Olen järkyttynyt siitä miltä pomon harjoittama työpaikkakiusaaminen tuntuu!

Vierailija kirjoitti:

Mä hyppäsin tyhjän päälle vähän aikaa sitten sinniteltyäni sairastuneessa työyhteisössä lähes viisi vuotta.

Koko yhteisö oli sairastunut ja toksinen huonon johtamisen vuoksi ja koska ongelmat olivat lähtöisin esimiestasolta, mikään keskustelu tai asioiden käsittely millään tavoilla ei tietenkään tuottanut tulosta.

Itse asiassa, jos joku työyhteisössä yritti tuoda ongelmia esille, sai vain valtavan p-kuorman niskaansa ja oli selvää, että on parempi kärvistellä hiljaa tai lähteä.

Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan ihan puissa kasva, joten lykkäsin ja lykkäsin lähtemistä.

Työpaikalla tapahtui sitten muutamakin ikävä juttu, en voi tarkemmin kertoa, ja vaikeneminen ei sitten ollut enää mahdollista. Ammatillisuuteen kuuluu, että epäkohtiin täytyy puuttua ja niin tein. Tällä oli kova hinta, jouduin kiusatuksi, kostonhimoisen esimiehen hampaisiin ja työntekemisestä tuli mahdotonta.

Irtisanouduin tyhjän päälle ja sittemmin tein vielä vähän aikaa töitä samassa organisaatiossa, mutta eri yksikössä, mutta sama sairas johtamistyyli oli ilmiselvä, joten lopetin kokonaan.

Nyt olen hetken ollut ilman töitä ja huomaan olevani täysin loppuun ajettu. Mietin miten jaksoin siinä työyhteisössä lähes viisi vuotta, välillä itkin työmatkoilla ja pelkäsin töihin menoa. Enkä minäkään, Ap:n tavoin ole mikään nuori tyttö enää, vaan aikuinen ihminen, jolla on työkokemusta erilaisista työpaikoista ja työyhteisöistä, joihin olen aina sopeutunut ja ollut pidetty kollega ja alainen. Nyt kaikki olikin toisin, syytin itseäni, epäilin omaa osaamistani.

Luultavasti nyt vaihdan alaa, kunhan saan itseni kasattua ja koottua tämän painajaisen jäljiltä.

Voimia ja rohkeutta kaikille kohtalotovereille!

Olet kyllä rohkea ja sinnikäs ja todella voimakas ihminen. Sanoitit sen, mikä minua tässä tilanteessa on ihmetyttänyt eniten. Eli miten tämä on mahdollista, että selkeästi ilkeämielinen ihminen on saanut minut ja koko työyhteisön tosi lyhyessä ajassa ihan polvilleen. En vaan voi käsittää. Ja miten se leviää kuin sula laava. Siihen liittyy niin paljon oveluutta, häikäilemättömyyttä ja siis silkkaa pahaa tahtoa, että on tosi vaikeaa eritellä niitä tapahtumia ja tunteita. Ja se juuri traumatisoi eniten. Ja todella suuri myötätuntoni sinulle, että pystyit lähtemään. Niin kuin joku tuossa aikaisemmin kirjoittikin, kauheus iskee tajuntaan vasta myöhemmin. Se että sinut mitätöidään ja sitten kasaat itsesi kotiin palatessa. Se on rankkaa. Vaikka iloitsen uudesta työstäni niin joku pelko on jäänyt perseeseen, ihmisen mieli kai toimii niin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt oikeasti ilkeitä pomoja. Sitten olen nähnyt pomoja, joita vain syytetään ilkeiksi, koska he vain olettavat, että ihmiset tekisivät työnsä. 

Aivan. Se että pomo kehottaa työntekijää tekemään työt, joita varten tämä on palkattu, ei ole työpaikkakiusaamista. En nyt tarkoita sinua ap mutta tuo on hyvin tavallista.

Yksityiselämässähän sitä voi osoittaa kaikenlaisia negatiivisiakin tunteita, mutta työelämässä sille nyt vain sattuu olemaan ihan lainsäädännölliset rajat. Kannattaa ottaa tämmöinen pikkuseikka huomioon.

