mies tuki selästä. Ja joo, imukuppiin jouduttiin turvautumaan (tyttö syntyi kuitenkin koevedolla), koska vauvan sydänäänet heikkenivät. Tyttö oli yllätyspieni ja aneeminen, enkä tiedä, olisiko alatiesynnytykseen edes ryhdytty, jos tytön todellinen koko olisi etukäteen tiedetty.

Ensimmäisen synnytin makuulla ja nyt toista odotellessa haaveilen pystymmästä asennosta. Ensimmäisen kanssa minua pidettiin riskisynnyttäjänä, koska saman päivän yliaikas tarkastuksessa oli arvioitu 5 kilonen tulevaksi. Joten minussa ja vauvan päässä oli sitten kaikki mahdolliset piuhat ja laitteet kiinni. Odottivat varmaan myös, että tarvitsee kiskoo joillakin välineillä ulos, mutta onneksi ei tarvinnut. Itse sen sieltä pinnistin ulos, vaikka kyllä ne hartiat oli jumissa. Tuli sitten vaan 4010grammanen terve vaavi. Kätilö oli koko ajan paikalla ja lääkäri melkein myös ja taisivat jännätä enemmän kuin tilanteessa tiedostinkaan. Minulle jäi melko hyvät ajatukset tilanteesta. Nyt haaveilen jostain vähän luonnollisemmasta ja haluaisin myös hallita ne kivut jotenkin. Ensimmäisestä synnytyksestä muistan vain hirveän kivun ja sen helpon olon koska sain kahteenkin kertaan epiduraalin. Luulen, että se kipu on paljon tuskaisempi minulla makuulla kuin pystyssä. Onko muilla ajatuksia kivun ja asennon suhteesta? Olin kipujen kanssa tosi pitkään kotona eteisessä lähdössä, ainakin viisi tuntia. Olin sairaalaan saapuessa jo monta senttiä auki. SAiraalassa vastaanoton puolella, kun joutui 15 minuuttia makaamaan sydänkäyrällä (vai mikäs se nyt oli...?) huusin tuskissani. Kipu muuttui ihan kamalaksi kun joutui makuulle. Synnytyssaliin siirryttiin heti ja siinä matkalla sypistukset kesti kunhan pysähtyi ja keskittyi tilanteeseen. Salissa minut passitettiin heti makuulle ja siitä alkoi mahdoton tuska joka poistui täydellisesti epiduraalilla.

Tulipas sepustus. Kuitenkin, haaveilen jonkinlaisessa pystyssä synnyttäväni kipujen kanssa.

Esikoisen synnytin tuossa perinteisessä puoli-istuvassa asennossa. Etukäteen äitini ihasteli, miten kiva on kun nykyään saa valita itse asennon (70-luvulla kätilö kuulemma määräsi). Sitten kuitenkin ponnistusten alkaessa totesin, että jotain tukevaa on saatava alle, koska jalat ei pitäneet yhtään. Kätilö yritti, että olisin kontallani, mutta en jaksanut tärinältäni olla siinä enkä sitten kivuiltani halunnut liikkua enää yhtään mihinkään, kun makaamaan pääsin. Ideana oli konttausasennossa kai tuo painovoima, koska isoa lasta olin synnyttämässä. Lopulta olin onnellinen, että olin makuullani, koska ponnistusvaihe kesti 56 min. Vähän nyt kakkosta odotellessani oon miettinyt, että olisiko kaikki mennyt nopeampaa, jos olisin ollut esim. kontallani. No, se ei kuitenkaan ollut mikään todellinen vaihtoehto, koska en jaksanut olla siinä ja kukaan ei olisi jaksanut kannatella mua yhtään missään asennossa esim. jakkaralla (painoa oli tuolloin yli 90 kg, joten yli tunti sitä kenelle vaan olis kova juttu).



Synnytys meni hyvin ja 4,6 kg poika syntyi. Kokonaan aikaa meni kuutisen tuntia, josta tuo ponnistusvaihe siis lähes tunnin. Suht nopea siis ensisynnytykseksi.



Voipihan sitä sitten synnytyksessä testailla eri asentoja, mutta turha varmaan liikaa etukäteen miettiä, kun sitä on niin vaikea tietää, miten tilanne etenee. Tuota puoli-istuvaa asentoa on mun mielestäni kuitenkin turha pelätä. Hyvä siinä oli synnyttää.



