Ihailen Titanicin onnettomuudessa sitä, että rikkailla herrasmiehillä oli ihan valtava itsekuri, ja he valitsivat kuoleman
Tuohon aikaan upporikkaat oli sentään siinä suhteessa miehekkäitä, että valitsivat kuoleman koska naiset ja lapset ensin. Sinne meni monta miljonääriä meren pohjaan, koska herrasmieskoodi esti lähtemästä alukselta, vaikka olisivat päässeet kyllä halutessaan. Kukaan ei olisi estänyt. Mutta ei: he osoittivat olevansa todellisia miehiä, koska heillä oli munaa elää koodin mukaisesti, vaikka se tiesi varmaa kuolemaa.
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se Kate Winsletin mieshän otti vaan jonku random pikkutytön ja väitti että on sen isä ja ainoa vanhempi joka sillä lapsella on, niin pääs turvaan.
Sehän oli aika retku, vaikkakin komea.
Siinä elokuvan lopussa sanotaan että se ampu ittensä 1929 Wall Streetin pörssiromahduksen jälkeen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehiä ei päästetty ensin pelastusveneisiin. Etuilijat ammuttiin. Muutoin olisi käynyt kuin tavallisesti haaksirikoissa, että miehiä pelastuu enemmän kuin naisia ja lapsia ei senkään vertaa.
Titanicissa pelastusveneisiin jätettiin myös rutosti tyhjiä paikkoja ja jokunen koira.
Koska väki ei halunnut veneisiin, sillä lähistöllä näkyi "mysteerialuksen" valot, joiden uskottiin olevan tulossa pelastamaan.
Tuonaikaiset pelastusveneet pimeällä kylmällä merellä eivät olleet mitenkään täysi turvallisia
Nämä "mysteerialukset" oli laittomia kalastajia, jotka häipyivät paikalta koska pelkäsivät pidätystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Titaniciin liittyy aivan varmasti salaliittoteorioita. Oliko kyydissä joku todella korkea-arvoinen henkilö? Kenties poliittinen hahmo?
Titanichan oli täynnä tuon ajan korkea-arvoisia ja kuuluisia. Sehän on yksi syy siihen, miksi Titanicin uppoamisesta tuli niin kuuluisa tarina.
Juu, Titanic oli maailman suurin ja modernein laiva, "uppoamaton", ja neitsytmatkallaan. Sen ajan kerma lähti tietysti reissulle. Olihan se historiallinen reissu - mutta toisella tavalla kuin kuviteltiin.
Faktaa kuitenkin on, että tuosta miljonääriporukasta upposi miehiä suurin osa. Koska kunniakoodi.
Kunniakoodista tuli mieleen, että kadettikoulussa oli kuulemma vielä 90-luvulla sellainen koodi voimissaan, että jos kadetin kavaljeerille käy vahinko ja pieru tulee julkisella paikalla, kadetti ilmoittautuu syylliseksi ettei nainen joudu häpeään.
Kadetin kavajeeri? Voi voi, kavaljeeri on kyllä mies, sitä et varmaan tarkoittanut? Tietysti nainen voi olla kadetti ja kavaljeeri on mies.
va
Puhuin 90-luvun alusta, jolloin naisia ei kadettikoulussa ollut. Joten osannet laskea loput?
Eli miespareista ilmeisesti puhuit?
-eri, samaan asian huomiota kiinnittänyt.

Mutta kiinnostaisi tietää, oliko jollain tasolla juuri tuon vuoksi motiivi upottaa alus.
No, ei varmasti.
Kyllä Titanicin uppoaminen johtui ainoastaan kapteenin omasta välinpitämättömyydestä ja turhamaisuudesta.
Eihän "uppoamattomaksi" tehty alus voi millään upota.
Vierailija kirjoitti:
Laivalla oli myös japanilaisia, joista muutama selviytyi. Kotimaahan palattuaan heitä alettiin halveksia, koska niin moni nainen ja lapsi hukkui, mutta miehet selvisivät. Japanin kunniakoodin mukaan se tarkoitti harakiriä häpeän korjaamiseksi ja sen he myös tekivät, eli ei paljoa auttanut sen pelastuminen laivalta.
Joka puolella maailmaa oli omat, kovat koodinsa, joita noudatettiin. Nykyään ei ole mitään muuta kuin itsekkyyttä ja pelkuruutta.
