Kotiäitejä, joilla on työn puolesta reissaava mies??
Meillä on tilanne se, että mies tekee kolmivuorotyötä ja on paljon pois kotoa, työmatka on sen verran pitkä että on välillä 3 päivää pois kotoa. Minä en meinaa jaksaa, koska olen aina yksin kotona, kolmena iltana viikossa teen pientä työtä, joka on minulle harrastuspohjainen. Eli illat olen pois, ja onhan se mieskin paljon iltaisin pois.
Asumme omakotitalossa ja minä teen lähestulkoon kaiken mitä kotitöitä on. Mies tekee pihahommia sen mitä tekee, lähinnä leikkaa ruohon kesällä ja joskus kolaa talvisin. Talon kunnostustyöt on oikeestaan jäänyt tekemättä, niitä vähnä kuitenkin olisi...
Miten ihmeessä järjestäisimme itsellemme omaa aikaa, tai saati sitten kaksinkeskistä aikaa? Kun mies tulee kotiin, lapset odottavat innoissaan isää ja toivovat että tehdään kaikkea yhdessä.. Tuntuu että elämä on aivan täyttä h******iä ja että tätäkö olen aina halunnut.. Tätäkö on olla kolmekymppinen - ikinä ei ole aikaa mihinkään kivaan.. Mieheni on aikoinaan töppäillyt raha-asioissa niin, että velat on nyt maksettava. emme voi ajatella muuttoa lähemmäs miehen työpaikkaa koska meillä ei olisi varaa asua siellä. Täällä saimme omakotitalon sillä hinnalla mitä siellä saisi yksiön. Vuokrallekin olisin valmis muuttamaan, jos vain saisimme lisää aikaa toisillemme. Mutta mies ei halua enää vuokralle, ja onhan ne vuokratkin aika kalliita sielläpäin.. kuitenkin tarvitsisimme vähintään 4huoneen asunnon..
Valitanko turhasta? Ja kuinka kauan me jaksamme tätä?
Kommentit (10)
hoidan kyllä kotona reilun vuoden vanhaa poikaani, mutta olen tehnyt myös samalla töitä koko ajan. Mies sai alkuvuodesta uuden työn, joten on usein (parin viikon välein) poissa viikon tai kaksi. tällöin minä " yksinhultajana" hoitamassa kokonaan lapsen ja yöllä teen töitä. ostettiin myös kesällä asunto, jonka remontin ja muuton olen hoitanut osittan " yksinhuoltajana" . onhan tää vähän raskasta kaikille, mutta en usko että tätä ikuisesti kestää ja onhan se asennoitumiskysymyskin. meidät tästä kyllä nyt tunnustaa jos joku tuttu täällä pyörii... :) ja tämä miehen uusi työ tosi hyvä, kiva ja koulutusta vastaava, eli ei haikailla sen puolesta entiseen duunarityöhön. ite näen paljon kavereita sillon kun mies on poissa, onko sulla siellä yhtään seuraneitejä(tai rouvia) juttuseuraksi?
mulle toi jopa 3 pvää putkeen poissa tuntuu niin vähältä, viikkokin menee aika nopsaan mut kaksi viikkoa jo aika raskasta..
mies kanssa reissaa työnsä puolesta jonkin verran.Väilillä on aikoja, että on useammankin viikon-tai kuukauden kotona ja sitten taas saattaa muutaman viikon olla työkeikalla (ma-pe).Niinä viikkoina kun " kotona" tulee töistä iltaisin klo.18 maissa. Viikonloput , yleensä tekee maatilan töitä kotitilallaan.Meillä esikoinen 7kk:tta ja 2. tulossa jo toukokuussa.En tiedä onko nyt vaan " hormonit" niin pinnassa,vai mikä mutta itkettää usein ja tuntuu masentavalta olla melkein aina yksin, vauvan kaa.Sekä tehdä kaikki kotityöt yksin. Mies tekee joskus, jos sille sanoo että esim. tyhjäätkö ap-koneen, mutta ei juurikaan oma-aloitteisesti koskaan! ...Asumme maalla ja täällä ei paljon muita ihmisiä nää!Käymme vauvan kanssa aika paljon " kylillä" , mutta kaupoissa ravaaminenkin jo kyllästyttää.uuden raskauden vuoksi olen myös väsynyt. Mutta, esikoinen ei nuku päiväunia kuin yleensä ½h:a.Siinä ajassa ei paljon huilita!Kauhulla ajattelen jo ensi kevättä; kuinka jaksan. Tuntuu että nyt jo pimahtamis pisteessä!
puolesta n.130 päivää vuodesta. Eli joka kolmannen viikon ja välillä vähän useamminkin.
