Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten auttaa kotona asuvaa aikuista lasta jolla selvästi jokin hätänä mutta sulkeutuu?
22.01.2023 |
Elämänhallinta vinksallaan. Istuu huoneessaan ja pelaa. Huone kuin kaatopaikka.
Jokin on nyt hänellä huonosti. Yrritettiin eilen kysellä. Sulkeutui ja poistui paikalta. Kysyin tarvitseeko lääkäriä, ei vastausta.
Mitä tässä voisi tehdä?
Joo, tiedänolemme epäonnistuneet pahasti vanhempina.
Kommentit (66)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän 16v lukiopoika myös pääasiassa pelaa. Huone on sotkuinen ja haisee, välillä käy kurkkimassa jääkaappiin tai käy vessassa. Kavereita näkee irl ehkä 2-3 x kk.
Viime syksynä kävivät isänsä kanssa muutaman kerran yhdessä salilla ja sen jälkeen on käynyt omineen, ehkä 1-3 x viikossa.
En ole huolissani hänestä muuten kuin, että jatkuva pelaaminen syö läksyjen teko/luku aikaa, aika vaatimattomia arvosanoja on saanut koulusta. Ollaan keskusteltu, että jos koulu ei ala maistumaan, niin lukion jatkamisessa ei ole järkeä. Poika itse sanoo, että ei aio lopettaa lukiota. Siihen täytyy ilmeisesti luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Taitavasti rakennettu provo 😊
Ei erityisen. Aika laimea.
Vierailija kirjoitti:
Siis sinua harmittaa, huolettaa, sinusta tuntuu pahalta, sinua haittaa, sinulla on raskasta,...? Siinä tapauksessa: sinulla on ongelma. Sinä olet sairas. Mene lääkärille. Lääkäri parantaa sinut. Sairaiden parantaminen on lääkäreiden työ.
PS. Ihan oikeesti: ap tarvitsee apua itselleen.
Paitsi että osittain arvelen että ehkä koko aloitus on vain provoilua.
Hei ap, oletko sinä oikeasti palstamme surullisenkuuluisa Kristallikissa Äitihullu?
Koska on epäilyttävää että aloittajan viestit antavat jotenkin ihan liian täsmällisesti sen kuvan että "minun lapseni ei ole tarkalleen sellainen kuin minä haluan! minä aina tarkkailen lastani ja haluan että lapseni täyttää tasan minun vaatimukseni!" Eli juurikin Kristallikissan tyypillistä settiä. Hän on täällä monta vuotta katkerasti valittanut siitä kuinka hän oli tuollaisen äidin uhri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinua harmittaa, huolettaa, sinusta tuntuu pahalta, sinua haittaa, sinulla on raskasta,...? Siinä tapauksessa: sinulla on ongelma. Sinä olet sairas. Mene lääkärille. Lääkäri parantaa sinut. Sairaiden parantaminen on lääkäreiden työ.
PS. Ihan oikeesti: ap tarvitsee apua itselleen.
Paitsi että osittain arvelen että ehkä koko aloitus on vain provoilua.
Hei ap, oletko sinä oikeasti palstamme surullisenkuuluisa Kristallikissa Äitihullu?
Koska on epäilyttävää että aloittajan viestit antavat jotenkin ihan liian täsmällisesti sen kuvan että "minun lapseni ei ole tarkalleen sellainen kuin minä haluan! minä aina tarkkailen lastani ja haluan että lapseni täyttää tasan minun vaatimukseni!" Eli juurikin Kristallikissan tyypillistä settiä. Hän on täällä monta vuotta katkerasti valittanut siitä kuinka hän oli tuollaisen äidin uhri.
Ollaanko me luettu ihan eri aloitusta, kun minä en tuollaista ole lukenut!?
Kyllä se on mielestäni ihan normaalia, että vanhemmatkin voivat olla pettyneitä lapsiinsa. Missä niitä asioita olisi parempi tuoda esiin kuin anonyymillä keskustelupalstalla, jos siis kaipaa vertaistukea?
-se 16v lukiopojn äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako periksi (ja itsesyyttely ei auta)!
