Lue keskustelun säännöt.
Mitä pienten lasten vanhemmat ajattelee sodasta ja sen uhasta
Kommentit (8)
En yhtään mitään. Venäjä on nyt keksinyt, että mobilisointi on ihan ok. Uskon kyllä että saattavat vallata koko Ukrainan. Sellaista se elämä on. Nauti nykyhetkestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tehnyt suunnitelman sen varalta. Vaivuin aluksi synkkyyteen, mutta nyt toimin tilanteen mukaan. Vanhempana ei pitäisi luovuttaa elämän suhteen, koska lapsissa on tulevaisuus. Nyt mun tehtävä on mahdollisuuksien mukaan taattava tuo tulevaisuus heille.
Mistä ihmeen sodan uhasta? Eihän Venäjän hyökkäys suju edes Ukrainassa.
En kyllä stressaa pätkääkään tuon kehitysmaan toimista. Enemmän mietityttää ihan oman hallituksemme sekoilu ja miten rahat riittävät päivittäisessä elämässä.
Kun sota alkoi, tuntui että ei voi olla totta. Seurasin uutisia ainakin muutaman kuukauden ihan kokoajan ja halusin olla jatkuvasti tilanteen tasalla. Shokeeraavat otsikot, ne julmuudet, meni tunteisiin. Nukuin huonosti. Heräsin miettimään, mihin tämä maailma on menossa ja miten voisin varautua siihen, jos tännekin hyökättäisiin. Yleisellä tasolla olen varautunut joihinkin uhkiin koska harrastin miehen kanssa preppausta jo ennen koronaa, mutta en voinut olla miettimättä että oikeasti sitä on aika suojaton, vaikka kuin ois kaapit täynnä kuivamuonaa ja bug out bag pakattuna. Tunnen itseni pieneksi.
Kyllä, olen huolissani tulevaisuudesta. Pääsin kuitenkin ahdistuksesta, kun ymmärsin, että lapseni eivät tiedä miten sekaisin maailma on ja he tarvitsevat läsnäolevan äidin, joka on tässä ja nyt. On nautittava elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuollaanhan tässä joskus kuitenkin. Kauheeta jos olisi jäänyt lapset tekemättä ja elämä elämältä sen takia, että murehdi, että jotain saattaa ehkä joskus mahdollisesti tapahtua. Nautitaan näistä hetkistä lasten kanssa ennen kuin sielu jatkaa matkaa
Ahdistaahan se, mutta sitten on vain yritettävä olla vahva lasten takia. Olen kyllä miettinyt, että jos hyökkäys tulisi, lähdettäisiin lasten kanssa pois maasta, ja pyrittäisiin ehkä Norjaan. Siellä sitten mulle joku p skaduuni siivoojana tai mitä nyt saisi ja pakolaiselämää miettien, että palataanko ikinä kotimaahan ja näkeekö lapset vielä joskus isänsä. Iso huolenaihe tässä skenaariossa olisi, että miten lapseni selviytyisivät siitä kaikesta vihasta ja muista sopeutumisvaikeuksista, mitä joutuisivat m*muina kohtaamaan, mikäli paluuta ei olisi.
No, yrittäväthän nämä ukrainalaisetkin täällä porskuttaa. Kai olisi yritettävä selviytyä, kuten hekin nyt.
Ei sen ihmeempää kuin muistakaan potentiaalisista uhista. Normaali varasuunnitelma on hyvä olla.