Nytkin on sellainen kasi menossa että viimeksi 24 lokakuuta olemme olleet koko perheenä samaan aikaan kotona. Tässä ajassa on ollut kaksi miehen reissua jolloin on ollut pois 9 päivää yhteenmenoon eli yhteensä 18 päivää pois. Ja yksi viikko (7 päivää) oli sellainen jolloin mies oli töissä 16-04 ja minä taas olin töissä 8-16. Joten emme nähneet silloinkaan.
Vähän kllä stressaa. Mutta usein pyrin järjestämään paljon ohjelmaa niinä päivinä kun mies on pois. Pyydän ystäviäni lapsineen meille käymään, menen heille. Ohjelmoin päivän niin että jopa kaupassa käynti on yksi ohjelma. En välttämättä lähde lähi siwaan vaan kunnolla isoon markettiin kauemmas lasten kanssa aikaa kuluttamaan. Usein teen päiviksi ohjelmaa ihan almanakan kanssa etukäteen kun tiedän että mies reissussa.
Mimustakin kolme päivää putkeen kuulostaa aika vähältä ja itse nauttisin jos mies olisi vaan niin vähän kerralla pois. Muutenkin nautin aina miehen reissujen ollessa päällä niistä parista ekasta päivästä jolloin san ja voin tehdä kaikkea miten itse haluan;) Hemmotelen itseäni, ostan herkkuja kaupasta ja lasten nukkumaan mennessä herkuttelen, saunon ja katselen telkkua ja surffailen netissä.. Mutta liika on liikaa ja viikko (7 päivää) alkaa jo painaa.
Koita kestää! Meillä mies on tehnyt tätä työtä jo vuodesta 1995 ja nyt on tullut sellainen tilanne vastaanaettä on ihan kypsä reissuihinsa ja miettii tosissaan työpaikan vaihtoa eli ihan uutta uraa koska nykyisestä työpaikasta ei voi koskaan lopettaa reissujen tekemistä. Ja jatkuva reissujen teko rasittaa tosissaan parisuhdetta!
on välillä pois kotoota 3 vko:kin kerrallaan joskus käy viikonlopun kääntymäss kotona ja lähtee taas reissuun, hakee puhtaat vaatteet ja nukkuu suurimman osan ajasta kun tekevät 12-18 tuntisia päiviä töissä. Mutta kun on lomautettuna niin on sitten kotona täyspainoisesti.
Reissun aikana tietysti päävastuu perheestä on minulla, joskus tuntuu että voimat loppuu ja on todella ärsyttävää että perheen asiat hoidetaan puhelimessa koska olisi paljon mukavempaa puhua naamatusten asioista ja tehdä yhdessä päätöksiä.
Kyllä se voimia kysyy mutta jaksettava on. Yhteistä aikaa saamme sillä tavalla että pitkän reissuputken jälkeen lapset menevät hoitoon viikonlopuksi (ovat jo isoja, mutta ei niin isoja että pärjäisivät öitä yksinään) ja me ollaan ihan vaan kahdestaan... puhelimet kiinni ja ovikello pois paikoiltaan =).....
Asennoituminen on kaiken A ja O!Jos on tahtoa,löytyy keinot!!
Monessa perheessä tilanne on vielä inhampi:ei ole isää lainkaan,tai puoliso ehkä ulkomailla komennuksella kuukausia!Tai kuten meillä,mies merellä.Mieheni on laivatyössä ja on 4-6 viikkoa (+ 1 vko matkoihin,jos ovat pallon toisella puolella) töissä kerrallaan.Toki on myös kotonakin sitten pidempään,mutta teemme (siis hän tekee milloin ehtii) peruskorjausta itse vanhassa röttelössä,joten olen 24 h lasten kanssa aina ja ikuisesti :-/.
Meillä on yhteiset kaksi alle 3vee ikiliikkujaa (villejä poikia),molemmilla uhma ja molemmat ihan apinoita,eli " mennään seiniä pitkin ja heitellään banaaneja" .Mulle on hillitöntä luksusta päästä yksin saunaan :-) !!Myös kaikki kotityöt,puutarhatyöt,vastuu raha-asioista,autonhuollot,mökki,vene ja laiturien nostot ja niin edelleen ovat ihan lisämausteena...Molemmat lapset ovat moniallergisia ja nyt vasta kun esikoinen on liki kolmen vanha,niin alkanut nukkua öisin.Vastuu poikien ruokavaliosta ja hoidosta luonnollisestikin myös minulla.Itse olen välillä ollut niin uupunut että jälkeenpäin olen ihmetellyt,kuinka siitä suosta on lainkaan noustu!Mulla ainoa apu on 50 km:n päässä asuva äiti,onneksi hän on jo pois työelämästä ja ehtii auttaa!