Ja lähteet? Entä oletko tutkinut, kuinka kunniallisesti nämä herrasmiehet olivat rikastuneet? He eivät varmaan myöskään käyneet huorissa, vaikka ajan piirteisiin kuului valtava, naisia riistävä bordellien ja oarituksen liiketoiminta? Asiakkaat olivat jotain muun tyypin rikkaita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Titaniciin liittyy aivan varmasti salaliittoteorioita. Oliko kyydissä joku todella korkea-arvoinen henkilö? Kenties poliittinen hahmo?
Titanichan oli täynnä tuon ajan korkea-arvoisia ja kuuluisia. Sehän on yksi syy siihen, miksi Titanicin uppoamisesta tuli niin kuuluisa tarina.
Juu, Titanic oli maailman suurin ja modernein laiva, "uppoamaton", ja neitsytmatkallaan. Sen ajan kerma lähti tietysti reissulle. Olihan se historiallinen reissu - mutta toisella tavalla kuin kuviteltiin.
Faktaa kuitenkin on, että tuosta miljonääriporukasta upposi miehiä suurin osa. Koska kunniakoodi.
Kunniakoodista tuli mieleen, että kadettikoulussa oli kuulemma vielä 90-luvulla sellainen koodi voimissaan, että jos kadetin kavaljeerille käy vahinko ja pieru tulee julkisella paikalla, kadetti ilmoittautuu syylliseksi ettei nainen joudu häpeään.
Kadetin kavajeeri? Voi voi, kavaljeeri on kyllä mies, sitä et varmaan tarkoittanut? Tietysti nainen voi olla kadetti ja kavaljeeri on mies.
va
Puhuin 90-luvun alusta, jolloin naisia ei kadettikoulussa ollut. Joten osannet laskea loput?
Eli miespareista ilmeisesti puhuit?
-eri, samaan asian huomiota kiinnittänyt.
Hups, tosiaan. Tein virheen. Siis kadetin naispuolinen seuralainen/vast.
Luulen että Titanicissa päätettiin pelastaa lapset ja naiset. Ne jotka ei mahtuneet veneisiin ja miehet valitsivat kuoleman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehiä ei päästetty ensin pelastusveneisiin. Etuilijat ammuttiin. Muutoin olisi käynyt kuin tavallisesti haaksirikoissa, että miehiä pelastuu enemmän kuin naisia ja lapsia ei senkään vertaa.
Titanicissa pelastusveneisiin jätettiin myös rutosti tyhjiä paikkoja ja jokunen koira.
Koska väki ei halunnut veneisiin, sillä lähistöllä näkyi "mysteerialuksen" valot, joiden uskottiin olevan tulossa pelastamaan.
Tuonaikaiset pelastusveneet pimeällä kylmällä merellä eivät olleet mitenkään täysi turvallisia
Nämä "mysteerialukset" oli laittomia kalastajia, jotka häipyivät paikalta koska pelkäsivät pidätystä.
Tai sitten tämä: https://en.m.wikipedia.org/wiki/SS_Mount_Temple
"As soon as Mount Temple reached Canada, she became the center of controversy as two passengers, and allegedly some crew members, stated that the ship was close to Titanic but failed to come to her rescue as they saw her distress rockets and even watched her sinking.[42][43] These speculations were ignored by both the American and British inquiries, and none of Mount Temple's officers either testified or submitted affidavits in support of these claims."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Titaniciin liittyy aivan varmasti salaliittoteorioita. Oliko kyydissä joku todella korkea-arvoinen henkilö? Kenties poliittinen hahmo?
Titanichan oli täynnä tuon ajan korkea-arvoisia ja kuuluisia. Sehän on yksi syy siihen, miksi Titanicin uppoamisesta tuli niin kuuluisa tarina.
Mutta kiinnostaisi tietää, oliko jollain tasolla juuri tuon vuoksi motiivi upottaa alus.
No, ei varmasti.
Kyllä Titanicin uppoaminen johtui ainoastaan kapteenin omasta välinpitämättömyydestä ja turhamaisuudesta.
Eihän "uppoamattomaksi" tehty alus voi millään upota.
Juu, näinhän sen täytyy olla.
Tämä suomalainen nainen olisi hukkunut, jos olisi totellut miestä. Ja hän kertoo, ettei muutenkaan ihan kunniakoodit rulanneet.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/titanicilta-pelastunut-suomalainen-…
Muistelen lukeneeni, että lapsen ja aikuisen raja oli Titanicilla 14 vuotta, eli 14-vuotiaat ja sitä vanhemmat pojat eivät saaneet mennä pelastusveneisiin. Jotkut äidit olivat kieltäytyneet jättämästä poikiaan, ja olivat sitten jääneet laivaan kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
En olisi kyllä halunnut jättää miestäni uppoavaan laivaan. Olisi aivan hirveää.
