Älkää pyytäkö ketään ystävää kummiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä tarvi kun ei liitä lastaan puolustuskyvyttömänä kirkon jäseneksi. 

Mitä on "kisma"? Onko se jotain samaa kuin "tressi"?

Meneekö lapsi jotenkin pilalle, kun on liitetty kirkkoon?

 Entä jos se lapsi aikuisena on surullinen siitä, että olisi halunnut tulla kastetuksi, mutta oli puolustuskyvytön ja vanhemmat teki hänen puolestaan ratkaisun?  

Äläkä vastaa, että on mahdollisuus sitten aikuisena liittyä kirkkoon.  Kyllä, mutta jospa tämä ihminen olisi halunnut olla kirkon jäsen jo lapsena, päästä seurakunnan leireille, seurakunnan lastentapahtumiin, ripille jne?

Sitäpaitsi se mahdollisuus aikuisena ei sitten kovin helposti enää nappaa, kun lapsi ei ole saanut kotoaan minkäänlaista kristillistä opetusta eikä valistusta.  Vanhemmat ovat olevinaan fiksuja, mutta todellisuudessa ei lapselle ole tarjottu vaihtoehtoja ; on vain se vanhempien vaihtoehto, johon heidät kasvatetaan.  Eli kyllä tässä asiassa vanhemmat tekevät päätöksen lapsen puolesta.  Hyvin usein vielä lapsen kuullen arvostellaan ja naureskellaan kirkolle ja sen opetuksille, pidetään humpuukina jne.  Lapsi imee sen sitten itseensä hyvin herkästi.

No, tässä nyt oli kyse kummiudesta, mutta tähän se keskustelu yleensä aina menee.  Kumma juttu, että niin paljon kuin kirkkoa halveksitaan, niin sen luomaa kummisysteemiä ylläpidetään ja siitä pidetään kovaa meteliä, että kuka kummiksi on kelvollinenja kuka kummi ei hoida kummiuttaan jne.  Mitä väliä? 

 

Lopeta ajattelu, se ei sovi sinulle. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin opettaa kummilapselleni kristinuskoa, mutta se ei sovi lapsen vanhemmille.

Sille ei voi mitään. Vanhemmat päättävät siitä.

Niin päättävät.  Lapsi saattaisi halutakin, mutta vanhemmat päättävät.  

Herää kysymys, miksi lapselle sitten on hankittu kummi?  Vanhemmat on olleet täysin pihalla koko asiasta.  Kummi on hankittu lahjojen takia, todennäköisesti. 

Kirjoittaja voisi ilmoittaa lapsen vanhemmille, että koska hän ei saa hoitaa kummin tehtävää sellaisena kuin sen kuuluisi olla, ei hän voi olla kummi.  Paperilla voi olla, mutta ei käytännössä.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei todellakaan ystäviä kummeiksi paitsi jos tarkoituksena on että olette puolin toisin kummeja toistenne lapsille.

Kummin pitää jokatapauksessa olla sellainen joka ensinnäkin HALUAA olla lapsesi elämässä mukana.

Entäpä, jos vanhemmat eivät tiedä yhden yhtä ihmistä, joka haluaisi olla vanhanaikaisesti kummi lapselle? Tai olla lapsen elämässä mukana? Lähisukulaiset ovat niin kuin ovat perheen elämässä mukana, mutta eihän ketään voi pakottaa olemaan kiinnostunut kenenkään toisen lapsen elämässä olemisesta ja yhä vieläkin, jokaisella on se oma elämä ja siinä ei ole ehkä aikaa olla kiinnostunut pienen lapsen elämästä.

Vanhanaikaisesti kummi? Eli millä tavoin? Omat kummit melko etäisiä. Ei juurikaan lahjoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä tarvi kun ei liitä lastaan puolustuskyvyttömänä kirkon jäseneksi. 

Mitä on "kisma"? Onko se jotain samaa kuin "tressi"?

Meneekö lapsi jotenkin pilalle, kun on liitetty kirkkoon?

 Entä jos se lapsi aikuisena on surullinen siitä, että olisi halunnut tulla kastetuksi, mutta oli puolustuskyvytön ja vanhemmat teki hänen puolestaan ratkaisun?  

Äläkä vastaa, että on mahdollisuus sitten aikuisena liittyä kirkkoon.  Kyllä, mutta jospa tämä ihminen olisi halunnut olla kirkon jäsen jo lapsena, päästä seurakunnan leireille, seurakunnan lastentapahtumiin, ripille jne?