Oma veljeni oli samanlainen vuoden lukion jälkeen, ei päässyt yliopistoon, odotti sitten vai vuoden intin alkamista, pelasi ja söi roskaruokaa. Samalla kaverit "jatkoivat elämää". Tästä on nyt 7 vuotta aikaa, nykyään hän on korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä, asuu tyttöystävänsä kanssa ja on elämäniloinen tyyppi. Edelleen pelaa paljon, mutta harrastus se on muiden joukossa, joten sitä on turha demonisoida.
Älä painosta puhumaan, mutta tee selväksi, että haluatte auttas ja olette huolissanne. Älä kysele liikaa, se on painostavaa ja johtaa sulkeutumiseen. Eli vältä "Mikä sulla on? Onko kaikki hyvä? Mitä me voimme tehdä? Onko lääkärille tarvetta? Mitä aiot elämälläsi tehdä?" ja enemmän "Hei, ollaan susta huolissamme. Me haluamme tukea ja auttaa, jos vaan on jotain mitä voidaan tehdä. Toivottavasti tiedät, että voit aina jutella meille vaikka tuntuisi vaikealta. Meille tärkeintä on että sulla on kaikki hyvin." Kun tarpeeksi monta kertaa kuulee tsemppaavaa ja välittävää puhetta, kyllä sitä sitten uskaltaa vähän kerrallaan avautua ja kertoa mistä kiikastaa.
Se, että olette huolissanne ja haluatte auttaa on hyvän vanhemman merkki! Voitte myös pyytää tukea eri nuoria tukevilta järjestöiltä, heillä on paljon vinkkejä siitä, miten jutella ja "patistaa patistamatta" syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Tsemppiä!
No ei. Jos SÄ olet huolissasi niin sehän tarkoittaa sitä että SUSTA tuntuu pahalta, että SÄ tarvitset lääkäriä, SÄ tarvitset apua!
Vaikka aloittaja aloituksessaan puhuu että mukamas se lapsi tarvitsee apua, niin se vain ei pidä paikkaansa. Koska aloittajallahan tässä on se paha olo - eli aloittaja tarvitsee apua. Turha sitä sille lapselle on kertoa. Kun aloittaja tarvitsee apua niin aloittajan tarvitsee mennä lääkärille, se ei siihen lapseen liity mitenkään, vaan se on ihan vain aloittajan ja lääkärin välinen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako periksi (ja itsesyyttely ei auta)!
Oma veljeni oli samanlainen vuoden lukion jälkeen, ei päässyt yliopistoon, odotti sitten vai vuoden intin alkamista, pelasi ja söi roskaruokaa. Samalla kaverit "jatkoivat elämää". Tästä on nyt 7 vuotta aikaa, nykyään hän on korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä, asuu tyttöystävänsä kanssa ja on elämäniloinen tyyppi. Edelleen pelaa paljon, mutta harrastus se on muiden joukossa, joten sitä on turha demonisoida.
Älä painosta puhumaan, mutta tee selväksi, että haluatte auttas ja olette huolissanne. Älä kysele liikaa, se on painostavaa ja johtaa sulkeutumiseen. Eli vältä "Mikä sulla on? Onko kaikki hyvä? Mitä me voimme tehdä? Onko lääkärille tarvetta? Mitä aiot elämälläsi tehdä?" ja enemmän "Hei, ollaan susta huolissamme. Me haluamme tukea ja auttaa, jos vaan on jotain mitä voidaan tehdä. Toivottavasti tiedät, että voit aina jutella meille vaikka tuntuisi vaikealta. Meille tärkeintä on että sulla on kaikki hyvin." Kun tarpeeksi monta kertaa kuulee tsemppaavaa ja välittävää puhetta, kyllä sitä sitten uskaltaa vähän kerrallaan avautua ja kertoa mistä kiikastaa.
Se, että olette huolissanne ja haluatte auttaa on hyvän vanhemman merkki! Voitte myös pyytää tukea eri nuoria tukevilta järjestöiltä, heillä on paljon vinkkejä siitä, miten jutella ja "patistaa patistamatta" syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Tsemppiä!
No ei. Siis sunko mielestä se normaali hyvä tapa olla läheisen kanssa on se että manipuloi sitä tai siis ahkerasti painelee sen nappuloita? Ei mikään ihme jos sun läheiset on sairaita!
Hyvän vanhemman merkki, hyvä vanhempi? No ei. Se on niin pahasti vieraantunut omasta lapsestaan että tarvitsee jotain neuvoja siihen että millä lailla kommunikoisi lapsensa kanssa. Läheisen kanssa kommunikoimiseen ei mitään neuvoja tarvita. Ventovieraan kanssa kommunikoidessa ehkä neuvoja tarvitaan.