APN reaktio on ihan inhimillinen. Esimies ja alainen asetelmassa on aina valtaelementti, plus tuntuuhan se pahalle, jos riskeeraa vaikka perheensä toimeentulon toiselle työskentelemiseen, ja sitä käytetään kiusaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hyppäsin tyhjän päälle vähän aikaa sitten sinniteltyäni sairastuneessa työyhteisössä lähes viisi vuotta.

Koko yhteisö oli sairastunut ja toksinen huonon johtamisen vuoksi ja koska ongelmat olivat lähtöisin esimiestasolta, mikään keskustelu tai asioiden käsittely millään tavoilla ei tietenkään tuottanut tulosta.

Itse asiassa, jos joku työyhteisössä yritti tuoda ongelmia esille, sai vain valtavan p-kuorman niskaansa ja oli selvää, että on parempi kärvistellä hiljaa tai lähteä.

Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan ihan puissa kasva, joten lykkäsin ja lykkäsin lähtemistä.

Työpaikalla tapahtui sitten muutamakin ikävä juttu, en voi tarkemmin kertoa, ja vaikeneminen ei sitten ollut enää mahdollista. Ammatillisuuteen kuuluu, että epäkohtiin täytyy puuttua ja niin tein. Tällä oli kova hinta, jouduin kiusatuksi, kostonhimoisen esimiehen hampaisiin ja työntekemisestä tuli mahdotonta.

Irtisanouduin tyhjän päälle ja sittemmin tein vielä vähän aikaa töitä samassa organisaatiossa, mutta eri yksikössä, mutta sama sairas johtamistyyli oli ilmiselvä, joten lopetin kokonaan.

Nyt olen hetken ollut ilman töitä ja huomaan olevani täysin loppuun ajettu. Mietin miten jaksoin siinä työyhteisössä lähes viisi vuotta, välillä itkin työmatkoilla ja pelkäsin töihin menoa. Enkä minäkään, Ap:n tavoin ole mikään nuori tyttö enää, vaan aikuinen ihminen, jolla on työkokemusta erilaisista työpaikoista ja työyhteisöistä, joihin olen aina sopeutunut ja ollut pidetty kollega ja alainen. Nyt kaikki olikin toisin, syytin itseäni, epäilin omaa osaamistani.

Luultavasti nyt vaihdan alaa, kunhan saan itseni kasattua ja koottua tämän painajaisen jäljiltä.

Voimia ja rohkeutta kaikille kohtalotovereille!

Olet kyllä rohkea ja sinnikäs ja todella voimakas ihminen. Sanoitit sen, mikä minua tässä tilanteessa on ihmetyttänyt eniten. Eli miten tämä on mahdollista, että selkeästi ilkeämielinen ihminen on saanut minut ja koko työyhteisön tosi lyhyessä ajassa ihan polvilleen. En vaan voi käsittää. Ja miten se leviää kuin sula laava. Siihen liittyy niin paljon oveluutta, häikäilemättömyyttä ja siis silkkaa pahaa tahtoa, että on tosi vaikeaa eritellä niitä tapahtumia ja tunteita. Ja se juuri traumatisoi eniten. Ja todella suuri myötätuntoni sinulle, että pystyit lähtemään. Niin kuin joku tuossa aikaisemmin kirjoittikin, kauheus iskee tajuntaan vasta myöhemmin. Se että sinut mitätöidään ja sitten kasaat itsesi kotiin palatessa. Se on rankkaa. Vaikka iloitsen uudesta työstäni niin joku pelko on jäänyt perseeseen, ihmisen mieli kai toimii niin.

Ap

Kuulostaa tutulta tuo, että kaikki muuttuu p skaksi todella nopeasti. Mainittu esimieheni sai koko pakan sekaisin päivissä. Viikoissa meillä oli jo ilmapiiriselvitys menossa ja kuukausissa tilanne oli se, että iltapäivät kuluivat konsultin psykohorinoita kuunnellessa. Näkökulma toki oli, että yhteisössä oli vika.

Lähtötilanne oli ainakin minun mielestäni todella mukava työpaikka, jossa homma toimi ja puhallettiin yhteen hiileen. Itse ainakin tulin aina mielelläni töihin.