Sitäpaitsi se mahdollisuus aikuisena ei sitten kovin helposti enää nappaa, kun lapsi ei ole saanut kotoaan minkäänlaista kristillistä opetusta eikä valistusta.  Vanhemmat ovat olevinaan fiksuja, mutta todellisuudessa ei lapselle ole tarjottu vaihtoehtoja ; on vain se vanhempien vaihtoehto, johon heidät kasvatetaan.  Eli kyllä tässä asiassa vanhemmat tekevät päätöksen lapsen puolesta.  Hyvin usein vielä lapsen kuullen arvostellaan ja naureskellaan kirkolle ja sen opetuksille, pidetään humpuukina jne.  Lapsi imee sen sitten itseensä hyvin herkästi.

No, tässä nyt oli kyse kummiudesta, mutta tähän se keskustelu yleensä aina menee.  Kumma juttu, että niin paljon kuin kirkkoa halveksitaan, niin sen luomaa kummisysteemiä ylläpidetään ja siitä pidetään kovaa meteliä, että kuka kummiksi on kelvollinenja kuka kummi ei hoida kummiuttaan jne.  Mitä väliä? 

 

Lopeta ajattelu, se ei sovi sinulle. :D

No sinä lienet jo lopettanut.  Kannattaisi kuitenkin edes yrittää vielä.  Hyvää jatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei todellakaan ystäviä kummeiksi paitsi jos tarkoituksena on että olette puolin toisin kummeja toistenne lapsille.

Kummin pitää jokatapauksessa olla sellainen joka ensinnäkin HALUAA olla lapsesi elämässä mukana.

Entäpä, jos vanhemmat eivät tiedä yhden yhtä ihmistä, joka haluaisi olla vanhanaikaisesti kummi lapselle? Tai olla lapsen elämässä mukana? Lähisukulaiset ovat niin kuin ovat perheen elämässä mukana, mutta eihän ketään voi pakottaa olemaan kiinnostunut kenenkään toisen lapsen elämässä olemisesta ja yhä vieläkin, jokaisella on se oma elämä ja siinä ei ole ehkä aikaa olla kiinnostunut pienen lapsen elämästä.

Vanhanaikaisesti kummi? Eli millä tavoin? Omat kummit melko etäisiä. Ei juurikaan lahjoja.

Kaksi viimeistä lausetta kertoi kaiken olennaisen.

Älä sä ap puutu muiden asioihin.

Ottakaa omat ja puolison vanhemmat kummeiksi niin heitä varmasti kiinnostaa sitoutua. 

Vanhemmat voivat pitää lapsensa kummeina ketä tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä menin nuorena suostumaan poikaystäväni lapsuudenkaverin lapsen kummiksi. Se oli iso virhe, sillä meillä tuli pian sen jälkeen ero. En kuullut enää mitään kummilapsestani sen jälkeen vaikka olisi ollut kiva kuulla. Aikuinen hänkin jo on. En tiedä poistivatko mun nimen sitten niistä papereista, onko sellainen mahdollista?

Meillä taas yhden lapsen kummeiksi otettiin ystäväni ja hänen miehensä. Nyt jälkikäteen ihmettelen miksi se mies piti ottaa mukaan myös, mutta ehkä ajatus oli silloin hyvä. Heille tuli ero 15 vuotta sitten ja emme ole kuulleet siitä miehestä sen koommin.

Se kuuluu elämään.  Ei kummia voikaan olettaa, että on aina paikan päällä ja tavoitettavissa ja yleensä edes olemassa.  Varsinkin nuorista ihmisistä ei voi tietää mihin elämä vie.  

Mun kummit kuoli kun olin lapsi, oli jo vanhempia ihmisiä.  Omankin lapseni toinen kummi on kuollut ja toiselle tuli elämäänsä niin suuria vaikeuksia, että ei siinä tullut mieleenkään vielä vaatia huomioimaan kummilastaan, hyvä kun itsensä on saanut jotenkin selviämään.  

Vierailija kirjoitti:

Minä menin nuorena suostumaan poikaystäväni lapsuudenkaverin lapsen kummiksi. Se oli iso virhe, sillä meillä tuli pian sen jälkeen ero. En kuullut enää mitään kummilapsestani sen jälkeen vaikka olisi ollut kiva kuulla. Aikuinen hänkin jo on. En tiedä poistivatko mun nimen sitten niistä papereista, onko sellainen mahdollista?