Eli jotenkin ihmeellisesti ap on viettänyt 19 vuotta lapsensa kanssa huomaamatta että se lapsi ei ole läheinen vaan ventovieras. Ne on asunut yhdessä 19 vuotta ja ne on täysin tuntemattomia toisilleen. Eli ei ne henkisesti ole toistensa perheenjäseniä. Miksi ne asuu yhdessä? Yhtä hyvin voisivat asua eri planeetoilla!
Tässä minkälaista tuon perheen elämä on: lapsi on huoneessaan, äiti tarkkailee, hautoo asioita mielessään ja "toimintasuunnitelman" keksittyään (tai tältä palstalta kommunikointineuvoja kysyttyään) menee lapsen luokse toteuttamaan suunnitelmansa. Menee lapsen huoneeseen, tekee sen jonkin "kommunikointitempun" (nappuloiden painamisen) ja poistuu huoneesta. Jatkaa tarkkailemista, jatkaa asioiden hautomista, jatkaa vastaavien "huoneessa vierailemisten" suunnittelemista.
Tuo ei ole koti. Se lapsi asuu laitoksessa. Vankilassa. Niinkuin vankilan eristyssellissä. Ja se äiti on vanginvartija, vankilan johtaja, joka tekee "attentaatteja", ennalta valmisteltuja hyökkäyksiä lapsensa eristysselliin.
Onpas outoa että se lapsi on sairas, kun se on tuollaisen psykonarskun vanki, uhri. Tuo on kaikista huonoin vanhempi, niin, se kaikista eniten lastaan kaltoinkohteleva vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kertaakaan elämässäni ihmetellyt ainuttakaan läheistäni. En kertaakaan.
Ap ihmettelee omaa lastaan kuin avaruusoliota.
Vierailija kirjoitti:
En ole kertaakaan elämässäni ihmetellyt ainuttakaan läheistäni. En kertaakaan.
Ap ihmettelee omaa lastaan kuin avaruusoliota.
Aijaa.. kyllä mä pystyn rehellisesti tunnustamaan, että olen ihmetellyt jopa läheisiäni. Eivät he ole mitään yli-ihmisiä, kuten en itsekään. Onko sinulla useinkin tapana värittää asioita? "avaruusolioita"..🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos puhuminen on ylitsepääsemättömän vaikeata, mitäpä jos pyytäisitte häntä kirjoittamaan paperille, millaisia tuntemuksia hänellä on? Hän voi vaikka poistua paikalta siksi aikaa kun luette sen. Ymmärrän hyvin tuon puhumattomuuden. Siinä on pettymystä itseensä ja häpeää omasta "huonoudesta" ja surun tuottamisesta rakkaille ihmisille. Mitään patenttiratkaisua ei kannata suoraan esittää, se voi tuntua vähättelyä. Mieluummin kysyä, mitä vaihtoehtoja hän itse näkisi ja ilmaista kaikin tavoin, että asiat on ratkaistavissa ja olette aina tukena hänelle.
Se lapsi ei ole tuottanut vanhemmilleen surua. Se lapsi ei ole tehnyt vanhemmilleen mitään pahaa. Niille vanhemmille ei ole tapahtunut mitään pahaa. Joten niiden vanhempien elämä ei ole raskasta, rankkaa, murheen ja huolen täyttämää,...
Mutta tosiaan tämän palstan häiriintyneet "hyvät aktiiviset" vanhemmat aina kääntävät asian niinpäin että he mukamas ovat uhreja! Että lapsi mukamas tuottaa kärsimystä heille. Vanhemmat luulevat että he "uhraavat" paljon lapsensa hyväksi ja että he kärsivät paljon lapsensa vuoksi. Vanhemmat luulevat pitävänsä omaa elämäänsä tauolla jotta lapsi saisi hyvän tulevaisuuden.