Meillä vietetään jo kolmatta joulua ilman isäntää;miten ovatkaan sattuneet työvuorot niin häijysti :-(.Teen joulusiivoukset öisin,kun lapset ei anna yhtään armoa!Toissa yönä pesin ikkunoita ja vaihdoin verhoja ja join olutta ja tanssin itsekseni :-).Nautin olostani täysin!Harvoin pääsen tekemän mitään keskeytyksittä ja vielä harvemmin saan kuunnella mitään " omaa" musiikkia!Ostoksilla käynti on yhtä helvettiä kakaroitten kanssa,mutta kun ottaa kaikki keinot käyttöön:uhkaus,kiristys ja lahjonta ja höystää vielä vähän juonittelulla,niin sekin onnistuu!Lisäksi kaikki menot ja tekemiset vaativat huolellista suunnittelua,niin sitä tuntee välillä itsensä miltei sotapäälliköksi,kun rakentelee strategioita :-D.Huumori auttaa aika lailla ja tietynlainen sinnikkyys ja sisukkuus.Ovathan esiäitimmekin selvinneet kaikista sotavuosista ym!
Tällä en tarkoita että kukaan olisi toista huonompi,tai parempi:jokaisen henkilökohtainen elämäntilanne vaikuttaa varmasti eniten jaksamiseen.Murrosajat (esim raskaudet,pienet lapset,uusi työ,uusi elämänpiiri jne) ovat varmasti haasteellisimmat!Mutta jos oma jaksamine tai yksinäisyys alkavat vaivaamaan todella paljon,niin ehkä olisi syytä hakea vertaistukea ja seuraa itselle ja lapsille vaikka netistä!!Paljon on erilaisia paikallisia kerhoja ja sähköpostilistoja,joilla voi tutustua uusiin ihmisiin ja vaikka uusiin harrastuksiin!
Jaksamisia kaikille osa-aika yksinhuoltajille!
t.mp
Miten ylipäätään jaksat- se on hyvä kysymys- voisit jakaa vinkkejä ja survival-kursseja muille naisille
(ja erityisesti niille, jotka narisevat, kun mies on 5 min myöhässä, kun tulee töistä...).
VOIMIA!!!
Meidän isi on ulkomailla tonne toukokuulle saakka. Käy noin kerran kuussa vajaan viikon lomalla kotona. Tosi rassaava välillä tää kotona olo näiden lasten kanssa kyllä on. Etenkin silloin kun ollaan kipeänä ja siinä se viikko tahtoo vierähtää aina tosi hitaasti... Apuja ei kyllä ole silloin tarjolla, kun sitä oikeesti tarvii ja haluu. Siivoukset jää kyllä armotta tekemättä, en ala öisin siivoilemaan, imuroitua saan kyllä päivälläkin, mutta...
Käydään kylää joka viikko, jottei mökkeydytä ihan kokonaan ja meilläkin käy kavereita kylässä. Yksinäisyys kalvaa kyllä useastikin ja se ottaa välillä tosi kovin päähän, ettei pääse yksin minnekään, ei edes ruokakauppaan. Mutta ei tätä ikuisesti kestä, täytyy vaan nyt sopeutua.
Mies vuodessa 50-100vrk pois kotoa. Tuolla vauvapuolella joku pisti jonkun aikaa sitten sellaisen " miehen työ lesket" -ketjun ja yhteisön msnlle, joten kokeilepa hakua löytyisikö sillä! ..itse en sinne kuitenkaan ole liittynyt. Alusta alkaen on tottunut miehen poissaoloon ja kuulun siihen joukkoon, joka osaltaan myös nauttii paljon omasta rauhasta. Ei sillä, että mies tiellä olisi mutta siihen on tottunut ja asennoitunut. Ulkomaankomennuksellekin hänellä on lähivuosille hakua päällä, saa nähdä kuinka käy. Toista lasta ei vielä ole eikä tainnut tähän syssyyn tullakaa, mutta sinä päivänä saattaisi ollakin.
