Mistä veikkaatte että johtuu jos ihmisen on todella vaikea päästää toisia ihmisiä lähelleen? Onko jokin menneisyyden trauma, että on aina jätetty vai mikä?

Minulla se johtuu tosi pahan koulukiusaamisen uhriksi joutumisesta ja siitä mitä se sai aikaan

Voi olla tai sitten ei. Kyllä moni tajuaa muutenkin, että harvemmin ihmisiin voi luottaa. Kaikkihan ajaa omaa etuaan enemmän tai vähemmän. Miksi tulla hyväksikäytetyksi, kun yksinkin on ihan kivaa.

Järki-ihminen. Ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi joku pitäisi päästää lähelle. Ihmissuhteissa liika läheisyys ja suoranainen tunkeutuminen toisen alueelle on vain pahasta ja ne avautumiset lapsuudesta - kuka niitä oikeasti jaksaa. Tuollainen ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei koe tarpeelliseksi hakea muiden hyväksyntää.

Hohhoijaa, no mitäpä luulisit. Mikä tahansa kaltoinkohtelu, varsinkin pitkäkestoinen vie luottamuksen muihin ihmisiin.

Itselläni ainakin on juuri näin.  Vaikka haluaisikin lähentyä, niin silti on ihan hirveän vaikeaa päästää lähelle tai että luottaisi tarpeeksi paljon toiseen

Vierailija kirjoitti:

Järki-ihminen. Ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi joku pitäisi päästää lähelle. Ihmissuhteissa liika läheisyys ja suoranainen tunkeutuminen toisen alueelle on vain pahasta ja ne avautumiset lapsuudesta - kuka niitä oikeasti jaksaa. Tuollainen ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei koe tarpeelliseksi hakea muiden hyväksyntää.

Toi on vähän hassua puhua itsestään ja yleistää se muita koskevaksi

Jos on mies niin Kyllähän tämä meetoo miesviha ja feminismi on opettanut että

mies on raiskaaja ja sillä sipuli

Kuinka nopeasti sitten pitäisi päästää lähelleen? Tietenkin aiemmat kokemukset vaikuttavat, mutta juuret eivät välttämättä juonna lapsuuteen saakka. Kyse voi olla myöhäisemmistäkin kokemuksista. 

Monenlaiset asiat voi haavoittaa. Minun lapsuudessani oli paljon läheisten kuolemia. Osa menehtyi sairauteen, mutta oli myös itsemurhia.

Lapsena ja nuorena mystifioin tapahtumia ja uskoin hyvin pitkään, ettei lähelleni voi tulla, koska päälläni on jonkinlainen kirous.

Mielenterveyden ongelmat ovat lähipiirille haavoittavia niin monella tavalla, ja lapsi kehittää omat selviytymiskeinonsa.

Neuvoni on, että anna aikaa ja ole luottamuksen arvoinen.

Mä olen introvertti sekä asberger , päästän vain sopivaksi aistimani henkilöt lähelleni ja suurin osa ollut lapsuudesta saakka kuten parhaat ystävät . En edes kaipaa uusia tuttavuuksia .

Mä voin puhua vaan mun omalta kohalta, uskon että moni asia menee syvälle mun kasvuympäristöön missä mun oli aina oltava kova... Oli kiusaamista yms, myöhemmin musta tuli itestä kiusaaja.... Ne kaikki on jotenkin tehnyt mun ympärille sellasen todella vahvan suojakehän mihin on vaikea toisten tulla. 

Mä oon yrittäny poistaa tätä ongelmaa aikuisena ja ymmärtää sitä enemmän, mut se on vaikeeta. 

On ujo, kiusaamis taustat lapsuudessa ja aikuisena, huonot kaverisuhteet, ja huonot miessuhteet. Syitä voi olla monia.

Vierailija kirjoitti:

Järki-ihminen. Ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi joku pitäisi päästää lähelle. Ihmissuhteissa liika läheisyys ja suoranainen tunkeutuminen toisen alueelle on vain pahasta ja ne avautumiset lapsuudesta - kuka niitä oikeasti jaksaa. Tuollainen ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei koe tarpeelliseksi hakea muiden hyväksyntää.

"Kun välttelevässä kiintymyssuhteessa kasvanut lapsi tulee kerta toisensa jälkeen torjutuksi ja hylätyksi, hän kadottaa yhteyden omiin tunteisiinsa. Hänestä varttuu järkevä, kylmänviileä ja toimiva aikuinen, mutta järkevyys ja kylmänviileys ovat Kirsi Hiilamon mukaan usein suojamekanismeja, eräänlaisia mielen laastareita. Kun laastari hautoo pitkään, tulehdusvaara kasvaa. Seuraa ahdistusta, ihmissuhdevaikeuksia ja työongelmia."

Veikkaan että johtuu johtumisesta.

Aika iso osa ihmisistä on arvaamattomia ja rajattomia. Se ei näy välttämättä päällepäin. Nämä pärjäävät ainakin näennäisesti töissä ja arjessaan, mutta sitten: yks kaks niks naks ja alkaa sattua ja tapahtua. On ihan tervettä itsesuojeluvaistoa pitää etäisyyttä. Jotkut täytyy pitää loitolla kokonaan, ellei halua että oma elämä menee sekaisin.

Ehkä yksi syy pelkoon ihmisiä kohtaan on se, että jää alakynteen

En halua muita ihmisiä liian lähelle koska heistä on vain harmia.

Ehkä mä olen sellainen. Mutta tarvitaan vain oikea henkilö jolle haluan avautua. Jos ei ole tietynlaista kemiaa, ei vaan pysty. Elämässäni on paljon ihmisiä jotka tunnen jo vuosien takaa esim. työkavereita ja ne ei silti tiedä musta mitään, vaikkei siinä mitään draamaa olis taustalla. Joku uusi tuttavuus voi tietää jo enemmän. Eli ehkä voit lopettaa asian syvemmän miettimisen ja siirtyä seuraavaan henkilöön.

En ymmärrä aloituksen ideaa ollenkaan.

Voi olla kyse "synnynnäisestä ominaisuudesta" joka on ollakseen..

Tai johtua varhaislapsuuden aikaista tapahtumista tai sen jälkeisten.

Tulee epäluuloseksi jos on kiusattu.