Tässä vaiheessa häiriintyneet ihmiset vielä puhuvat pelkästä häpeästä. Että lapsi mukamas tuntee häpeää siitä että mukamas on tuottanut surua vanhemmilleen. Mutta useita vuosia myöhemmin jos tilanne menee paljon pahemmaksi vaikkapa sillä lailla että lapsi muuttaa kauas pois ja ikiajoiksi katkaisee välit vanhempiinsa, niin silloin häiriintyneet ihmiset näkevät asian niin että "lapsi hylkäsi vanhempansa" ja silloin ei enää puhuta häpeästä vaan puhutaan pahemmasta eli puhutaan että lapsen pitäisi tuntea syyllisyyttä. Ja silloin sitten aletaan nimitellä sitä lasta narsistiksi ja psykopaatiksi. Ja kun lapsi on niin pahasti tehnyt että on vanhempansa hylännyt niin sille lapsellehan pitää mennä kostamaan. Pahalle ihmiselle pitää antaa opetus että noin pahastihan ei muita ihmisiä kohdella.
Vierailija kirjoitti:
Jos puhuminen on ylitsepääsemättömän vaikeata, mitäpä jos pyytäisitte häntä kirjoittamaan paperille, millaisia tuntemuksia hänellä on? Hän voi vaikka poistua paikalta siksi aikaa kun luette sen. Ymmärrän hyvin tuon puhumattomuuden. Siinä on pettymystä itseensä ja häpeää omasta "huonoudesta" ja surun tuottamisesta rakkaille ihmisille. Mitään patenttiratkaisua ei kannata suoraan esittää, se voi tuntua vähättelyä. Mieluummin kysyä, mitä vaihtoehtoja hän itse näkisi ja ilmaista kaikin tavoin, että asiat on ratkaistavissa ja olette aina tukena hänelle.
Mitään puhuttavaa ei ole. Siis ei sillä lapsella ole mitään puhuttavaa. Ei sillä lapsella paina mikään mieltä, ei ole mitään purettavaa, jaettavaa, käsiteltävää. Ei sillä lapsella ole mitään tuollaisia ongelmia, vaan nuo ongelmat ovat olemassa ainoastaan aloittajan mielikuvituksessa. Aloittaja kuvittelee tuollaisia juttuja ja toimii kuvitelmiensa mukaisesti. Lapsi on äitinsä toiminnasta autuaan tietämätön.
Äiti luultavasti ajattelee "kyllä se lapsi on kiitollinen kaikesta mitä olen hänen hyväkseen tehnyt". No ei ole kiitollinen kun lapsi ei edes tiedä mitä äiti on tehnyt.
Tämä on tosi masentava aloitus. Ja tollasia perheitä Suomessa on ainaskin 100 000. Ihmiskunta on tosi masentava, äärimmäisen sairas.
Tyypillinen tämän palstan aloitus, keskustelu. Mun pitää lopettaa tämän palstan käyttäminen, pitää pelastaa itseni pois täältä ennen kuin tämä paikka masentaa minut läpikotaisin. Ennen kuin ihmiskunnan tila masentaa minut läpikotaisin. Kunpa en olisi koskaan syntynyt, tai kunpa en olisi syntynyt ihmiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vankilaan. Sieltä saa mukavia ystäviä sekä ajankulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako periksi (ja itsesyyttely ei auta)!
Oma veljeni oli samanlainen vuoden lukion jälkeen, ei päässyt yliopistoon, odotti sitten vai vuoden intin alkamista, pelasi ja söi roskaruokaa. Samalla kaverit "jatkoivat elämää". Tästä on nyt 7 vuotta aikaa, nykyään hän on korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä, asuu tyttöystävänsä kanssa ja on elämäniloinen tyyppi. Edelleen pelaa paljon, mutta harrastus se on muiden joukossa, joten sitä on turha demonisoida.
Älä painosta puhumaan, mutta tee selväksi, että haluatte auttas ja olette huolissanne. Älä kysele liikaa, se on painostavaa ja johtaa sulkeutumiseen. Eli vältä "Mikä sulla on? Onko kaikki hyvä? Mitä me voimme tehdä? Onko lääkärille tarvetta? Mitä aiot elämälläsi tehdä?" ja enemmän "Hei, ollaan susta huolissamme. Me haluamme tukea ja auttaa, jos vaan on jotain mitä voidaan tehdä. Toivottavasti tiedät, että voit aina jutella meille vaikka tuntuisi vaikealta. Meille tärkeintä on että sulla on kaikki hyvin." Kun tarpeeksi monta kertaa kuulee tsemppaavaa ja välittävää puhetta, kyllä sitä sitten uskaltaa vähän kerrallaan avautua ja kertoa mistä kiikastaa.