Ei kummeja voi poistaa eikä vaihtaa. Olet edellen kummi. Usein käy näin, että ystävyyssuhteet katkeavat ja kummilapsi jää vieraaksi.

Onkin parempi valita kummit omista sisaruksista. Heihin suhteet yleensä säilyvät koko loppuiän. Nykyään myös isovanhemmat voivat olla kummeja. Myös vanhaan aikaan on isovanhempia valittu kummeiksi. Siskollani on mummi ja vaari olleet kummeina. Tämä 40-luvulla.

Kummius nyt on ihan nimellinen juttu. Me ei ainakaan odoteta kummeilta muuta kuin että tulevat ristiäisiin, ja mielellään kirkkoon kun lapsi aikanaan pääsee ripille. Mitään muita odotuksia meillä ei ole. Kummit voi vapaasti pitää yhteyttä, tai olla pitämättä, ja vapaasti voivat ostaa lahjoja, tai olla ostamatta. Ei stressiä. Kummit nyt vaan on oltava, koska kirkko vaatii. En ymmärrä miksi se kummius tuntuu olemaan joillekin niin iso juttu. Jos ei ole erityisen uskonnollinen ihminen muutenkaan, niin mitä väliä?

Vierailija kirjoitti:

Kummius nyt on ihan nimellinen juttu. Me ei ainakaan odoteta kummeilta muuta kuin että tulevat ristiäisiin, ja mielellään kirkkoon kun lapsi aikanaan pääsee ripille. Mitään muita odotuksia meillä ei ole. Kummit voi vapaasti pitää yhteyttä, tai olla pitämättä, ja vapaasti voivat ostaa lahjoja, tai olla ostamatta. Ei stressiä. Kummit nyt vaan on oltava, koska kirkko vaatii. En ymmärrä miksi se kummius tuntuu olemaan joillekin niin iso juttu. Jos ei ole erityisen uskonnollinen ihminen muutenkaan, niin mitä väliä?

Jos ei oo väliä, miksi yleensä kukaan alkaisi kummiksi ja miksi joku pyytää, varsinkin jos ei ole uskonnollinen? "Mitä väliä" on paremminkin "ihan älytööntä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummius nyt on ihan nimellinen juttu. Me ei ainakaan odoteta kummeilta muuta kuin että tulevat ristiäisiin, ja mielellään kirkkoon kun lapsi aikanaan pääsee ripille. Mitään muita odotuksia meillä ei ole. Kummit voi vapaasti pitää yhteyttä, tai olla pitämättä, ja vapaasti voivat ostaa lahjoja, tai olla ostamatta. Ei stressiä. Kummit nyt vaan on oltava, koska kirkko vaatii. En ymmärrä miksi se kummius tuntuu olemaan joillekin niin iso juttu. Jos ei ole erityisen uskonnollinen ihminen muutenkaan, niin mitä väliä?

Jos ei oo väliä, miksi yleensä kukaan alkaisi kummiksi ja miksi joku pyytää, varsinkin jos ei ole uskonnollinen? "Mitä väliä" on paremminkin "ihan älytööntä".

Jos lapsi kastetaan, niin on pakko olla ne kummit. Jokin kirkon muinaisjäänne jonka voisi hyvin poistaa. Eihän se kirkollinen kastekaan tosin mitenkään pakollinen ole, mutta vaikka sen haluaisikin, niin miksi pitää olla ne kummit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä menin nuorena suostumaan poikaystäväni lapsuudenkaverin lapsen kummiksi. Se oli iso virhe, sillä meillä tuli pian sen jälkeen ero. En kuullut enää mitään kummilapsestani sen jälkeen vaikka olisi ollut kiva kuulla. Aikuinen hänkin jo on. En tiedä poistivatko mun nimen sitten niistä papereista, onko sellainen mahdollista?

Meillä taas yhden lapsen kummeiksi otettiin ystäväni ja hänen miehensä. Nyt jälkikäteen ihmettelen miksi se mies piti ottaa mukaan myös, mutta ehkä ajatus oli silloin hyvä. Heille tuli ero 15 vuotta sitten ja emme ole kuulleet siitä miehestä sen koommin.