Asennoitumisesta sen verran, että itselleni joku 3vrk putkeen poissaolo tuntuu tosi lyhyeltä, kun hän on lähtenyt, ajattelen seuraavana päivänä että " jaa, se tulee JO ylihuomenna" .
Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi, montako ja minkä ikäistä lasta sinulla on?
Poikani täyttää kohta vuoden ja käytännössä olen ollut koko ajan yksinhuoltaja.Mieheni tekee keikkatyötä pk-seudulla ja on viikot poissa.Kotiin tullessaan on ymmärrettävästi väsynyt eikä juuri osallistu lapsen hoitamiseen eikä kotitöihin.Itse taas olen puhki oltuani koko viikon lapsen kanssa ja odotan pääseväni hieman huilimaan vaipanvaihdosta,mutta kamala riitahan siitä vaan tulee joka kerta!Yhteistä tekemistä tai puhumista meillä ei enää mieheni kanssa ole,elämme kumpikin omaa elämää - minä tietenkin huomattavasti rajoitetumpaa kuin hän ja olen jo pitkään halunnut virallista eroa,mutta mieheni ei siihen suostu,koska joutuisi tinkimään omasta mukavuudestaan.
Meillä mies on reissutöissä vajaa puolet vuodesta kotimaassa jolloin käy viikonloppuisin kotona. Enemmän aikaa kuitenkin ulkomailla jolloin on poissa 1-2kk ja tulee noin viikoksi kotiin ja lähtee taas. Elikkäs olen kyllä suurimman osan ajasta yksin. Usein kun tulee kotiin viikonlopuksi menee aika sitten isompien lastemme turnausreissuihin.
Kyllä meillä kuitenkin on ilmeisestikkin ollut myös kahdenkeskistä aikaa, kun olemme neljä lasta yhdessä saaneet. Lapset ovat nyt 15v, 13v, 3v ja 6kk. Minulla ei todellakaan ole vapaa-ajan ongelmia, kun siivoan, pesen pyykit ruokin katraani jne. Omille harrastuksille ei ole aikaa, mutta en onneksi ole kovin harrastuskeskeinen ihminen tai kaipaa mitenkään erityisesti omaa aikaa. Minä olen tuossa lastenteon välillä lukenut kaksikin ammattia ja hankkinut työpaikan jonne palailen pienimmän täytettyä 3v. Meille tämä on sopinut, mieheni ei osaa ottaa tai pikemminkin uskalla ottaa vastuuta pienistä lapsista, leikkii heidän kanssaan mielellään, mutta ruoka ja muu puoli jää vähän hunningolle. Vanhemmille lapsille unelma isä, kun nämä hoitavat perustarpeensa itse. Minä olen aina saanut olla kotona niin kauan kuin olen halunnut eikä hän koskaan ole kritisoinut niitä päätöksiä, joita minä olen hänen poissaolleessaan tehnyt. Mieheni haluaa tai on ainakin hyvillään siitä, että olen hoitanut lapset kotona ja onneksi on niitä miehiä joka osaa arvostaa myös sitä kotona tehtyä työtä eikä revi pelihousujaan jos kotona ei töistä tullessa kaikki olekkaan aina tip top.
Sitä vähäistä aikaa jonka mieheni on kotona emme käytä riitelyyn vaan yhdessä olemiseen, teemme pieniä kylpyläreissuja, retkiä tai käymme ostoksilla ja syömässä ja yleensä aina koko perheen voimin, sillä mieheni on reissuillaan kuitenkin ikävöinyt lapsia, kahdenkeskistä aikaa vietämme sitten kun pienimmät on nukkumassa. Olemme yhdessä sopineet, että minä saan tehdä arkea koskevat ratkaisut eikä niistä mutista jälkeenpäin.
Meillä tämä toimii, mutta vaatii paljon joustamista minulta. En vaadi miestäni tekemään kotitöitä kotona ollessaan, mutta hän kuitenkin useinkin auttaa imuroinnissa ja huolehtii astiat ja muuta pientä mistä tietää, että saan hyvän mielen. Eihän tämä ihanne elämää ole, mutta miehelläni kun ei ole kuin peruskoulu käytynä niin ei ole paljon mistä valita ja uuden ammatin opiskelemiseen ei asuntolaina päällä ole mahdollisuuksia niin tyydymme tähän tilanteeseen, olemme tyytyneet jo 8v. Ehkäpä sitten katsotaan miehelle uutta uraa, kun lainat vähenevät ja minäkin palaan töihin kantamaan korteni kekoon.
Tsemppiä ja voimia kaikille reissuleskille