Se, että olette huolissanne ja haluatte auttaa on hyvän vanhemman merkki! Voitte myös pyytää tukea eri nuoria tukevilta järjestöiltä, heillä on paljon vinkkejä siitä, miten jutella ja "patistaa patistamatta" syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Tsemppiä!
No ei. Siis sunko mielestä se normaali hyvä tapa olla läheisen kanssa on se että manipuloi sitä tai siis ahkerasti painelee sen nappuloita? Ei mikään ihme jos sun läheiset on sairaita!
Hyvän vanhemman merkki, hyvä vanhempi? No ei. Se on niin pahasti vieraantunut omasta lapsestaan että tarvitsee jotain neuvoja siihen että millä lailla kommunikoisi lapsensa kanssa. Läheisen kanssa kommunikoimiseen ei mitään neuvoja tarvita. Ventovieraan kanssa kommunikoidessa ehkä neuvoja tarvitaan.
Eli jotenkin ihmeellisesti ap on viettänyt 19 vuotta lapsensa kanssa huomaamatta että se lapsi ei ole läheinen vaan ventovieras. Ne on asunut yhdessä 19 vuotta ja ne on täysin tuntemattomia toisilleen. Eli ei ne henkisesti ole toistensa perheenjäseniä. Miksi ne asuu yhdessä? Yhtä hyvin voisivat asua eri planeetoilla!
Tässä minkälaista tuon perheen elämä on: lapsi on huoneessaan, äiti tarkkailee, hautoo asioita mielessään ja "toimintasuunnitelman" keksittyään (tai tältä palstalta kommunikointineuvoja kysyttyään) menee lapsen luokse toteuttamaan suunnitelmansa. Menee lapsen huoneeseen, tekee sen jonkin "kommunikointitempun" (nappuloiden painamisen) ja poistuu huoneesta. Jatkaa tarkkailemista, jatkaa asioiden hautomista, jatkaa vastaavien "huoneessa vierailemisten" suunnittelemista.
Tuo ei ole koti. Se lapsi asuu laitoksessa. Vankilassa. Niinkuin vankilan eristyssellissä. Ja se äiti on vanginvartija, vankilan johtaja, joka tekee "attentaatteja", ennalta valmisteltuja hyökkäyksiä lapsensa eristysselliin.
Onpas outoa että se lapsi on sairas, kun se on tuollaisen psykonarskun vanki, uhri. Tuo on kaikista huonoin vanhempi, niin, se kaikista eniten lastaan kaltoinkohteleva vanhempi.
Ei kai se nyt manipulointia, jos muistuttaa usein lastaan, että hän on rakas ja tärkeä😅 Kyllä minäkin joka päivä muistutan lapselleni kuinka tärkeä hän on ja että olen aina tukena. Outoa, jos joku kokee sen nappuloiden painamisena ja manipulaationa.
Ja onhan huolestunut vanhempi aina parempi vanhempi kuin välinpitämätön. Ei huolestuminen tee hänestä välttämättä hyvää vanhempaa, mutta kyllä sen voi silti sanoa olevan hyvän vanhemman merkki, jos oman jälkikasvun hyvinvointi huolettaa.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puhuminen on ylitsepääsemättömän vaikeata, mitäpä jos pyytäisitte häntä kirjoittamaan paperille, millaisia tuntemuksia hänellä on? Hän voi vaikka poistua paikalta siksi aikaa kun luette sen. Ymmärrän hyvin tuon puhumattomuuden. Siinä on pettymystä itseensä ja häpeää omasta "huonoudesta" ja surun tuottamisesta rakkaille ihmisille. Mitään patenttiratkaisua ei kannata suoraan esittää, se voi tuntua vähättelyä. Mieluummin kysyä, mitä vaihtoehtoja hän itse näkisi ja ilmaista kaikin tavoin, että asiat on ratkaistavissa ja olette aina tukena hänelle.
Mitään puhuttavaa ei ole. Siis ei sillä lapsella ole mitään puhuttavaa. Ei sillä lapsella paina mikään mieltä, ei ole mitään purettavaa, jaettavaa, käsiteltävää. Ei sillä lapsella ole mitään tuollaisia ongelmia, vaan nuo ongelmat ovat olemassa ainoastaan aloittajan mielikuvituksessa. Aloittaja kuvittelee tuollaisia juttuja ja toimii kuvitelmiensa mukaisesti. Lapsi on äitinsä toiminnasta autuaan tietämätön.