Sitten vaihtui esimies ja kuin salamaniskusta yhteisö jakaantui pomon hoviin, myyriin, klikkeihin, ihmiset joutuivat puhutteluihin, kokoukset muuttuivat kireiksi kinasteluiksi, puhuminen haluttiin kieltää, ihmiset saivat aiheettomia varoituksia jne.

Se onkin mysteeri, miten näillä tietyillä persoonallisuuksilla on kyky tuhota kaikki suunnilleen heti, kun saapuvat paikalle, ainakin mikäli ovat esimiesasemassa.

19

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hyppäsin tyhjän päälle vähän aikaa sitten sinniteltyäni sairastuneessa työyhteisössä lähes viisi vuotta.

Koko yhteisö oli sairastunut ja toksinen huonon johtamisen vuoksi ja koska ongelmat olivat lähtöisin esimiestasolta, mikään keskustelu tai asioiden käsittely millään tavoilla ei tietenkään tuottanut tulosta.

Itse asiassa, jos joku työyhteisössä yritti tuoda ongelmia esille, sai vain valtavan p-kuorman niskaansa ja oli selvää, että on parempi kärvistellä hiljaa tai lähteä.

Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan ihan puissa kasva, joten lykkäsin ja lykkäsin lähtemistä.

Työpaikalla tapahtui sitten muutamakin ikävä juttu, en voi tarkemmin kertoa, ja vaikeneminen ei sitten ollut enää mahdollista. Ammatillisuuteen kuuluu, että epäkohtiin täytyy puuttua ja niin tein. Tällä oli kova hinta, jouduin kiusatuksi, kostonhimoisen esimiehen hampaisiin ja työntekemisestä tuli mahdotonta.

Irtisanouduin tyhjän päälle ja sittemmin tein vielä vähän aikaa töitä samassa organisaatiossa, mutta eri yksikössä, mutta sama sairas johtamistyyli oli ilmiselvä, joten lopetin kokonaan.

Nyt olen hetken ollut ilman töitä ja huomaan olevani täysin loppuun ajettu. Mietin miten jaksoin siinä työyhteisössä lähes viisi vuotta, välillä itkin työmatkoilla ja pelkäsin töihin menoa. Enkä minäkään, Ap:n tavoin ole mikään nuori tyttö enää, vaan aikuinen ihminen, jolla on työkokemusta erilaisista työpaikoista ja työyhteisöistä, joihin olen aina sopeutunut ja ollut pidetty kollega ja alainen. Nyt kaikki olikin toisin, syytin itseäni, epäilin omaa osaamistani.

Luultavasti nyt vaihdan alaa, kunhan saan itseni kasattua ja koottua tämän painajaisen jäljiltä.

Voimia ja rohkeutta kaikille kohtalotovereille!

Olet kyllä rohkea ja sinnikäs ja todella voimakas ihminen. Sanoitit sen, mikä minua tässä tilanteessa on ihmetyttänyt eniten. Eli miten tämä on mahdollista, että selkeästi ilkeämielinen ihminen on saanut minut ja koko työyhteisön tosi lyhyessä ajassa ihan polvilleen. En vaan voi käsittää. Ja miten se leviää kuin sula laava. Siihen liittyy niin paljon oveluutta, häikäilemättömyyttä ja siis silkkaa pahaa tahtoa, että on tosi vaikeaa eritellä niitä tapahtumia ja tunteita. Ja se juuri traumatisoi eniten. Ja todella suuri myötätuntoni sinulle, että pystyit lähtemään. Niin kuin joku tuossa aikaisemmin kirjoittikin, kauheus iskee tajuntaan vasta myöhemmin. Se että sinut mitätöidään ja sitten kasaat itsesi kotiin palatessa. Se on rankkaa. Vaikka iloitsen uudesta työstäni niin joku pelko on jäänyt perseeseen, ihmisen mieli kai toimii niin.

Ap

Kuulostaa tutulta tuo, että kaikki muuttuu p skaksi todella nopeasti. Mainittu esimieheni sai koko pakan sekaisin päivissä. Viikoissa meillä oli jo ilmapiiriselvitys menossa ja kuukausissa tilanne oli se, että iltapäivät kuluivat konsultin psykohorinoita kuunnellessa. Näkökulma toki oli, että yhteisössä oli vika.