Se kuuluu elämään.  Ei kummia voikaan olettaa, että on aina paikan päällä ja tavoitettavissa ja yleensä edes olemassa.  Varsinkin nuorista ihmisistä ei voi tietää mihin elämä vie.  

Mun kummit kuoli kun olin lapsi, oli jo vanhempia ihmisiä.  Omankin lapseni toinen kummi on kuollut ja toiselle tuli elämäänsä niin suuria vaikeuksia, että ei siinä tullut mieleenkään vielä vaatia huomioimaan kummilastaan, hyvä kun itsensä on saanut jotenkin selviämään.  

Meinasitko, että olemme odottaneet kummisedän olevan "aina paikan päällä ja tavoitettavissa"? No emme ole, vaan päinvastoin emme ole olettaneet yhtään mitään kummilta. Ei edes lapsi ole odottanut kummeiltaan mitään, sillä hänellä on ympärillään ihan tarpeeksi aikuisia. Yksi kadonnut kummisetä ei varmasti ole nuoren ajatuksissa edes kerran vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummius nyt on ihan nimellinen juttu. Me ei ainakaan odoteta kummeilta muuta kuin että tulevat ristiäisiin, ja mielellään kirkkoon kun lapsi aikanaan pääsee ripille. Mitään muita odotuksia meillä ei ole. Kummit voi vapaasti pitää yhteyttä, tai olla pitämättä, ja vapaasti voivat ostaa lahjoja, tai olla ostamatta. Ei stressiä. Kummit nyt vaan on oltava, koska kirkko vaatii. En ymmärrä miksi se kummius tuntuu olemaan joillekin niin iso juttu. Jos ei ole erityisen uskonnollinen ihminen muutenkaan, niin mitä väliä?

Jos ei oo väliä, miksi yleensä kukaan alkaisi kummiksi ja miksi joku pyytää, varsinkin jos ei ole uskonnollinen? "Mitä väliä" on paremminkin "ihan älytööntä".

Jos lapsi kastetaan, niin on pakko olla ne kummit. Jokin kirkon muinaisjäänne jonka voisi hyvin poistaa. Eihän se kirkollinen kastekaan tosin mitenkään pakollinen ole, mutta vaikka sen haluaisikin, niin miksi pitää olla ne kummit?

Näin on, kummit tulee olla, jos on kirkossa.

Juu, ei. Ystävyys kun päättyy, syystä tai toisesta, menettää lapsi kumminsa.

En ikinä pyytäisi ystävää, enkä välttämättä suostuisi ystävän lapsen kummiksi. Koskaan ei voi tietää milloin välit menevät.

Ei sitä toki tiedä vaikka sisarussuhteet katkeavat, mutta olen nähnyt vierestä miten lapsen syntyessä silloiset parhaat kaverit toisesta tuli äiti ja toisesta kummi. Kun välit menivät parin vuoden päästä, alkoi kummi mustamaalaamaan niin entistä kaveriaan kuin kummilastaan (taaperoikäistä) pitkin kyliä. Lapsen äiti katuu että edes pyysi tätä alunperinkään kummiksi.

Mulla ja miehellä ei oo sisaruksia.

Oli pakko pyytää kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ja miehellä ei oo sisaruksia.

Oli pakko pyytää kavereita.

Vanhemmatkin tai isovanhemmat kelpaa kummeiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä menin nuorena suostumaan poikaystäväni lapsuudenkaverin lapsen kummiksi. Se oli iso virhe, sillä meillä tuli pian sen jälkeen ero. En kuullut enää mitään kummilapsestani sen jälkeen vaikka olisi ollut kiva kuulla. Aikuinen hänkin jo on. En tiedä poistivatko mun nimen sitten niistä papereista, onko sellainen mahdollista?

Meillä taas yhden lapsen kummeiksi otettiin ystäväni ja hänen miehensä. Nyt jälkikäteen ihmettelen miksi se mies piti ottaa mukaan myös, mutta ehkä ajatus oli silloin hyvä. Heille tuli ero 15 vuotta sitten ja emme ole kuulleet siitä miehestä sen koommin.

Kummeja ei oteta. Heitä pyydetään.

Harmi että jotkut ei ymmärrä että siitä koiranvirasta on lupa kieltäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei. Ystävyys kun päättyy, syystä tai toisesta, menettää lapsi kumminsa.

Ihan voi sukulaisenkin kanssa mennä sukset ristiin samalla lailla.