Äiti luultavasti ajattelee "kyllä se lapsi on kiitollinen kaikesta mitä olen hänen hyväkseen tehnyt". No ei ole kiitollinen kun lapsi ei edes tiedä mitä äiti on tehnyt.
Tämä on tosi masentava aloitus. Ja tollasia perheitä Suomessa on ainaskin 100 000. Ihmiskunta on tosi masentava, äärimmäisen sairas.
Tyypillinen tämän palstan aloitus, keskustelu. Mun pitää lopettaa tämän palstan käyttäminen, pitää pelastaa itseni pois täältä ennen kuin tämä paikka masentaa minut läpikotaisin. Ennen kuin ihmiskunnan tila masentaa minut läpikotaisin. Kunpa en olisi koskaan syntynyt, tai kunpa en olisi syntynyt ihmiseksi.
Mitä ihmettä? Nyt korkki kiinni tai takaisin hoitoon. Lapsistahan juuri huolehditaan sillä tavalla, että kysellään kuulumisia ja selvitetään onko kaikki hyvin jos huolta on. Ei ne teinit aina avaudu asioista itse.
Itse esim sairastin syömishäiriötä kaksi vuotta, ennen kuin uskalsin kertoa vanhemmille. Ja onneksi kyselivät usein minulta, että mikä hätänä. Sen takia uskalsin lopulta kertoa ja pyytää apua.
Korona-aika vaikeuttanut asioita entisestään. Meillä ainakin. Kun on perheessä vakavasti riskiryhmäläisiä ei kotona asuva nuori ole halunnut vaarantaa läheisiään vaan on itsekin eristäytynyt ja pelaaminen sekä yksin retkeily luonnossa ainoat huvit. Kurjaa kun muistaa omaa vapaata nuoruuttaan, interrailit ja tansseissa kulkemiset yms.
Silloin ei toki edes ollut tietokonepelejä, kyllä sekin ihan hyvä harrastus on mutta olisi myös hyvä nähdä kavereita joskus ihan aidosti tavaten eikä vain netissä.
Vierailija kirjoitti:
Korona-aika vaikeuttanut asioita entisestään. Meillä ainakin. Kun on perheessä vakavasti riskiryhmäläisiä ei kotona asuva nuori ole halunnut vaarantaa läheisiään vaan on itsekin eristäytynyt ja pelaaminen sekä yksin retkeily luonnossa ainoat huvit. Kurjaa kun muistaa omaa vapaata nuoruuttaan, interrailit ja tansseissa kulkemiset yms.
Silloin ei toki edes ollut tietokonepelejä, kyllä sekin ihan hyvä harrastus on mutta olisi myös hyvä nähdä kavereita joskus ihan aidosti tavaten eikä vain netissä.
Kaikilla ei ole samanlainen sosiaalinen tarve. Itse en ole koskaan ollut interrail/tanssi/hengaile kavereiden kanssa brunssilla-ihmisiä, ja ihan hyvä nelikymppinen minustakin on tullut! Nuoruuden harrastus oli juuri pelaaminen, sillä se oli silloin aika uutta. Harrastus vei ensin opiskelemaan ja sen jälkeen maailmalle töihin. Koskan en ole kokenut kaipaavani f2f sosiaalista elämää, vaikka sosiaalinen olenkin! Introvertille se on aina energia vievää.
Olen oikea Ap ja olen kirjoittanut aloituksen sekä kommentin nro 4. Nuo muut Ap:n kommentit on jonkun trollin.
Aloitus ei ole trolli, vaan täyttä tottauskokaa tai älkää. En myöskään ole palstan Äitihullu tai muu vastaava.
Olemme aina sanoneet, että meille vanhemmille voi kaikkea kertoa ja selvitämme asiat yhdessä jos on tarve. Tätäkin toistimme nyt eilen, mutta ei vastausta edes.
Huoneen siisteydestä puhuttu ja yhdessä siivottu kunnolla loppukesästä, mutta edelleen sama jatkuu. Myös vaatteiden vaihtamisesta ollaan puhuttu, mutta ei ne farkut ja huppari vaihdu ennen kun muistuttaa. Lakanoiden vaihdostakin tulee muistuttaa ja käskeä monen monta kertaa ennen kun tapahtuu mitään. Oma-aloitteisesti ei tee mitään kotona. Onneksi hoitaa koulunsa ja työnsä.
