Mä en haluu mennä päiväkotiin!!!
Mitä ihmettä te teette 2,5-vuotiaan ja 4-vuotiaan kanssa, jotka yksinkertaisesti kieltäytyvät menemästä päiväkotiin. Toinen itkee, kiljuu, heittäytyy maahan sillaksi, rimpuilee ja takertuu vanhempaan kiinni. Vanhempi lyö, potkii auton ovea ja sylkee, huutaa täyttä kurkkua ja karkailee. Päiväkodissa on karannut myös eikä tottele, usein on myös kahakoita toisten lasten kanssa. Nyt on alkanut kastelemaan sänkyä ja yöllä heräilee kesken unien. Toisinaan tulee viereen nukkumaan, mutta tänä talvena on alkanut tehdä yöllä tuhmuuksia. Puristaa pikkuveljeä naamasta, laittaa tyynyn naamalle tai pelottelee.
Päiväkodista sanotaan, että olisi hyvä olla enemmän kotona, eikä pitkiä päiviä hoidossa. Minkäs teet, jos vanhempien työpäivät ovat pitkiä ja molemmilla paljon matkustelua.
Millaisia keinoja te muut olette käyttäneet? Lahjonta, uhkailu ja rangaistukset on jo kokeiltu, ei toimi. Millä lapset saisi viihtymään ja haluamaan päiväkotiin? Vai onko tämä yleistä ollenkaan, ettei tuon ikäiset lapset haluaisi sinne muiden lasten kanssa leikkimään? Siellä kuitenkin ammattilaiset ohjaavat ja on lapsille suunniteltua kehittävää toimintaa. Retkiä olen pyytänyt lisää, mutta nyt on henkilöstön kanssa ollut kuulemma sairauspoissaoloja, eivätkä ole päässeet.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Käsi pystyyn kenen lapset menee iloisena päiväkotiin? En usko että montaa kättä pystyyn nousee.
Kyllä minun lapset menee. Välillä tietenkin huonompia päiviä, jolloin takerrutaan ja jäädään huutamaan perään, mutta useimmiten ihan iloisina menevät.
Sen kyllä huomaa, jos lapset ovat joutuneet olemaan liikaa päikyssä eli liian pitkiä päiviä (klo 8-17) liian usein. Silloin eivät enää mene mielellään päikkyyn ja päikyn jälkeen ovat normaalia kiukkuisempia, itkuisempia ja huomionhakuisempia.
Siksi yritetään välttää aina kuin voidaan, ettei mene noin pitkäksi. Meillä on joustava elämäntilanne tällä hetkellä niin voidaan viedä lapset välillä vasta klo 10 päikkyyn ja haetaan neljältä. Ja monesti pidän lapset vaan kotonakin kun opiskelijana sekin on usein mahdollista.
Ei kaikki lapset nuku saman verran. Kyllä he saisivat nukahtaa, jos nukahtaisivat, mutta päiväkodissa moni muukin herää tai nousee sängystä leikkimään jo puolen tunnin kuluttua. Pojat eivät kuulemma oikein jaksaisi olla siellä sängyssä edes sitä aikaa.
Työssä on käytävä, se ei ole tässä muutettavissa. Mihin perustuu näkemys, että vanhemmat ovat jotenkin huonot tai epäonnistuneet tässä? On loukkaavaa syyllistää vanhempia. Lapset ovat älykkäitä, omatoimisia ja kekseliäitä, energisiä myös kuten koko perhe ja isovanhemmat (asuvat kaukana). Ongelma on se, ettei heitä saa sujuvasti lähtemään päiväkotiin ja on alkanut olla huonoa käytöstä, kun silmä välttää. Miten tuon ikäisen saa muuttamaan ei toivotun käytöksen? Puhuminen ei näytä auttavan.
Toivottavasti asiallisia neuvoja on näillä reunaehdoilla olemassa.
Ap
Meillä lapset viihtyy niin hyvin päiväkodissa, ettei haluais lähtee kotiin, puolipäivää ovat siellä
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki lapset nuku saman verran. Kyllä he saisivat nukahtaa, jos nukahtaisivat, mutta päiväkodissa moni muukin herää tai nousee sängystä leikkimään jo puolen tunnin kuluttua. Pojat eivät kuulemma oikein jaksaisi olla siellä sängyssä edes sitä aikaa.
Työssä on käytävä, se ei ole tässä muutettavissa. Mihin perustuu näkemys, että vanhemmat ovat jotenkin huonot tai epäonnistuneet tässä? On loukkaavaa syyllistää vanhempia. Lapset ovat älykkäitä, omatoimisia ja kekseliäitä, energisiä myös kuten koko perhe ja isovanhemmat (asuvat kaukana). Ongelma on se, ettei heitä saa sujuvasti lähtemään päiväkotiin ja on alkanut olla huonoa käytöstä, kun silmä välttää. Miten tuon ikäisen saa muuttamaan ei toivotun käytöksen? Puhuminen ei näytä auttavan.
