Huonekasvien pitäisi olla talvella levossa, miksi mulla ne kasvavat uutta nyt?
Huomasin että vehkat kasvavat ja anopinkieli, uutta lehteä tulee. Kasvu on alkanut jo varmasti joulu-tammikuun vaihteessa kun on jo aika isoa. Ja sanotaan että kasvit lepäävät talvella eivätkä kasva? Olen antanut kasveille vaan merilevävettä.
Kommentit (14)
Mulla viherkasveilla tuntuu olevan joukkosukupuutto menossa. Kuolevat toinen toistensa perään. Kultapalmu kuivuu ja kuolee lehti kerrallaan samoin muut.
Ei mikään uusi juttu. Mullan vaihtokin kuuluisi tehdä joulu-tammikuussa. Uutta tietoa oli minullekkin.
Luonto ei enää käyttäydy niin kuin ennen. Ilmastonmuutos.
Mun kasvit tekevät nyt myös uutta lehteä ja vartta. Katsoin, että esimerkiksi aloevera on ihan räjähtänyt parissa kuukaudessa. Kohta ei mahdu purkkiinsa edes. Orkidea puskee kukkaa vuoden kukkimattomuuden jälkeen. Tulilatva teki kukat. Viirivehka on tehnyt uusia versoja ja ne sojottavat pystyyn.
Itse olen ajatellut tämän niin, että kun kasvi kärsii niin se tekee uutta. On viimeaikoina tuo kukkien hoitaminen jäänyt vähemmälle. Lähden parin päivän päästä Jenkkeihin muutamaksi kuukaudeksi ja täytyy sen reissun jälkeen katsoa, että mitkä on elossa ja istuttaa uuteen multaan.
Ei kasva uutta todellakaan vaan vanhakin kuolee ja tippuu pois. Eikä ihme, tänä talvena on ollut pimeä kuin mörönpeessä jo pian 3 kuukautta.
Normitalvena näin tammikuussa on aurinkoisia pakkaspäiviä.
Nythän alkaa jo valo lisääntymään. Mulla tuppaa ränsistymään talvikuukausina ja jotkut heitti henkensä.
Olen ihmetellyt, miksi ne kuitenkin juovat vetensä parissa päivässä jos yhtään kasvua ei pitäisi olla.
Niillä on kevät mielessä. Omilla viherkasveilla on ihan sama juttu, olen hoitanut niitä lähes 35 vuotta.
Teillä on liian lämmintä sisällä, jos laskette huoneen lämmön tarpeeksi alas niin kasvu pysähtyy, samalla olette lopettaneet lannoituksen tarpeeksi aikaisin syksyllä, myös kastelua pitää rajoittaa minimiin.
Se että tulilatva puskee kukkaa pimeänä vuodenaikana taas on kasville tyypillistä, kun kukinta virittyy lyhyen päivän vaikutuksesta, jos nuppuja tulee kesällä niin se olisi outoa.
Mullanvaihto/lisäys talven pimeimpään aikaan on hyvä kun kasvit on lepotilassa, ja ehtivät juurtua uudelleen ennen kuin kasvu on alkanut.
Auttaa myös kasveja selviämään talven koittelumksista.
Kerrankin on hyvä sumuttaa muita, siis kasveja, niin kuiva kuuma huoneilma ja pimeys laittaa kasvit koville ja tuholaiset taas nauttivat huonokuntoisista kasveista.
Vierailija kirjoitti:

Onko siitä nyt siis jotain haittaa jos kasvit kasvaa pitkin vuotta?
Levossa, heitä peitto päälle, niin eivät kasvata versoja, itsehän sanoit, että lepäävät, et kai vilustuta niitä ilman peittoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonto ei enää käyttäydy niin kuin ennen. Ilmastonmuutos.
Miksi alasormet? Merkit ovat selvät . . . Äänestäkää vihreitä, älkää rasisteja.
Ilmastonmuutos sisällä.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on liian lämmintä sisällä, jos laskette huoneen lämmön tarpeeksi alas niin kasvu pysähtyy, samalla olette lopettaneet lannoituksen tarpeeksi aikaisin syksyllä, myös kastelua pitää rajoittaa minimiin.
Se että tulilatva puskee kukkaa pimeänä vuodenaikana taas on kasville tyypillistä, kun kukinta virittyy lyhyen päivän vaikutuksesta, jos nuppuja tulee kesällä niin se olisi outoa.
Mullanvaihto/lisäys talven pimeimpään aikaan on hyvä kun kasvit on lepotilassa, ja ehtivät juurtua uudelleen ennen kuin kasvu on alkanut.
Auttaa myös kasveja selviämään talven koittelumksista.
Kerrankin on hyvä sumuttaa muita, siis kasveja, niin kuiva kuuma huoneilma ja pimeys laittaa kasvit koville ja tuholaiset taas nauttivat huonokuntoisista kasveista.
Onko siitä nyt siis jotain haittaa jos kasvit kasvaa pitkin vuotta?
Samaa mietin. Mun oli pakko ostaa kasvivalo tuossa loppuviodesta, kun ollu niin pimeää koko talven, että kaikki viherkasvit oli kuolemaisillaan. Nyt kasvivalon aikaan tietty alkoivat puskemaan uutta lehteä. Onko tää siis värin tehty?
Meillä on sisällä noin 19 astetta lämminta. Iso anopinkieli ja kaksi viirivehkaa puskee uutta. On saaneet sellaiset ravintopuikot joskus lokakuussa. Ovat valoisassa paikassa, mutta eivät ikkunan edessä.
En tiedä viherkasveista mitään. En tiedä koska mullat pitää vaihtaa, vaihdan joskus kun muistan. Ikkunalla roikkuu joku vehkan tapainen, on elossa. Toisella ikkunalla muratti, on elossa. Sain lahjaksi peikonlehden ja se on menehtynyt viime kuussa.
Naurattaa joskus miten vakavasti ihmiset kasvinsa ottaa. Meilläkin joku miehen mummon marraskuunkaktus sinnitellyt vuosia, ja aloe vera ollut samassa paikassa vuoden eikä se mihinkään ole kuollut vaikka ei sitä aina muista kastella.
Ne luulee, että on kevät.