Tuon ajan rikkaiden järkijärjestelyt. Ehkei oltu varmoja että laiva todella uppoaisi vielä alkuun. Naistenkin rooli oli hillitä itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Ja lähteet? Entä oletko tutkinut, kuinka kunniallisesti nämä herrasmiehet olivat rikastuneet? He eivät varmaan myöskään käyneet huorissa, vaikka ajan piirteisiin kuului valtava, naisia riistävä bordellien ja oarituksen liiketoiminta? Asiakkaat olivat jotain muun tyypin rikkaita?
Yrittivät ainakin vaikuttaa kunniakkailta,kuten varmasti muutenkin. Vai kävivätkö he niillä maksullisilla naisilla myös täysin avoimesti? Ei, koska heillä oli oma maine suojeltavanaan. Olipa Titanicin aikalaisilla aitoa kunniakkuutta tai ei, niin tässä tapauksessa teot voidaan arvioida kunniakkaiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehiä ei päästetty ensin pelastusveneisiin. Etuilijat ammuttiin. Muutoin olisi käynyt kuin tavallisesti haaksirikoissa, että miehiä pelastuu enemmän kuin naisia ja lapsia ei senkään vertaa.
Titanicissa pelastusveneisiin jätettiin myös rutosti tyhjiä paikkoja ja jokunen koira.
Koska väki ei halunnut veneisiin, sillä lähistöllä näkyi "mysteerialuksen" valot, joiden uskottiin olevan tulossa pelastamaan.
Tuonaikaiset pelastusveneet pimeällä kylmällä merellä eivät olleet mitenkään täysi turvallisia
Nämä "mysteerialukset" oli laittomia kalastajia, jotka häipyivät paikalta koska pelkäsivät pidätystä.
Tai sitten tämä: https://en.m.wikipedia.org/wiki/SS_Mount_Temple
"As soon as Mount Temple reached Canada, she became the center of controversy as two passengers, and allegedly some crew members, stated that the ship was close to Titanic but failed to come to her rescue as they saw her distress rockets and even watched her sinking.[42][43] These speculations were ignored by both the American and British inquiries, and none of Mount Temple's officers either testified or submitted affidavits in support of these claims."
https://www.express.co.uk/news/history/1490496/Titanic-passengers-saved…
Vierailija kirjoitti:
Muistelen lukeneeni, että lapsen ja aikuisen raja oli Titanicilla 14 vuotta, eli 14-vuotiaat ja sitä vanhemmat pojat eivät saaneet mennä pelastusveneisiin. Jotkut äidit olivat kieltäytyneet jättämästä poikiaan, ja olivat sitten jääneet laivaan kuolemaan.
Hyvä ku jonku just 14 vuotta täyttäneen pojan pitäny hukkua että joku 76v hienostorouva on päässy pelastusveneeseen
Vierailija kirjoitti:
Tämä suomalainen nainen olisi hukkunut, jos olisi totellut miestä. Ja hän kertoo, ettei muutenkaan ihan kunniakoodit rulanneet.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/titanicilta-pelastunut-suomalainen-…
Miten niin?
Siellä oli sääntö, että ainoastaan lapset ja naiset otettiin pelastusveneeseen. Ei miehiä, paitsi ne, jotka onnistuivat jotenkin narraamaan. Laivan miehet huusivat vain naisia ja lapsia, ne tulivat hakemaan meitä ja lähtivät nopiaan viemään sinne, josta veneitä pantiin alas. Meidät kaikki nostettiin sinne, se (pelastusvene) oli melkein jo täynnä, kun se laskettiin mereen, Anna kertoo nauhoitteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Titaniciin liittyy aivan varmasti salaliittoteorioita. Oliko kyydissä joku todella korkea-arvoinen henkilö? Kenties poliittinen hahmo?
Sattumaa vaan...
Some theorists believe that the Titanic was sunk on purpose to eliminate opposition to the creation of the Federal Reserve Bank. Some of the wealthiest men in the world were aboard the Titanic for her maiden voyage, several of whom, including John Jacob Astor IV, Benjamin Guggenheim, and Isidor Straus, were allegedly opposed to the creation of a U.S. central bank
https://en.wikipedia.org/wiki/Titanic_conspiracy_theories
The Wreck of the Titan: Or, Futility is a novella written by Morgan Robertson and published as Futility in 1898, and revised as The Wreck of the Titan in 1912. It features a fictional British ocean liner Titan that sinks in the North Atlantic after striking an iceberg.
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Wreck_of_the_Titan:_Or,_Futility
Elikäs sekä tähystäjät että jäävuori oli mukana salaliitossa?