A.A.

taisi olla mielessä polvillaan sängyssä ponnistaminen (jostain syystä halusin jo etukäteen ajatellen ponnistaa sängyssä).



Yllättäen jalat olivat spagettia (vaeltelivat omia aikojaan) ja vaikka en muuten ollut mitenkään erityisen kipeä tai väsynyt, jalat eivät vaan pitäneet ja kätilö ehdotti ihan kivasti toiminutta kylkiasentoa.



Kylkiasennossa minua ei häirinnyt muu kuin se, että pelkäsin jotenkin vahingossa runnovani ihanaa kätilöä (joka kuitenkin on vieras ihminen) kun hän asettui jalan tueksi (vaikka mies (jota ei niin tarvitse varoa...) oli pitämässä polvitaipeesta...) Ja häiritsevää oli myös se, että minun potentiaalisesti hikinen räpyläni oli niin lähellä kätilön päätä.



No, ketään ei runnottu ja vauva syntyi tosi nätisti. Olin kovin hämmentynyt (???) vauvan synnyttyä ja ihmettelin miksi avustava kätilö hymyili niin leveästi ja iloisesti... :)

...ponnistaa kyljellä, niin kannattako ponnistaa samalla vai eri kyljellä kuin viimeksi...vai onko sillä merkitystä ollenkaan :)



Nirhauma oli viimeksi ponnistuskyljen puolella, siihen taisi mennä pari-kolme tikkiä.

esikoista odottaessa synnytysasentoja, otin kyllä niistä toki selvää, että mitä mahdollisuuksia on. luotin siihen että sitten synnytyksessä tiedän mikä tuntuu parhaimmalta ja tarvittaessa kätilö avustaa valinnassa. olin itse ajatellut että vain uudelleen synnyttäjät ponnistavat jakkaralla tai muulla tavoin kuin puoli-istuvassa asennossa.



kävi kuitenkin niin että en pystynyt koko synnytyksen aikana ollenkaan makaamaan enkä istumaan, paitsi epiduraalin annon ajan ja epiduraalin laiton jälkeen sain levättyä. muuten olin kokoajan liikkeessä ja ponnistinkin seisoaltaan (tai puoliksi kyykyssä) sängystä kiinni pitäen. kätilö kovasti patisteli minua sängylle mutta en suostunut kun ajatuskin sängylle siirtymisestä tuntui niin tuskaiselta. ponnistus vaihe kesti 15 minuuttia ja luulen että liikkuminen ja pystyssä oleminen vaikuttivat tähän.



nyt toista odottaessa olen myöskin avoimin mielin. jotenkin itselle se puoli-istuva tuntuu jotenkin luonnottomalta, mutta voi olla että tässä synnytyksessä tilanne onkin toinen. :)



unikko rv 13+1

Keski-Suomen keskussairaalassa sanottiin 2003 kun esikoista synnytin et pitää synnyttää selällään tai puoli-istuvas asennos. olisin halunnu kokeilla jotain muuta ja kun asiasta kysyin sanottiin vaan ettei ensisynnyttäjät jaksa muuta asentoo. Noh, en varmaan olis sit jaksanukaan, synnytys keski yli 22 tuntia ja olin aika puhki lopussa. Silti aattelen et jospa tällä kertaa onnistuis joku muu asento.



Pystyssä oleminen oli helpompaa, ja käyrille joutuminen makuulle oli aina kamalaa. Mua jo oikein patistettiin sängylle, edes istumaan, kun aina vaan törötin pystyssä. Lopulta puhkastiin kalvot ja annettiin epiduraali, enkä saanu sen jälkeen liikkua. Mulle siis sanottiin ettei epiduraalin kans voi enää olla pystys. se oli hirvee pettymys. Ihmettelinki kun joku tässä ketjussa kerto olevansa seisovilteen epiduraalin kanssa! Mulla oli kyllä tiputuskin koko ajan käynnissä, annettiin oksitosiinia ja jotain muutakin, en ees muista mitä. En tiiä sit mistä se lopulta johtu ettei mua enää sit päästetty ylös ollenkaan.



Saa nähdä miten helmikuussa käy, hirveesti en aio asiaa etukäteen miettiä, kunhan vaan kaikki menis hyvin ja sais vauvan turvallisesti rinnalle!



loviisa rv 26