Mutta kyllä tässä väistämättä tulee huono vanhempi fiilis kun ei tiedä mikä mieltä painaa, vai painaako mikään. Tulevaisuus huolettaa.
-Oikea Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen oikea Ap ja olen kirjoittanut aloituksen sekä kommentin nro 4. Nuo muut Ap:n kommentit on jonkun trollin.
Aloitus ei ole trolli, vaan täyttä tottauskokaa tai älkää. En myöskään ole palstan Äitihullu tai muu vastaava.Olemme aina sanoneet, että meille vanhemmille voi kaikkea kertoa ja selvitämme asiat yhdessä jos on tarve. Tätäkin toistimme nyt eilen, mutta ei vastausta edes.
Huoneen siisteydestä puhuttu ja yhdessä siivottu kunnolla loppukesästä, mutta edelleen sama jatkuu. Myös vaatteiden vaihtamisesta ollaan puhuttu, mutta ei ne farkut ja huppari vaihdu ennen kun muistuttaa. Lakanoiden vaihdostakin tulee muistuttaa ja käskeä monen monta kertaa ennen kun tapahtuu mitään. Oma-aloitteisesti ei tee mitään kotona. Onneksi hoitaa koulunsa ja työnsä.
Mutta kyllä tässä väistämättä tulee huono vanhempi fiilis kun ei tiedä mikä mieltä painaa, vai painaako mikään. Tulevaisuus huolettaa.
-Oikea Ap
Mitääääh kuka kehtaisi tehdä mitään tuollaista
Aloittaja on turhaan huolissaan, koska elämme hyvinvointiyhteiskunnassa jossa kaikki saavat kyllä apua kunhan menevät apua pyytämään. Aloituksen perusteella minulle ei selvinnyt että mikä huoli aloittajalla tasan tarkkaan on. Mutta: jos aloittajalla on terveyshuoli niin hänen tulee mennä terveyskeskukseen, jos aloittajalla on rahahuoli niin hänen tulee mennä sosiaalitoimistoon/Kelaan, jne.
Jos terveys ja raha-asiat ja kaikki muutkin asiat vaikuttavat olevan kunnossa mutta silti jokin "epämääräinen huoli" painaa mieltä, niin ehkä sitten tulee mennä terapeutille. Ehkä se on juurikin terapeuttien työ yrittää selvittää tuollaisia "mieltä painavia epämääräisyyksiä".
Ei Suomessa kenenkään tarvitse olla huolissaan koska apua saa. Ap tarvitsee apua - hankkikoon itselleen apua.
Alue: Aihe vapaa
Mäkin ihmettelin tuota aloittajan kommenttia. Mietin että kirjoittiko sen oikeasti aloittaja vai joku provoilija. Mutta aloittajako ihan oikeasti kirjoitti noin? Tsiisus!
Näin yksinkertaista se on: jos sinulla on kotonasi ihminen joka on mielestäsi "vääränlainen", sellainen että et tykkää hänestä, niin ratkaisu on se että et enää pidä häntä kotonasi. Olkoon ulkona sitten, kodittomana, metsässä teltassa, tai ihan missä vaan, mutta ei sinun kotona, ei sinun takapihalla, ei sinun näkösällä, sinun ei häntä tarvitse ikinä enää nähdä. Ei "vääränlaisia" ihmisiä tarvitse omissa silmissään sietää. Maailma on riittävän suuri että sinä voit elää kotonasi omaa "oikeanlaista" elämääsi ja se vääränlainen ihminen voi elää omaa "vääränlaista" elämäänsä missä vain muualla. Vääränlaisten ihmisten kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä. Tai siis työelämässä heihin toki törmää, mutta vapaa-ajalla heihin ei tarvitse törmätä!
Vähän sama juttu kuin täällä oli aikoinaan aloitus jossa joku valitti "maanisdepressiivisestä aikuisesta lapsestaan" että se heitteli koiran keppiä sisällä seiniä päin. Kysyi että mikä ratkaisuksi. No haloo! Ratkaisu: jos joku heittää keppiä kotisi sisällä seinille niin älä päästä häntä enää kotisi sisälle.