Lähtötilanne oli ainakin minun mielestäni todella mukava työpaikka, jossa homma toimi ja puhallettiin yhteen hiileen. Itse ainakin tulin aina mielelläni töihin.

Sitten vaihtui esimies ja kuin salamaniskusta yhteisö jakaantui pomon hoviin, myyriin, klikkeihin, ihmiset joutuivat puhutteluihin, kokoukset muuttuivat kireiksi kinasteluiksi, puhuminen haluttiin kieltää, ihmiset saivat aiheettomia varoituksia jne.

Se onkin mysteeri, miten näillä tietyillä persoonallisuuksilla on kyky tuhota kaikki suunnilleen heti, kun saapuvat paikalle, ainakin mikäli ovat esimiesasemassa.

19

Kaiken aikaisemmin tehdyn mitätöinti saa ihmiset takajaloilleen. Ja syystäkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä hyppäsin tyhjän päälle vähän aikaa sitten sinniteltyäni sairastuneessa työyhteisössä lähes viisi vuotta.

Koko yhteisö oli sairastunut ja toksinen huonon johtamisen vuoksi ja koska ongelmat olivat lähtöisin esimiestasolta, mikään keskustelu tai asioiden käsittely millään tavoilla ei tietenkään tuottanut tulosta.

Itse asiassa, jos joku työyhteisössä yritti tuoda ongelmia esille, sai vain valtavan p-kuorman niskaansa ja oli selvää, että on parempi kärvistellä hiljaa tai lähteä.

Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan ihan puissa kasva, joten lykkäsin ja lykkäsin lähtemistä.

Työpaikalla tapahtui sitten muutamakin ikävä juttu, en voi tarkemmin kertoa, ja vaikeneminen ei sitten ollut enää mahdollista. Ammatillisuuteen kuuluu, että epäkohtiin täytyy puuttua ja niin tein. Tällä oli kova hinta, jouduin kiusatuksi, kostonhimoisen esimiehen hampaisiin ja työntekemisestä tuli mahdotonta.

Irtisanouduin tyhjän päälle ja sittemmin tein vielä vähän aikaa töitä samassa organisaatiossa, mutta eri yksikössä, mutta sama sairas johtamistyyli oli ilmiselvä, joten lopetin kokonaan.

Nyt olen hetken ollut ilman töitä ja huomaan olevani täysin loppuun ajettu. Mietin miten jaksoin siinä työyhteisössä lähes viisi vuotta, välillä itkin työmatkoilla ja pelkäsin töihin menoa. Enkä minäkään, Ap:n tavoin ole mikään nuori tyttö enää, vaan aikuinen ihminen, jolla on työkokemusta erilaisista työpaikoista ja työyhteisöistä, joihin olen aina sopeutunut ja ollut pidetty kollega ja alainen. Nyt kaikki olikin toisin, syytin itseäni, epäilin omaa osaamistani.

Luultavasti nyt vaihdan alaa, kunhan saan itseni kasattua ja koottua tämän painajaisen jäljiltä.

Voimia ja rohkeutta kaikille kohtalotovereille!

Mä olin ihan samanlaisen että narsistisen ja toksisen ihmisen kynsissä pari vuotta.

Tykkäsin työstäni sitä ennen, hän vei kaiken työn ilon ja niin henkisen kuin fyysisen jaksamisen.

Miten ihmeellä jotkut selviää tollanen hullu...un kanssa. Teetti ihan sairaan määrän työtä (meillä oli sopimus ilman työaikaa asiantuntijaroolissa) ja auta armias jos löysi jostain sanomista.

Ilkeili, uhkaili, etsi kokoajan jotain josta pääsi huomauttamaan, puhui hyvin virallisella ja tärkeilevällä äänellä korostaen tiettyjä sanoja.

Vatsan sisältö kääntyy ympäri kun muistelen sitä kieroilijaa. Kokoajan sillä oli joku ihme peli menossa. Uutta jopa meitä omia,alaisiamme vastaan, kertoi avoimesti että joku pikkusielunen amatööri oli sanonut minusta jotain negatiivista kun ei tykännyt että jouduin ojentamaan tätä pikkuprinsessan.

Miettikää, ihanku jossain yläasteella.

Käski meidän antaa varoituksia omille alaisillemme ja kun en niin tehnyt hän teki sen.