Toivottavasti asiallisia neuvoja on näillä reunaehdoilla olemassa.
Ap
Haista ap....
Kuulostat koko ajan vain enemmän ja enemmän tunnevammaiselta ja totaalisen kylmältä hirviöltä.
Säälin _todella paljon_ lapsiasi, ansaitsisivat niin paljon parempaa kuin mitä sinä ja miehesi heille annatte.
Satoa korjaatte sitten joidenkin vuosien päästä, todnäk myös yht.kunta kerää sitä satoa.
Äärimmäisen, äärimmäisen surullista.
Tässä yritetään sanoa, että kiukkuaminen johtuu liian vähästä perheajasta. Onko illat rauhallisia? Keskitytäänkö silloin lasten kanssa olemiseen?
Vierailija kirjoitti:
Lasten on oltava jo kuuden jälkeen hoidossa, haetaan kuitenkin jo ennen viittä, joskus neljältäkin. Ovat ihan virkeitä ja energisiä silloinkin, vaikkei kumpikaan nuku päiväkodissa. Jos nukkuisivat, ei illoista ja öistä tulisi mitään. Työtehtävissä ei tällä hetkellä voi ryhtyä tekemään lyhennettyjä päiviä ja työmatkoja on paljon, joten päiväkoti on aivan välttämätön.
Onko sellaista, mitä voisi tehdä lasten mielen muuttamiseksi ja rauhoittamiseksi? Kavereita heillä ei oikein kotona ole tai sellaisia, joiden luona kyläilisivät, kun ovat vielä nuoria. Ratkaisu pitäisi löytyä siitä päiväkotiin menemiseen suostumisesta. Kotiin lähtevät aivan mielellään. Päivät hoidossa ovat sujuneet käsittääkseni hyvin, joku naarmu joskus, mutta ovat aika villejä muutenkin leikeissään.
Ap
Miten niin "jo ennen viittä"? Sehän on tosi myöhään, kun lapsi viedään jo kuuden jälkeen. Siitä tulee 11 tunnin työpäivä lapselle. Lapsesi oireilevat, koska he eivät jaksa. He ovat väsyneitä pitkiin päiviin päiväkodissa. Heillä on ikävä teitä. Teillehän jää vain pari tuntia yhteistä aikaa arkena.
Poriss pöllitään autokin , kun jättää käyntiin pihaan päiväkodilla . Tyhjäkäynti on melkein kiellettyä .
Kuulostaa siltä, että tuollaisesta työstä voi tulla ihan kunnon palkka. Olisiko mahdollista palkata lastenhoitaja kotiin? Tai sitten se perhepäivähoito.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yritetään sanoa, että kiukkuaminen johtuu liian vähästä perheajasta. Onko illat rauhallisia? Keskitytäänkö silloin lasten kanssa olemiseen?
Iltaisin leikkivät omissa huoneissaan tai katsovat lastenohjelmia, syövät illallisen ja kylvyn jälkeen nukkumaan noin klo 20, pienempi klo 19. Isomman kanssa on sellaista talossa ylös alas juoksentelua ja piiloon menemistä, muttei se kauaa kestä, kun ei kiinnitä huomiota. Vanhemmat syövät illallisen tietenkin myöhemmin, kun lapset jo nukkuvat. Ongelma ovat nykyään ne 4-vuotiaan yöheräilyt ja painajaiset. On vilkas mielikuvitus ja pahikset kiinnostavat, kuten jännittävät asiat ja sääntöjen rikkominen sekä supersankarit. Hän sanoo, että päiväkodissa on tyhmää eikä ole kiinnostavia leluja. On kuitenkin tärkeää, että saisi ystäviä ja ammattimaista opetusta sekä riittävästi haasteita.

Eli siis ei ole perheaikaa? Lapsi tarvitsee perheen, johon kuuluminen tuo turvallisuutta, rakastettuna olemisen tuntua, kuulluksi tulemista. Lapsi tarvitsee vanhempien läsnäoloa kasvuun.
Jos työajat pysyvät samana, on ensimmäinen askel ottaa illat yhteiseksi ajaksi. Lasten kanssa pelaamista (lautapeleillä, ei tietokoneella), leikkimistä, yhdessä ruuan laittamista.
Lapsi luultavasti käyttäytyy huonosti päiväkodissa, koska ei saa kotona henkilökohtaista huomiota ja rakkautta.
Ota ap vaikka ihan paperia ja kynä käteen. Lasket kuinka monta minuuttia vietät lapsen kanssa per vrk? Ei taida montaa tulla. Siksi ne "kiukuttelevat" hakevat sillä huomioo jota ei muuten saa. Ihan liian pitkät päivät päiväkodin melussa. Ei siellä ole resursseja järjestää retkiä eikä ammattimaista opetusta.
