Hoitajan väkivaltarikostausta?
Hei,
Kaipaisin näkökulmaa tilanteeseen, jossa väkivallantekijä on kouluttautunut hoitajaksi.
Jouduin nuoruudessa pahoinpidellyksi. Tekijä pyrki kohdistamaan iskut pääni alueelle ja uhkasi tappamisella. Sivulliset onneksi saivat hänet pidettyä sen verran aisoissa, ettei hän saanut minua esimerkiksi kaadettua ja päässyt potkimaan.
Tapauksesta ei tehty rikosilmoitusta, sillä äitini sääli niin tämän tekijän vähävaraista yh-äitiä, joka rukoili, että asia voitaisiin sovitella ilman poliisia.
Vuodet ovat kuluneet ja sain tietää tekijän kouluttautuneen hoitajaksi, niinkuin minäkin. Sain lisäksi kuulla, että kuluneen parin vuoden aikana hän on uhannut toista hoitajaa pahoinpitelyllä (vapaa-ajalla). Tämä toinen hoitaja pääsi pakenemaan tilanteesta ravintolahenkilökunnan avulla.
Nyt tekijä on erään yksityisen terveysalan yrityksen listoilla. Oksettaa. Siinä työpaikassa työskentelee myös useampia minun entisiä kollegoitani töissä.
Olen alkanut nukkua huonosti ja pelätä, jos näille työkavereille tai potilaille tapahtuu töissä jotain pahaa. Tällä työnantajalla ei taatusti ole tämän hoitajan historiasta mitään tietoa
Mitä te tekisitte? Onko täällä muita hoitajia paikalla? Miltä tuntuisi, jos työkaverisi olisi riskissä yllättäen napsahtaa?
Kynnys asiaan puuttumiseen omalla nimellä on korkea, vaikka en samassa kaupungissa enää asukaan. Saattaisin ehkä koko perheeni vaaraan?
Kiitos niille jotka jaksoivat lukea.
Kommentit (15)
Vaikka olisi saanut vankeusrangaistuksen ja sen suorittanut, se ei ole este hoitoalan ammatissa toimimiselle. Jos saa tutkinnon tehtyä ja työnantaja palkkaa, ei menneisyyden perään kysellä. Ei, vaikka olisi kyse henkirikoksesta. Ja tämä on ihan todellisuutta.
Olen eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Mun mielestä väkivaltatausta on este hoitajan ammatissa toimimiseen. Tai ainakin tulisi olla. Aika sairaudentunnoton tuo tyyppi.
Vierailija kirjoitti:

Hemmetin jäätävää.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuomioita ei ole niin silloin ei ole väkivaltarikostaustaakaan. Hoitajan työssä ei muutenkaan taideta tehdä turvallisuusselvitystä, eikä tuollainen tausta ole este ammatissa toimimiselle.
Sinä et ole vastussa siitä, mitä tämä henkilö tekee.
Mutta olet vastuussa siitä, että käsittelet itse ammattilaisen kanssa pahoinpitelystäsi jääneet traumat, jotta voit jatkaa paremmalla toimintakyvyllä elämässäsi eteenpäin.
Olen pahoillani puolestasi, ettei sinua aikoinaan autettu tilanteessa äitisi taholta.
Päteekö tämä samaan että jos ei ole tuomiota niin mies ei voi olla raiskari kun tähän asti naiset ovat sanoneet että ei se tee miehestä syytöntä vaikka tuomitoa ei oikeudessa tullutkaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Mun mielestä väkivaltatausta on este hoitajan ammatissa toimimiseen. Tai ainakin tulisi olla. Aika sairaudentunnoton tuo tyyppi.
Riippuu toki mitä on tehnyt, eli mistä tuomion saanut. Väkivaltatausta selvitetään vasta, jos henkilö hakeutuu alle 18-vuotiaiden pariin töihin.
Hoitajillekin pitäisi olla soveltuvuus ja psykologiset testit mutta niitä ei tule kun suurin osa hoitajista ei pääsisi läpi niistä testeistä
Vierailija kirjoitti:
Hoitajillekin pitäisi olla soveltuvuus ja psykologiset testit mutta niitä ei tule kun suurin osa hoitajista ei pääsisi läpi niistä testeistä
Onhan niitä käytössä, valtakunnallisesti.
Mitenkäs tämä vaimonsa tappanut psykiatri? Palaakohan Terveystalolle vastaanottoa pitämään kun tuomio on suoritettu?
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs tämä vaimonsa tappanut psykiatri? Palaakohan Terveystalolle vastaanottoa pitämään kun tuomio on suoritettu?
No olisi hän ainakin voinut jatkaa lääkärinä toimimista jos ei olis kiinni jäänyt. Ihan sama juttu ton väkivaltasen hoitajan kanssa. Tuntuu uskomattomalta et eikö työnantajaa oikeasti tolla alalla haittais jos saisi taustan tietää
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs tämä vaimonsa tappanut psykiatri? Palaakohan Terveystalolle vastaanottoa pitämään kun tuomio on suoritettu?
Jos Valvira ei vie oikeuksia niin johonkin töihin todennäkösesti.
Tiedän aika monta tuttujen ex-miehiä joilla on väkivaltaisia taipumuksia ja moniakin pahoinpitelyjä takanaan. Niistä ei ole koskaan tehty rikoilmoituksia sillä kohteena on ollut oma vaimo, jota on uhkailtu tappamisella jos nostaa syytteen. Monet ovat aivan arvostettua työssään, eikä kukaan aavista mitä kotona tapahtuu. Samoin teinityttöjen raiskaajat kulkevat vapaina kun sellaiset oikeudenkäynnit ovat hyvin raskaita kun ei todistajia ole. Samoilla ihmisillä voi olla muita tuomiota petoksista ym. jotka on helpompi todistaa. Nythän ilmottaminen ei enää vain uhrin vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Mun mielestä väkivaltatausta on este hoitajan ammatissa toimimiseen. Tai ainakin tulisi olla. Aika sairaudentunnoton tuo tyyppi.
Sorry, mutta tiedän taposta vapausrangaistuksen saaneen ja istuneen henkilön tehneen hoitotyötä, ihan tutkinnot ja laillistukset kunnossa. Tämä tosin ennen SORA- lakia, mutta tosiaan laillistettuna terveydenhuollon ammattilaisena.
Eli menit joskus siideripäisään haastaan riitaa ja vastassa olikin vikkelämpi kaveri,sait itse nokkaan.
Edelleen haudot kostoa ja kehittelet tarinoita että voisit uhriutua.
Muistan että Hannu Lauerma jossain haastattelussa sanoi jotenkin tähän tyyliin: Mikään ei ennusta väkivaltaa paremmin kuin aiempi väkivallan käyttö.