Hän savusti laittomasti 2 todella pätevää esihenkilöä pihalle kun eivät miellyttäneet johtajattaren persoonaa.

Hänen kuvataan raiskanneen ihmisiä henkisesti. Hän jallittaa niin kauan että saa ihmiset ihan tolaltaan. Hänellä on suosikki tai suosikkihaaremi heistä joiden luulee arvostavan häntä ja ketkä jaksaa sitä helv...n teatteria hänen kanssaan.

Minäkin lähdin, vaikka se harmittaa joskus vieläkin. Vuosi meni itseäni terapoidessa ja levätessä. Nyt voin hyvin.

Mutta näin hänestä ettei hän voi itsensä kanssa kovinkaan hyvin. Vain sielultaan sairas, vihainen, rikkinäinen ja rakkaudettomassa elämässä elävä katkera vallanhimoinen henkilö käyttäytyy noin.

Hän on sairas, todella sairas persoona.

Ei muuta kuin aina kaikki viestit talteen omaan kansioon ja kohtaamiset kannattaa äänittää. Helppoa nykyään ja kun löydät uuden työpaikan niin kaikki sonta entisen yrityksen toimitusjohtajalle ja somessa jakoon asiattomat viestit. 

Joo, mäkin luulin ettei minuun tommonen vaikuta. Toisesta sisään toisesta ulos.

Toisin kävi.

Parissa kuukaudessa aloin ensin varomaan häntä, en oikein osannut olla rento hänen seurassa.

Sitten aloin etsimään merkkejä siitä mistä tulee seuraava moite tai hänen toimistoonsa komennus ja alkaa jonkun asian kyseenalaistaminen.

Kehityskeskustelu tai kk palaveripäivinä vatsa oli sekaisin, sydän hakkasi ennen hänen pakeilleen menemistä. Piti ottaa apteekin käsikaupan mieltä rauhoittavaa lääkettä jotta en stressaa.

Päivien päätteeksi olin aina aivan loppu.

Näin se vaikuttaa ja nakertaa pala palalta työmotivaatiota.

Kuulostipa tutulta nuo muutamat kommentit. Minäkin rakastin työtäni, se oli suunnilleen parasta mitä saattoi tehdä housut jalassa. Halusin jatkuvasti kehittää itseäni ja oli draivi päällä ja sellainen aito työn imu vuosikausia. Kunnes sitten. Organisaatiomuutoksen myötä tiimit uudistettiin, ja uudessa tiimissäni yksi työntekijä oli minua vastaan heti alusta saakka. En aidosti tiedä että miksi, kun emme olleet koskaan olleet missään tekemisissä aiemmin. Muutamassa kuukaudessa hän puhui tuekseen toisenkin tiimiläisen. Tunsin että nuo kaksi olivat kuin hyeenoita; aina vaanimassa perässäni pienestäkin pilkkuvirheestä. Yritin, yritin ja yritin olla ystävällinen ja keskittyä hoitamaan omat tehtäväni kunnialla, mutta aamuisin alkoi pelottaa mennä töihin ja avata tietokone. Kurkkua kuristi ja olin jännityksestä jäykkänä, kun mietin että mitäköhän olen taas tehnyt näiden kahden mielestä väärin ja mistäköhän kaikesta tänään tulee vähättelyä, kritisointia, huutoa ja silmien pyörittelyä. Loppujen lopuksi sain megalomaanisen burnoutin ja sen jälkeen en enää saanut heiltä edes kutsuja työprojektejani koskeviin palavereihin, mistä olin toisaalta jopa iloinen, koska saatoin olla heidän kanssaan tekemisissä mahdollisimman vähän.

En vieläkään oikein ymmärrä, miten kaksi ihmistä voikin imeä työyhteisöstä ja itsestä kaiken yhteishengen, ammattiylpeyden ja työn tekemisen ilon., ja miten niin sinänsä pienet teot voivat vammauttaa henkisesti niin syvältä. Toivon vain, että löytäisin sen draivin vielä joskus edes jostakin muualta. Harmi, kun työpaikka, palkka, sijainti ja kaikki muu olivat niin hyviä, ja porukassa myös ihania ihmisiä joiden kanssa oli aidosti kiva tehdä töitä.