Ehdotan lastenhoitajaa kotiin ja esim srk kerhoja.
Ongelma on siinä, että ylivirittyneen ja vanhempien huomiota vailla olevan lapsen voi olla vaikea saada kavereita. (Ap toivoi lapselleen kavereita päiväkodista)
Perhepäivähoidossa on yhtälailla muitakin lapsia, mutta elo rauhallisempaa ja ihmisten vaihtuvuus pienempi.
Lapsesi ovat koko ajan väsyneitä eivätkä saa vanhemmilta huomiota ilmeisesti lainkaan. Sen takia käyttäytyvät noin. Peilistä löytyy syyllinen, katso sinne. Lasten käytös ei muutu jos et itse muuta omaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yritetään sanoa, että kiukkuaminen johtuu liian vähästä perheajasta. Onko illat rauhallisia? Keskitytäänkö silloin lasten kanssa olemiseen?
Iltaisin leikkivät omissa huoneissaan tai katsovat lastenohjelmia, syövät illallisen ja kylvyn jälkeen nukkumaan noin klo 20, pienempi klo 19. Isomman kanssa on sellaista talossa ylös alas juoksentelua ja piiloon menemistä, muttei se kauaa kestä, kun ei kiinnitä huomiota. Vanhemmat syövät illallisen tietenkin myöhemmin, kun lapset jo nukkuvat. Ongelma ovat nykyään ne 4-vuotiaan yöheräilyt ja painajaiset. On vilkas mielikuvitus ja pahikset kiinnostavat, kuten jännittävät asiat ja sääntöjen rikkominen sekä supersankarit. Hän sanoo, että päiväkodissa on tyhmää eikä ole kiinnostavia leluja. On kuitenkin tärkeää, että saisi ystäviä ja ammattimaista opetusta sekä riittävästi haasteita.
Ap
Ja paskan marjat, ei tätä usko erkkikään enää 🤣

Joo, jotenkin tuntuu, että voiko olla totta. Mutta jos on, niin surullista.
Sinulle AP on useaan otteeseen kerrottu, kuinka voit ratkaista tilanteenne. Jostain syystä et halua kuunnella tai uskoa. Sinulle on kerrottu miksi lapsenne voivat huonosti ja kuinka tilanne paranisi. Lapsesi eivät taida olla kovin korkealla prioriteeteissänne.
Kukon pieraisun aikaan aamulla ylös, 06 huitteilla päiväkotiin jossa 9,5-10h ja ilman unta sielläkin, sitten kotiin jossa ehditään olla hereillä 1,5-3h ja sekin aika telkkaria tuijotellen tai yksikseen ollen, ei vanhempien huomiota, ei edes yhteistä ateriaa.
Sitten nukkumaan ja aamulla taas kukon pieraisun aikaan ylös ja sama show alusta.
Minä en tätä tarinaa usko, ja jos olisi totta niin tulevia psyykesairaita yksilöitä teillä siellä kasvamassa, oireilevat jo nyt kovasti.
Onko sulla ap tikku miten pystyssä tai torttu miten märkänä tästä provostasi??
Kyllä siinä päiväkodissa on vika, jos lapsi ei sinne halua mennä... Meillä lapset olleet kahdessa päiväkodissa ja pääsääntöisesti ovat aina iloisena päiväkotiin kotoa lähteneet.
Hyi, toivottavasti tämä on provo. Meidän 2-vuotias on perhepäivähoidossa ma-to. Perjantaisin olen hoitovapaalla. Vaihdellaan miehen kanssa hakuvuoroja, jotta saadaan pidettyä hoitopäivät ihan max. 8 h. Teen usein iltaisin lapsen mentyä nukkumaan vielä tunnin töitä, koska muuten työaikasaldo menee miinukselle. Lapsi nukkuu perhepäivähoidossa 1,5-2 h. Kotona koko ilta leikitään lapsen kanssa ja menee nukkumaan klo 19.30. Herää klo 6.45. Heijastimen siis meidän rytmiin ja iloiseen taaperoon ja etenkin tuon 2,5-vuotiaan kohdalla Ap:n kertoma ihan suoranaisesti järkyttää. Siis 11 tunnin päiväkotipäivät ilman päiväunia. Päivähoidossakin tilanne varmasti järkyttää ja ovat yrittäneet sanoa, että päivien pitäisi olla lyhyempiä, mutta Ap:n mielestä ongelma ei suinkaan ole se, että lapset ovat stressaantuneita ja ahdistuneita (mistä kertoo mm. yökastelut), vaan se, että lapset pitäisi saada riemuitsemaan karmeasta lapsuudestaan ja menemään iloisena hoitoon. 😭
Tuon ikäiset tarvitsevat aika paljon unta, eli päivähoidosta kotiin ja nukkumaan? Miksi olet tehnyt lapsia? Jos et itse heidän kanssa pysty aikaa viettämään.